Affen on kala, affen on kala, affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala,affen on kala…
9.5. Vuosisadan naiset (2016) (TV)
Hmmm, en keskittynyt tähän elokuvaan ehkä ihan täysillä, mutta joka tapauksessa Vuosisadan naisissa itseäni ärsytti, etten uskonut elokuvan kuvaamaan aikakauteen. Kaikki näytti jotenkin todella tekemällä tehdyltä ja lattealta.
11.5. Prey (1977) (PC)
Ymmärsin vasta jossain puolivälissä leffaa, että hetkinen, tämähän taisi kuin taisikin muuten olla pahamaineisen Norman J. Warrenin ohjaama. Jostain syystä paljastus ei hirveästi kummastuttanut, etenkään näkemäni, häiriintyneisyydeltään aika samanhenkisen Inseminoidin jälkeen. Avaruudesta saapuu planeettaa tutkimaan lähetetty piru, joka asettuu asumaan kahden naisen taloon. Kyseinen muukalainen elää kuitenkin lihalla ja verellä, ja muuttuu aina ruokahalun iskiessä Moon of the Wolfin maskeerauksen mieleen tuovaksi torahampaiseksi mikkihiireksi.
Muutamia välttäviä keksintöjä (vedestä tietämättömän avaruusolion pelastuminen nippa nappa hukkumiselta) ja vimmaista finaalia lukuun ottamatta Prey on hyvin tylsä filmi, jonka suurin huvitus tulee sen poliittisesta epäkorrektiudesta, joka jaksaa naurattaa samaan tapaan kuin Pekka Siitoimen jutut: huvittavimmilleen elokuva pääsee siinä vaiheessa, kun kaukaisesta galaksista saapunut vierailija ryhtyy kyntämään lesbolaisen feministipariskunnan välille cucumberillaan kuilua, jolloin myös näistä ärhäkämmän luurangot alkavat paljastua kaapista. Mitään järkeä ei tunnu löytyvän mistään, mikä tuodaan ilmi parhaiten kohtauksessa, jossa nainen tunkee miehelle käteen haulikon ja heti perään puolestaan näyttää kumppanilleen pistoolia, jota kertoo olevansa tarpeen vaatiessa valmis käyttämään juuri aseistamaansa tyyppiä vastaan.
Läträten toteutettua loppua voisi sanoa makaaberiksi, avaruusmuukalaisen seotessa sängyssä, repiessä toiselta naiselta kurkun auki ja ajaessa sen jälkeen paikalle kirkumaan osuvan toisen emäntänsä tämän juuri kaivamaan kuoppaan ja teurastaessaan hänet sen pohjalle. Tämän jälkeen kuvataan tovereihinsa yhteyden ottavaa tähtienvälistä saatanaa, joka kertoo kommunikointivälineensä kautta, että planeetta on täynnä hyvää ja helposti tapettavaa ravintoa. Samalla kuvataan nurmikolla iloisina leikkiviä lapsia. Tästä saisi varmastin syväluotaavampaakin symboliikkaa aikaiseksi, jos näin haluaisi tehdä.
11.5. Ticks (1993) (DVD)
Kirjoitin tästä pitemmän tekstin toisaalle.
12.5. Radioaktiivisia unia (1985) (PC)
Albert Pyunin katsottavassa elokuvassa kaksi jannua viihdyttää itseään pulp-kirjallisuudella sun muulla samaan aikaan, kun ydinpommit repivät maankamaraa autioksi. Heidän noustessaan ylös, on maailma muuttunut post-apocalyptiseksi ja heidän persoonallisuutensa puolestaan bogartmaiseksi. Kasarimusiikit jytäävät kuin viimeistä päivää ja mutantit on saatu toteutettua mukavasti. Vaikea näihin keskellä päivää auringonvalossa tietokoneenruudulta tuijotettuihin vhs-kasetteihin on kuitenkin ollut keskittyä, etenkin kun niiden katselun lomassa on pitänyt hoitaa asiakaspalvelutehtäviä aina satunnaisesti.
