Elokuvat ja niistä kirjoittaminen jäivät taas hetkeksi vähemmälle, sillä suuntasimme muutaman toverin kanssa autojemme nokat kohti Etelä-Karjalaa ja lähdimme metsästämään luolia joissa mönkiä ja kiipeillä. Valitettavasti en onnistunut eksymään maan onkaloon tai jumittumaan vatsastani kivien väliin, joten elokuvapäiväkirja on täällä jälleen – tylsempänä ja lyhyempänä kuin koskaan aiemmin! Masentukaa siis, te syntiset!
15.5. Happy-Go-Lucky (2008) (DVD)
En tiennyt etukäteen mitään Mike Leighin komediallisesta draamasta tai draamallisesta komediasta, joten sen katsominen ”puhtaalta pöydältä” oli vähintäänkin väkevä kokemus. Vaikka Happy-Go-Luckyn alku on vaivaannuttava ja ikään kuin teennäisen oloinen, väistyy tämä tunne katsojan hyväksyessä päähenkilön, ihanaa kampausta käyttävän Poppyn estottoman ja alati ylitseampuvan positiivisen sekä elämäniloisen olemuksen. Elokuvan suurin komiikka tulee pessimistisestä ja kaikista muista vikaa etsivästä taksikuskin hahmosta, joka tarjoaa lopulta myös sen suurimman ja sysäyttävimmän tragedian. Näiden kahden karaktäärin eläminen täysin erilaisissa maailmoissa, omissa kuplamaisissa todellisuuksissaan saa ymmärtämään omalla tavallaan nykypäivänä valloillaan olevaa polarisaatiota – kun kaksi erilaista ihmistä näkee ympäröivän miljöön muine asukkaineen ja näiden lähtökohtaisine motiiveineenoman asenteensa peilaamana täysin vastakkaisesti, onko ihme etteivät nämä pysty ymmärtämään toisiaan? Ihminen, joka suhtautuu elämään myönteisesti, on lopulta kuitenkin äärimmäisen erilaisella tasolla, kuin negatiivisuuden kautta asian kuin asian kokeva ja tämän myötä kaikki vastaan minä -ulottuvuudessa elävä lähimmäisensä. Tai en tiedä mitä helvettiä yritän selittää, joten ehkä lopetan sen tähän. Ehkä tämä sitten oli sitä totuuden tietävien ”vitun suvakkipaskaksi” kutsumaa, mutta itselläni halu yrittää olla positiivisempi kasvoi leffan myötä kuitenkin jälleen runsaasti.
16.5. Body Melt (1993) (PC)
Vietin lauantai-iltaa yksikseni elokuvien parissa naistoverini lähdettyä tapaamaan kavereitaan, joten ajattelin sitten sikailla oikein huolella ja katsoa tämän australialaisen splatterin, joka oli oikeastaan vielä pahempaa törkyä kuin kuvitella saattoi. Troman tuotannot mieleen tuovassa leffassa ihmisiä sulaa ja visva valuu, mille onneton tarina on antavinaan jonkinlaisen tekosyyn. Pahinta on erityisesti alummalla hirvittävimmillään oleva vammailuhuumori, joka vie mielisairaalaan täysin vääristä syistä. Ainoat hyvät puolet Body Meltissä taisivat olla asiansa osaavien erikoistehostemaakarien veriefektit ja eräs kohtaus, jossa raskaana olevan naisen mahasta mäjähtää Alienista inspiraationsa saaneissa merkeissä jotain demonista tämän miehen naamalle. Sen sijaan lerssihuumori hymyilytti yhtä paljon, kuin jonnejen ala-asteen seinään piirtämä anatomiataide noin yleisesti ottaen.
16.5. The Giant Monster Gamera (1965) (PC)
Jatkoin lauantaita tekemällä lievästi epäonnistuneita poppareita, juomalla loput parin viikon ikäiset vappusimat ja kartuttamalla kaiju-tietämystäni toisella perehtymiselläni Gameran maailmaan (ensimmäinen oli jokunen vuosi sitten katselemani Gamera vs. Guiron). Kyseessä on siis Daiein studioiden yritys rahastaa Godzillan maineella. Yhdysvaltalaisten napaseudulla alas ampuma, ydinpommia tai jotakin kantava neukkukone herättää jäiden keskellä lepäävän lentävän ja tulta syöksevän jättiläiskilpikonnan, joka ryhtyy terrorisoimaan (kahden suurvallan välisen pelin nappulan asemassa tuolloin ollutta) Japania. Mukana menossa on myös pikkupoika, joka näkee lemmikkikilpparinsa vuoksi myös Gameran hyvän puolen ja lopulta ihmisten kiidättäessä vangitun hirviön kuuhun nauraa iloisesti opiskelevansa isona tiedemieheksi, jotta voi joku päivä käydä katsomassa ystäväänsä avaruudessa. Mustavalkoisuus ei ole näille hirviöleffoille välttämättä vahvuus.
