Tällä viikolla luvassa enemmän tekstiä, vähemmän giffejä. Pahoittelut tästä, koska jotkut lukijat niitä varmasti jäävät kaipaamaan, mutta minulla on takki liikkuvan kuvan suhteen tyhjä. Ehkä tulevaisuus tuo tähän muutoksen. Nyt kävi näin.
Ennen asian ytimeen sujahtamista on hyvä miettiä viime viikkoa. Olen jatkanut diktaattorien tutkimista, koska pidän tyranniaa ja muita aiheeseen liittyviä asioita kiinnostavina. Viime aikoina olen myös kiinnittänyt huomiota suosituksiin, jotka jollain tapaa alistavat meitä valtion tahtoon. Korona on vakava asia, jolla ei suinkaan pidä pelleillä, mutta pistää silti miettimään… miksi meidän elämää rajoitetaan näin paljon? Tai ainakin jotkut kokevat tulleensa rajoitetuiksi. Sisäinen salaliittopoliisini alkaa heräillä pelaamaan Cluedoa vai oliko se sittenkin Scotland Yardia? Nyt minä puhun taas läpiä päähäni, ettehän te rakkaat lukijat tällaisen takia kuvaputkea lue. Joten mennään siihen väkevään asiaan, jota kutsutaan viikkolautaseksi.
17.8.2020: Yhden miehen armeija (1979)
Huumeet ja väkivalta. Siinä kaksi aihetta, josta yhdysvaltalainen kovapintainen elokuva on tehty. Maskipäinen poliisien tappaja on (jälleen) tappanut kaksi kyttää, joten hätään kutsutaan, kukapa muu kuin, Chuck Norris. Karatella pahikset nippuun laittava Norris on kuitenkin vaatimaton taidoistaan, mutta tarpeen tullen kovin jätkä kaikista. Yhden miehen armeija on oikeastaan aika tyypillistä Norrista, jossa suvantovaiheita on enemmän kuin toimintakohtauksia. Toiminta on silti kunnon potkimista, joka jaksaa viihdyttää. Juonikaan ei ole tylsimmästä päästä, vaikkei se mitään erikoisuuksia käytettyyn ajatukseen tuokaan.
Jumppaillaan pikkuhiljaa eteenpäin.
18.8.2020: Naapuri kuin painajainen (1999)
Välillä on hyvä muistella edesmenneen Joel Schumacherin uraa, ja etenkin sen monipuolisuutta. Naapuri kuin painajainen lienee ollut ohjaajalleen intohimoprojekti, jossa hän on päässyt toteuttamaan pienemällä budjetilla visioitaan. Jotain siitä kertoo se, että luettuaan käsikirjoituksen De Niro halusi päästä heti kuvamaan. Tämä tosin on ymmärrettävää, sillä Schumacherin itsensä kirjottama kässäri on varsin herkullinen rikosdraama mustalla huumorilla höystettynä.
Pari rikollista siis etsii hämärän kerrostalon asunnoista kätkössä olevaa rahasaalista, jonka olin paikkaa ei paljasteta edes katsojalla kuin vasta lopussa. Kutkuttava juoni onkin punainen lanka, joka pitää hyvien roolisuoritusten kuorruttaman filmin kasassa.
Mainioista rooleista mainiomman tekee jopa John Watersin ylpeäksi saava, Philp Seymour Hoffman rääväsuisena drag queenina, joka alkaa pitää, De Niron jörölle, homoja vihaavalle, sydärin saneelle, entiselle turvallisuusvartijalle, laulutunteja. Näiden kahden hyvin erilaisen hahmon välille muodostuu odottamaton ystävyyssuhde, joka pyrkii rikkomaan ennakkoluuloja, joita Schumacher varmasti itsekin on joutunut suuntautumisensa takia kokemaan. Elokuva toimii kaikilla osa-alueella hyvin. Kehtaan väittää tätä hävyttömän aliarvostetuksi teokseksi kaikkien avainhenkilöidensä filmografiassa.
19.8.2020: The Expendables 2 (2012)
Joskus sitä joutuu tilanteisiin, joissa sitä joutuu katsomaan jonkun heikoksi todetun elokuvan uudelleen. Niin ja näin, mutta The Expendablesin jatko-osa on parempi kuin muistin, mutta vain piirun verran.