12.5. Joseph Kiliàn (1963) (DVD)
Stalinistista byrokratiaa parodioiva lyhäri naurattaa ja samalla sävähdyttää surrealistisuudellaan. Unenomaisessa yhteiskunnanssa elävä mies vuokraa itselleen kissan (liekö Rentanekon ohjannut Naoko Ogigami nähnyt tämän…?), joka pitää ehdottomasti palauttaa rangaistuksen uhalla takaisin tiettyyn aikaan mennessä. Tässä välissä katsojan mielessä käy, miksi mies ylipäänsä tahtoo itselleen kärsivältä ja kapiselta näyttävän katin (joka säälittää kurjan olomuotonsa ja selkeän pahoinvointisuutensa vuoksi aivan tolkuttomasti), kun hän ei tunnu iloitsevan siitä laisinkaan ja lähinnä potkii kissaa tieltään. Oli miten oli, seuraavana päivänä äijä yrittää palauttaa mirrin takaisin vuokraamoon, mutta liike on kadonnut, eikä kukaan tunnu tietävän siitä yhtään mitään. Sanktioiden pelossa jätkä ryhtyy selvittämään asiaa rynnimällä virastosta toiseen kädessään matkalaukku, josta pilkistää surullisen eläimen pää. Kafkamaisuus huipentuu odotushuoneeseen täynnä vihaisia ihmisiä, minkä ikkunan takaa näkyy pelkkä tiiliseinä ja jonka kirjaimellisesti tyhjässä huoneessa soi lattialle jätetty lankapuhelin.
13.5. Yösaalistaja (1978) (PC)
Tämä tuntui hauskalta idealta, koska FIx-kasetti mainosti elokuvaa seuraavasti: ”Hänellä on yhdeksän luotia, yksi pantterin kutakin henkeä kohti”
Sanomattakin on selvää, ettei leffa ollut hauska laisinkaan. Unettavan tylsistyttävässä pätkässä Donald Pleasencella on omituinen suhde mustaan pantteriin, jonka hän pyydystää alussa ihmissyötin avulla. Pleasence ja kissapeto leikkivät jotain hippasta saarella ja äiti päästää lapsensa etsimään kadonnutta koiraansa öiseen viidakkoon, kunhan tämä on varovainen. Kuvaaja luottaa hidasteisiin liikaakin ja lopussa eläin ilmeisesti räjäytettiin palasiksi. Aurinko porotti jälleen tietokoneen monitoriin ja kahvia kului katselun aikana runsaasti.
13.5. South Park: Isompi, pidempi & leikkaamaton (1999) (VHS)
Minulla on todella kieroutunut nostalgiasuhde South Parkiin, sillä samalla kun sarja kuuluu selkeästi osaksi lapsuuttani, en saanut kuitenkaan katsoa sitä. Kuulinkin sen tapahtumista lähinnä luokkalaisiltani, sanomalehdistä ja tätä luokkaa, ja pääsin katselemaan sitä itse vasta yläasteella, jolloin suurin viehätys oli jo kadonnut mielestäni. Silti muistan yhä, miten innoissani luin penikkana juttuja myös tästä elokuvasta ja laitoin sen mainoskuvan seinälleni, vaikka itse leffan tapahtumat jäivätkin huhupuheiden varaan. Sitten kun lopulta sen jossain välissä näin, olin hyvin pettynyt: Jaa, musikaali. Minä inhoan musikaaleja.
