Kuvaputken salaliittovaltion itse oikeutettu Perkele ja Rakas Johtaja, Tumppumies, on paennut, mutta jostain kumman syystä tätä blokia edelleen julkaistaan. Seuraavaksi asiaa elokuvista, joita on katseltu paon aikana.
15.8.2022: Gorky Park (1983)
Pako alkaa Gorkin puistosta. Michael Aptedin ohjaama filmatisointi Martin Cruz Smithin romaanista on kuvattu suurilta osin Helsingissä, koska kylmän sodan aikaan länsimaisella kuvausryhmällä ei ollut mitään asiaa mennä Moskovaan. Itse asiassa kyseessä on varsin hyvä poliittinen trilleri, jossa William Hurtin esittämä poliisi päätyy tutkimaan kolmen ihmisen raakaa murhaa. Ruumiit on löydetty Gorkin puistosta, jota Helsingin Kaisaniemen puisto imitoi melko kehnosti. Juoni kuitenkin sen verran koukuttava, että leffan jaksaa seurata loppuun asti. Kiekuroihin sotkeutuu Lee Marvinin soopeleita kauppaava amerikkalainen kuin myös KGB:n agentit.
Suomalaisille tarjoillaan mielenkiintoista maisemakuriositeettia, jonka vuoksi leffa on ainakin allekirjoittaneelle tärkeä. Viimeisenä knoppitietona Marvin saapui kovassa humalassa Helsinkiin ja hänet passitettiin hoitoon. Jotenkin silti hänen roolihahmonsa tuntuu olevan aidosti kännissä miltei jokaisessa kohtauksessa.
16.8.2022: Fracture – murtumaton (2007)
Anthony Hopkinsin esittämä viekas ja rikas insinööri tappaa vaimonsa, koska tämä on pettänyt häntä jonkun pallinaamaisen kytän kanssa. Aluksi Hopkins tunnustaa murhan, mutta kun Ryan Goslingin ylimielinen juppisyyttäjä saapuu tuomionkuulemiseen, Hopkins kiistää syyllisyytensä. Murha-asetta ei löydetä, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla asunnossa, jossa murha tapahtui. Fracture on Gregory Hoblitin ohjaama psykologinen jännityselokuva, jonka hyvät roolisuoritukset ja jouhevasti etenevä juoni yhdessä toimivat. Loppuun on säästetty käänne, joka on koko ajan katsojan silmien edessä. Silti se ei tunnu kovinkaan typerältä, vaan kokonaisuus jää hyväksi.
Anekdoottina tästä katselukokemuksesta: Aloitin katsomaan elokuvaa ilman vaimoa, joka halusi lukea kirjaa. Hän kuitenkin katsoi sivusilmällä, että katson Goslingin leffaa, joten tästä tuohtuneena hän halusi myös nähdä leffan. Jouduin katsomaan elokuvan ensimmäisen puolituntia uudelleen, mutta tavallaan se antoi ihan virkistävän näkökulman alun murhaan ja sen taustoihin. Että sellaista tällä kertaa. Eteenpäin on mentävä.
KIKKELISKOKKELISJENGI
17.8.2022: Hölmö hullu rakkaus (2011)
Mitään tästä elokuvasta sanomatta näin alkuun. Tuntuu kuin aika menisi liiankin nopeasti. Vuonna 2011 ilmestynyt Hölmö hullu rakkaus on kuin tuulahdus eilisestä. Jotenkin on vaikea kuvitella sen olevan jo 11 vuotta vanha leffa. Aika menee kuin siivin, mutta tämä yllättävänkin korkealla IMDb-keskiarvolla porskuttava draamakomedia on ihan okei romanttista viihdettä, jossa Julianne Mooren esittämä vaimo haluaa ottaa 25 vuoden avioliiton jälkeen eron Steve Carellista. Moore on mennyt nussimaan Kevin Baconia, joka tykkää ajaa nurmikoita. Carell päätyy eron jälkeen panemaan useita eri naisia, koska Ryan Gosling päättää tehdä hänestä pelimiehen. Elokuvan meininki on paikoin hyvin siirappista kuin myös hauskaa. Kokonaisuus on kuitenkin keskinkertainen muutamaa hyvin hauskaa kohtausta lukuun ottamatta.
18.8.2022: Stranger in You (2007)
Tiedä sitten, miksi Brave One on Suomessa nimetty Stranger in Youksi.
Jodie Foster esittää radiojuontajaa, joka joutuu tulevan aviomiehensä kanssa väkivallan kohteeksi puistokävelyllä. Mies menehtyy, Foster mukiloidaan pahaan kuntoon ja tämän jälkeen tarjoillaan omankädenoikeutta. Aiheeseensa melko hyvin iskevä Neil Jordanin ohjaama elokuva ei käsittele vigilantismia kovinkaan ruusuisesti. Fosterin hahmo hankkii laittoman aseen ja alkaa tappaa New Yorkin katujen rikollisia kuin Charles Bronson parhaina päivinään. Silti aihe tuodaan tuoreella tapaa esille, kun (ilmeisesti Nykin ainoana poliisina hääriviä) Terrence Howard ystävystyy Fosterin traagisen hahmon kanssa. Lopussa hyvän ja pahan raja alkaa muuttua harmaammaksi, joka tekee loppuratkaisusta mielestäni erittäin onnistuneen. Kaikesta huolimatta leffa jää jotenkin keskinkertaisen unohdettavaksi, vaikka rahkeita todelliseen mestariteokseen olisi ollut.
Ehkä tuo alkuperäinen nimi on muuten ollut liian provosoiva, ja sitä kautta omankädenoikeudelle kunniaa tekevä. Joten on katsottu paremmaksi, että kansainvälisessä levityksessä käytetään mystisempää nimeä, joka jättää enemmän pähkäiltävää katsojalle.