16.5. On the Green Carpet (2001) (PC)
Koska luin näinä päivinä loppuun Johannes Schönnherrin loistavan teoksen North Korean Cinema: A History, teki mieleni myös katsoa lisää kirjassa esiteltyjä pohjoiskorealaistuotantoja. On the Green Carpet valikoitui katsottavaksi paitsi lyhyen kestonsa (voi luoja noita kuolemattomia klassikoita, jotka kestävät niin kauan, että katsoja ehtisi kuolla psyykkisiin tuskiinsa ennen elokuvan loppua) myös sen vuoksi, että siinä käsiteltiin näitä massanäytöksiä, joissa ihmisjoukot muodostavat areenalla esimerkiksi erilaisilla kylteillä valtavia kuvioita, jotka voivat esittää jotakin piirroshahmojen ja juche-tunnusten väliltä.
Erikoisinta leffassa taitaa olla se, ettei se oikeastaan ole erityisen tylsä, vaan peräti huomattavasti vaikkapa Body Meltiä viihdyttävämpi. Romanttista komediaa tarjoileva draamapuoli on aika lailla sitä samaa vanhaa eikä jaksa kiinnostaa, mutta massiiviset stadionesitykset ovat oikeasti upean näköisiä ja niitä katselee suu avoinna. Myös diktaattoreita muistetaan ylistää, kuinkas muuten – esittäähän kuvaelma elämän Kiminmaassa vähintäänkin auvoisena. Filmin nimi juontuu esiintyjien jalkojen alta löytyvän maan väristä.
16.5. The Game of Their Lives (2002) (PC)
Lauantain päätökseksi valikoitunut Daniel Gordonin dokumentti oli itse asiassa myös ehtoon paras raina. Vuoden 1966 jalkapallon MM-peleissä ennakkoon lähinnä pelkältä vitsiltä vaikuttanut Pohjois-Korean jalkapallojoukkue teki pienimuotoisen ihmeen ja onnistui voittamaan näihin pilkallisesti suhtautuneen, mestaritasoisen Italian. Vaikkei maailmanmestaruutta tullut, juhlittiin kotiin palaavia pelaajia dokkarin haastattelujen ja arkistomateriaalien perusteella sankareina, toisin kuin kovista rangaistuksista meuhkannut eteläkorealainen propaganda väitti. Työväenluokkaisissa brittikaupungeissa järjestetyt kisat saivat myös englantilaiset innostumaan korealaisista, jotka eivät ymmärtäneet, miksi vihollisvaltion kansalaiset ottivat heidät vastaan niin lämpimästi. Tämä pohjusti BBC:n mahdollisuuksia päästä kuvaamaan dokkariaan Suljettuun maahan. Rakas johtaja piti filmistä (tai sen antamasta positiivisesta kuvasta) sen verran paljon, että Gordon pääsi paria vuotta myöhemmin paikan päälle filmaamaan (kuuleman mukaan propagandista) dokumenttia samoista ”massapeleistä”, joista On the Green Carpet kertoo. Eipähän meikäläiseltä ainakaan katseltava tule tämän elämän aikana kesken loppumaan.
17.5. Gamera vs. Gyaos (1967) (PC)
Tykkään ruokaa laitellessani katsella toisella silmällä vanhaa suomipaskaa tai kaijuja ja koska vietimme naisystäväni syntymäpäiviä, tulin kokkailleeksi pidemmän kaavan mukaan Gameran seurassa. Koska sarjan toinen osa Gamera vs. Barugon olisi kestänyt melkein kaksi tuntia (ai että muuten tuon tajutessani haukoin henkeäni), päätin tällä kertaa suosiolla skipata sen ja hypätä suoraan alle puolitoistatuntiseen kolmoseen Gamera vs. Gyaos, jossa lentävä kilpikonnahirviömme kohtaa lelukaupasta karanneen lentoliskon. Tämä episodi oli vastoin kahta aiemmin katsomaani valitettavasti todella tylsä, eivätkä edes käppäiset tehosteet paljoa asiaa piristäneet. Onneksi mustikkapiirakasta sentään tuli hyvää.
17.5. Heinäsirkat (1975) (PC)
Hollywoodin unelmakoneistoa satiroiva draama herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tämä tuntui paikoitellen aika teennäiseltä ja juoni aukkoiselta kuin emmentaljuusto, mutta elokuvan esittämä ajankuva kiehtoi eivätkä kuvauksessa käytetyt filtterit ainakaan itseäni häirinneet. Tässä oli myös Homer Simpson, joka polkee leffan parhaassa kohtauksessa perkeleen ärsyttävältä kakaralta selkärangan kahtia. Sekoava väkijoukko tuo mieleen unelmakoneiston ulkopuolella vallinneen maailmanpalon ja käsistä lähteneen, raakuuksien täyttämän mellakan surrealistiset välähdykset Picasson Guernican – vaikka kyseisessä kohtauksessa onkin pointtia historian hirviömäisimpien hetkien taustalla vallinneesta glamourista eskapismista, aiheutti se itselleni ehkä leffan vaivaannuttavimmat hetket alleviivaavuutensa vuoksi.
18.5. Panic Room (2002) (PC)
Äiti ja tytär jäävät vangeiksi palatsinsa turvahuoneeseen murtovarkaiden tunkeutuessa lukaaliin. Heikko esitys Fincheriltä, mistä piti kirjoittaa pitemmin, mutten sitten kirjoittanutkaan.
Ei persikka, pakko tämä varmaan taas on lopettaa. En kai saa koskaan kurottua tätä kerääntynyttä välimatkaa umpeen muilta kirjoitusjutuilta. Palataan kai näissä merkeissä asiaan jälleen ensi kerralla. Hauskaa kesäillan jatkoa.