Alussa rymistellään miehekkäästi, ruumispinot kasaantuvat ja Stallone rähisee. Sitten mennään pieleen, ja melko isosti. Joku Liam Hemsworthin pilipalihahmo kuolee Van Dammen puukon kautta, josta Stallone vetää herneen nenään. Kostojuonessa ei oikeastaan ole sen suuremmin järkeä, mutta Van Damme pahiksena on mukavan virkistävä ilmestys. Sen sijaan mukaan raahattu Bruce Willis tuntuu vetävän koko homman vasemmalla kädellä (PS. Willis taitaa muuten olla vasenkätinen).
Suoraan sanottuna, en vihannut leffaa toisella katselukerralla niin paljon, koska vanhojen patujen naljailu ja iskulauseiden vaihtelu osuu nostalgiasuoneen. Toki Arksan vitsit ovat jo kuluneita, eikä sovi unohtaa Chuck Norrista heittämässä Chuck Norris-läppää. Lopulta parhaan vitsin kuitenkin letkauttaa Dolph Lundgren, joka oikeana kemian insinöörinä kertoo rakentavansa pommia ja heittää ilmoille jotain kemiallisia laskelmia.
Meinasi muuten unohtua mainita, että Alfauros Lundgrenin viimeinen ateria olisi ruotsalaisten suuri herkku kuutinperse.
20.8.2020: The Strangers (2008)
Venytetään vielä vähän vanhaa vitsiä, koska slapstickin tapaan toisto on kultaa. Joten minähän en mitään maskia päähäni laita, mutta sen sijaan katson elokuvia, joissa tätä suositusta noudatetaan.
The Strangers nousi keskustelun aiheeksi mainion You’re Nextin katselun yhteydessä, kun kerroin vaimolleni, että tällainen Liv Tylerin koti-invaasioelokuva on olemassa. Itselleni kyseessä on uusintatapittelu, vaikken muistanut elokuvasta juuri mitään.
Mutta sitten asiaan, sillä toisin kuin You’re Nextissä, The Strangersissa hyökkäyksen kohteeksi joutuvat uhrit tekevät jatkuvasti huonoja ratkaisuja, jotka aiheuttavat katsojissa lähinnä vaivaantuneisuutta. Tositarinaksi mainostettu filmi myös apinoi Texasin moottorisahamurhien lanseeraaman prologin, jossa karkean kuuloinen setämies kertoo, mitä todella tapahtui. Onneksi leffa sentään on nopea tempoinen ja sisältää muutamia ihan aidosti pelkoa herättäviä hetkiä. Ei ole turvallisempaa paikkaa kuin koti, vai miten se nyt menikään?
21.8.2020: Looper (2012)
Aikamatkailu on vaikea aihe. Se menee helposti pieleen, koska se sisältää monia paradoksaalisia kysymyksiä. Ihan kaikilta tällaisilta Rian Johnsonin ohjaama Looperkaan ei välty, mutta sen luoma universumi on kuitenkin tarpeeksi ”realistinen” toimiakseen.
Joseph Gordon-Levitt esittää looperiksi kutsuttua palkkatappajaa, jonka tehtävän on eliminoida tulevaisuudesta lähetetyt rikolliset. Looperien työ on huippusalaista, jonka takia heidät itsensäkin eliminoidaan tulevaisuudesta menneisyyteen lähettäen – jota kutsutaan silmukan sulkemiseksi.
Leffa tosin olisi tylsä, jos siinä vain näytettäisiin Gordon-Levittia tappamassa rikollisia, joten tarinaan heitetään pääjuoni, jossa mystinen Sateentekijäksi kutsuttu superroisto terrorisoi tulevaisuutta. Juonessa Gordon-Levittin vanha minä saapuu tulevaisuudesta varoittamaan tulevasta. Meininki on hyvää tieteiselokuvaa, jossa vanhaa looperia esittää Bruce Willis – yhdessä viimeisessä hyvässä roolissaan.
Tosin Gordon-Levittin imitaatio Willistä vielä vakuuttavampi, ja häntä ole miltei tunnistaa. Jotain piti vielä sanoa, mutta jätän sen oikolukuun, mutta enpäs sanokaan mitään. Hähähää!