Eli vaikken South Parkista päässytkään tuolloin nauttimaan, teki mieleni silti palata takaisin kaukaisiin ala-asteaikoihini ja katsoa tämä kokoillan kuva uudestaan, kun siitä ei pisteytystäkään IMDb:ssä meikäläiseltä vielä ollut. Hassuinta oli huomata, että tällä kertaa ehkä juuri ne laulut toimivat parhaiten, minkä ohella nauroin (Tiedättekö mistä huomaa tulleensa vanhaksi? Kun huomaa nuoruuden kyynisyytensä väistyneen ja nauravansa ääneen komedioille. Pidin tätä vielä jokunen hetki sitten täytenä mahdottomuutena, jolloin lähes ainut leffoista repimäni huumori tuli niiden mahdollisesta huonoudesta) satiirisesti esitetylle poliittiselle epäkorrektiudelle useamman kerran. Sen verran paljon vaivaannuttavaa materiaalia jo tässä parinkymmenen vuoden takaisessakin South Parkissa silti oli (tänä päivänä en enää suostuisi katsomaan sarjaa, sillä totesin aikoinani sen ainoastaan tekevän itselleni kiusaantuneen olon), että vhs meni vaihtoon ja tämä katselu mitä todennäköisimmin jäi viimeiseksi kosketuksekseni Isompaan, pidempään ja leikkaamattomaan.
14.5. Virus (1980) (PC)
Kinji Fukasakun katastrofileffassa vakoojien varastama viirus pääsee helikopteriturmassa valloilleen ja leviää nopeasti ympäri maailmaa, tappaen ihmisiä kuin hyönteismyrkkypilvi kärpäsiä.
Virus on ajankohtainen filmi, jossa esitetyt kommentit Italian huonosta tilanteesta tuntuvat tänä päivänä melko makaabereilta. Ihmiskunnan rippeet yrittävät selvitä miten parhaiten taitavat ja näistä osa perustaa yhteiskunnan, jonka arki aiheuttaa hämmentäviä ajatuksia asukkaiden neuvoston keskustellessa huomattavassa vähemmistöasemassa olevien naisten oikeuksista yhteisössä: miespuhujan mukaan on reilua raiskata ja laittaa paksuksi vastakkainen osapuoli, koska näitä on vain yksi kymmentä jäbää kohtaan ja ihmisluontoa pitää ymmärtää. Naisten edustaja puolestaan vastaa, että tässä välissä sukupuoliroolit pitäisi ehkä miettiä uusiksi.
Elokuvan ongelma oli tunhuisen videoformaatin ja katseluajankohdan ohella sen jenkkileikkaus, joka erään IMDb-käyttäjän mukaan ei ansaitse olla olemassa. Huomattavasti pidemmän japanilaisoriginaalin näkemistä siis odotellessa. Musiikit ainakin ovat mainiot ja eräänlainen tuomioinpäivän tunnelma saatu loihdittua erityisesti luurankojen kansoittaman, autioituneen Tokion lavastuksen ja kuvaamisen suhteen. Kuvaelma myös loppuu melkoisen räjäyttävästi.
14.5. Tulivuoren juurella (1984) (DVD)
Luovutan, näitä rästiin jääneitä kommentteja on niin paljon, että niiden umpeen kurominen kerralla alkaa taas olemaan liian mahdoton urakka. Mutta juu, John Hustonin Meksikoon sijoittuva alkoholikuvaus on melko huuruinen. Dokuihin lähes uskoo hetkittäin, vaikka nämä pystyvätkin toimimaan melko hyvin sammumatta tai kaatuilematta, vaikka kiskovat brenkkua aamusta iltaan pulloittain: mitä nyt lähinnä ovat punakoita ja puhuvat ulos kaiken, mitä sylki suuhun tuo. Juonta ja tulkintoja enemmän diggailin siitä, millaisena Latinalainen Amerikka on onnistuttu esittämään: kaupungit, syrjäseudut, kuolleidenpäivän juhlinnat ja niin terassit kuin pimeät luolatkin välittävät omanlaistaan hikistä ja rappioromanttista tunnelmaa, jonka katselusta en tunnu koskaan saavan kyllikseni.