VIIKONLOPUN KOOTUT
19.8.2022: The Sentinel – Salaliitto (2006)
Jostain kumman syystä pidempään mieleni sopukoissa pyöriskellyt The Sentinel -Salaliitto ei vakuuta. Kova panomies, Michael Douglas, esittää jotain salaisen palvelun takakireää agenttia, joka lavastetaan syylliseksi presidentin murhayritykseen. Vittumainen Kiefer Sutherland alkaa jahdata Douglasia ja meininki voisi oikeasti olla hyvääkin, jos se ei olisi niin vitun tylsästi toteutettua. Kaiken pilaa loppuratkaisu, jossa Sutherland ei paljastu pahikseksi, vaan joku toinen keskinkertainen mölliagentti on syyllinen salaliittoon.
Kukaan ei kertonut, ettei huonosti käytettyä aikaa saa takaisin.
19.8.2022: Kadotettu (1998)
Vielä The Sentineliäkin pidempään mieltä kutkuttanut Kadotettu sen sijaan on hyvä pätkä.
Denzel Washington esittää kyttää, joka on saanut Robert De Niroa muistuttavan Elia Koteasin esittämän sarjamurhaajan kiinni. Koteas teloitetaan kaasukammiossa, mutta hetken kuluttua samanlaiset murhat alkavat jälleen, ja väsynyt Washington joutuu keskelle yliluonnollista mysteeriä. Kadotettu on melko tyylikäs fantasiajännäri, josta Sorkkaherra kuin myös Israelin vihaajat voisivat olla ylpeitä. Juonenkuljetus on jouhevaa ja loppuratkaisu on onnistunut. Kaikin puolin kyseessä on todella aliarvostettu trilleri, joka onneksi on alkanut saamaan kulttimainetta kaikkien näiden vuosien jälkeen.
20.8.2022: The Place Beyond the Pines (2012)
Jo viikon kolmannessa Ryan Goslingin ”tähdittämässä” elokuvassa on hyvä meno. Kommentti sisältää juonipaljastuksia. Vastuu on lukijalla. Minä pesen käteni.
Ilmestyessään ikävästi Driven maineella ratsastaneessa The Place Beyond the Pinesissa Gosling esittää jotain stunttimiestä, joka päätyy tekemään pieniä pankkiryöstöjä jossain perähikiässä. Hommat eivät kuitenkaan pidemmän päälle suju kuin suunniteltu ja Bradley Cooperin esittämä noviisikyttä päätyy erään keikan yhteydessä ampumaan Goslingin hengiltä.
Oikeastaan kolmesta näytöksestä koostuva draamaelokuva on kaikkea muuta kuin Goslingin pääosa. Elokuva käsittelee realistisesti rankkoja aiheita, kuten menettämisen tuskaa, korruptiota ja vähäosaisten kohtelua. Vakuuttavalla näyttelijäkaartilla varustetussa kokonaisuudessa Ray Liotta tekee pienen, mutta merkittävän roolin korruptoituneena poliisina. Mielestäni kaikki tässä vain toimii todella hyvin, vaikka vaimoa vähän ärsyttikin fakta, ettei kiiltokuva-Gosling ollutkaan elokuvan merkittävimmässä roolissa. Se rooli oli varattu loistavalle kerronnalle, joka todentotta pitää otteessaan viimeiseen kuvaan asti.
SORKKAHERRA VIHTAHOUSU KIPPURAHÄNTÄ JUMALA
21.8.2022: Pappi lukkari talonpoika vakooja (2011)
Kireässä leffassa on paljon kireitä tyyppejä. Joista kirein on takaisin töihin hälytettävä Gary Oldmanin vakooja. Kylmä sodan aikaan sijoitetussa tarinassa ei maalata niin mustavalkoista kuvaa idän ja lännen paremmuudesta. Hyvillä näyttelijöillä ja komealla kuvauksella varustettu elokuva on kuitenkin sekavan juonensa takia vähän vaikea selkoinen sunnuntaiaamuun. Juonittelua ja salaliittoja käydään läpi eri ajanjaksoissa ja meininki on melko hyvää, vaikka jokin kaikessa silti tökkii. Lopussa todella takakireä Colin Firth paljastuu myyräksi. Ei tästä enempää eikä vähempää.
21.8.2022: Parvi (2021)
Ranskalaisessa Espoo Ciné -kauhun mittapuut täyttävässä Parvessa on sanalla sanottuna hidastempo. Netflixin Saatanan syövereistä löytynyt heinäsirkkakauhuelokuva kuvittelee itsestään paljon enemmän kuin se kykenee antamaan. Joku heinäsirkkoja eläimille ravinnoksi kasvattava impulsiivinen nainen on menettänyt miehensä onnettomuudessa ja lasten kanssa maatilalla vietetty aika ei ole sitä ihaninta. Kauppakaan ei käy, joka johtaa kilahteluihin asiakkaille ja lopulta veren luovuttamiseen ravinnoksi sirkoille. Kauhua elokuvassa ei ole nimeksikään ja se tosiaan keskittyy enemmän olemaan sellainen hyvin tyypillinen festarien myöhäisillan draamaelokuva. Isompaan osaan nousevat perheen sisäiset ongelmat ja niin edelleen. Olkoon tämä tässä. Seuraavaksi loppusanat.
JAUHOT SUUHUN!
Kirjoituskone naputteli jotain virheitä, mutta puuteroikaa te nenänne, sillä minä menen nyt hikoilemaan. Muistakaa myös leipoa, että saadaan läski tummumaan.