22.8.2020: The isle – saari (2000)
Katselukokemuksena erittäin haastava, hidastempoinen ja katsojaansa ruoskiva, Saari, on Ki-duk Kimin tuotannon yksi vastenmielisimpiä teoksia. Hitaasti etenevässä tarinassa pienen kalastajatorpan ihmiset käyttäytyvät huonosti. Järven kalastajamajojen ylläpidosta vastaava mykkä nainen, antaa poloisille kalamiehille välillä lihallisia palveluita, mutta pääsääntöisesti hän keittää kahvia ja siivoaa paikkoja. Seesteiset maisemat ovat parasta, mitä filmillä on tarjota vastapainoksi kaikelle iljettävälle. Tekotaiteen järveen uppoavaa teosta voikin myös syyttää eläinrääkkäyksestä, kun katsoja pakotetaan katsomaan kalojen tarpeetonta tappamista.
Filmi eteneekin shokista toiseen. Pakollisena shokkihoitona näytetään myös sitä, mitä kaikkea koukuilla voi tehdä aina niiden nielemisestä alapään raatelemiseen asti. Vaimolle tämän kaiken näkeminen oli liikaa, eikä hän ilahtunut ajatuksesta, että lainaan lisää Kimiä kirjastosta.
Pitipä vielä mainita, että hahmot muun muassa kusevat, paskovat ja heittävät kaiken mahdollisen roskan järveen. Joten elokuva on lisäksi helppo nähdä eräänlaisena allegoriana ihmisen pakonomaisesta tarpeesta tuhota ympäristönsä. Viesti on siinäkin mielessä väkevä, että hahmot kalastavat ja syövät samaisen järven kaloja, joka taas on vahva kannanotto nykyiseen pandemiatilanteeseen.
22.8.2020: Mustat tiikerit (1978)
Nyt pitää saada joku roti tähän touhuun. Nämä hetken mielihäiriöt alkavat käydä raskaiksi. Mustat tiikerit on jopa Chuck Norris -mittarilla aivan tolkuttoman tylsä ja vähän toimintaa sisältävä leffa. Se markkinoidaan kovana karatepätkänä, vaikka tarjottimelle laitetaan enemmän 70-luvun muotigenreen paranoiaan kuuluvaa kuvastoa. Toimintaa on siis nihkeästi, kun Norris ei syö lounasta eikä aamiaista, mutta lähtee heti kiihkeän yön jälkeen aamulenkille, jättäen tyydytetyn naisen ihmettelemään tapahtunutta.
Jossain kohtaa mennään hiihtokeskukseen, koska siellä voidaan olla valtion agentteja piilossa. Toisessa kohtaa nähdään maailman huonoin lentokoneen räjähtäminen. Sanomattakin selvää, että tämä on täyttä roskaa ja yhden tähden kamaa.
23.8.2020: Shoot ’Em Up (2007)
Videopelimäisen nopeasti etenevä toimintapätkä ei ole kestolla pilattu. Vajaan puolentoista tunnin aikana tykitetään menemään oikein olan takaa, vaikka salamaleikkaukset tekevätkin joistain kohdista epäkelpoja. Juoni on kuitenkin ihan siedettävää, jossa porkkanoita popsiva Clive Owen joutuu suojelemaan vastasyntynyttä lasta. Mukaan naarataan maitoa tisuistaan päästelevä Monica Belluccin prostituoitu, ja psykopaattisen loistavasti roistoa esittävä Paul Giamatti. Ruudin tuoksuinen, väkivaltainen ja hauska Shoot ’Em Up on sen verran kovaa tykitystä, ettei sen kanssa tylsää ehdi tulla. Musiikkivalinnat noudattavat vanhan liiton rokkia, joka sekin toimii paremmin edukseen kuin uskalsin kuvitella. Viihde-elokuvana tällainen laukaus on ihan pätevää, vaikka John Woon Hard Boiledin apinointiahan tämä pohjimmiltaan on.
Hyvästi ja näkemiin vain muruset. Kuulette minusta taas viikon kuluttua. Olihan niitä giffejäkin ihan riittävästi.
