Tässä alkaa olla yksi, jos toinenkin mutteri irti. Pää lyö sen verran tyhjää, ettei siihen saa taottua edes vasaralla järkeä. Muuttorumban vuoksi leffojen katselu on jäänyt totaalisen taka-alalle. Enkä ole ollenkaan varma, saadaanko teille huonot lukijat kuvia vielä mistään olohuoneesta tai pelihuoneesta viikkoihin. Lupaan kuitenkin jatkaa leffojen parissa, sillä ne kuitenkin vievät ajatukset muualle kuin kipeään selkään. Polvien mennessä rikki, tässä se taas on, viikon kattaus. Bon Appétit!
KULTI KUTISTIN KULLINI
2.3.2021: Kulti, kutistin kakarat (1989)
Brian Yuznan ja Stuart Gordonin käsikirjoittamassa ja Joe Johnstonin ohjaamassa jonkin sortin kulttielokuvassa Rick Moranis vahingossa kutistaa lapsensa ja naapurin kakarat. Disneyn 80-luvun tuotannoksi elokuva on hyvin aikaansa istuva ja ennalta-aravatta. Käsikirjoituksen viihteellisyys ja hyvin aikaa kestäneet tehosteet kuitenkin kannattelevat kokonaisuuden loppuun asti paremmin kuin voisi kuvitella. Muutamat huonot puujalkavitsit ja amerikkalainen perhemalli toki pilaavat jonkin verran, mutta ne annetaan anteeksi, koska vielä kerran, erikoistehosteet ovat oikeasti tänäkin päivänä todella hyvän näköisiä.
3.3.2021: Kultsi, suurensin kakaran (1992)
Jatko-osan suomennoksessa kulti on muuttunut kultsiksi, kun Moranis vahingossa suurentaa kaksivuotiaan poikansa. Ensimmäisen osan tapaan tehosteet ovat kestäneet aikaa, vaikka muutamassa kohdassa trikkikuvan pystyy erottamaan turhan selvästi. Juonenkuljetus on nimensä mukaisesti myös isompaa, kun jättiläiseksi kasvanut kakara laittaa puolet Las Vegasista paskaksi. Samaan aikaan joku köyhänmiehen Jeffrey Combs yrittää varastaa kasvulaserin itselleen, japanilaiset huutavat jättimäisen lapsen näkemisestä ja Lloyd Bridgesiltä nousevat hiuskarvat pystyyn. Loppuopetuksena elokuvasta voinee sanoa: vaikka kuinka tyrisit ja rikkoisit paikkoja, kunhan keksit loistavan keksinnön, pääset kuin koira veräjästä.
4.3.2021: Kulti kutistin meidät (1997)
Suoraan videolle kuvatussa kolmannessa osassa Moranis on jälleen kulti eikä kultsi. Hän niin ikään pienemmän budjetin varjolla jälleen kutistaa porukkaa tai siis tarkemmin sanottuna itsensä, pallinaamaisen veljensä sekä vaimot. Tästä innostuneet lapset päättävät järjestää Yksin Kotona -henkiset bileet, joihin kutsutaan apinoita ja Mila Kunis. Budjetin mukaisesti kaikki näyttää rumalta, kun trikkikuvat, överiksi menevä näyttely ja amerikkalainen hapatus ovat sitä itseään. Lopputuloksena tämä ulosteen hajuinen pökäle ei tarjoa mitään muuta kuin tunnin ja vartin mittaisen viihdekimaran, jonka viesti on, että Moranis ja lapset saavat kaiken anteeksi.
NUKKUMATTI JA KADOTETTU RATTI
4.3.2021: The Rental (2020)
Kaksi pariskuntaa vuokraavat luksusmökin jostain syrjäiseltä rannalta. Kliseinen tarina alkaa, kun näiden henkilöiden kemiat rakoilevat, vaikka tarjolla on viinaa ja huumeita. Vasta yönhämärässä yksi heistä huomaa, että suihkuihin on asennettu mikrokameroita, joilla heidän peseytymistään on taltioitu. Hyvin hidastempoinen tarinankuljetus ei oikein missään vaiheessa ole jännittävä tai pelottava, mutta tarjoaa loppua kohden muutaman twistin, jotka liittyvät rasistiseen vuokranantajaan ja hänen veljeensä. Muutonkin elokuva on suuremmin osin kommentointia modernin maailman suvaitsevaisuusongelmista, jotka ovat selkeästi nykyamerikkalaisen elokuvan tärkeimpiä teemoja.
5.3.2021: The Hunt (2020)
Blumhousen tuottamassa Zaroffin koirat -mukaelmassa on muikea menoa heti alusta asti, kun oikeastaan kukaan päähenkilöksi luultu ei ole päähenkilö. Vauhdikkaassa alussa ei säästellä verta, räjähdyksiä tai yllättäviä hetkiä. Vasta noin puolen tunnin jälkeen vähän tasaisemmaksi ja normaaleja draamankaaria noudattavammaksi menevä käsikirjoitus on silti tuotantoyhtiönsä parempaa kamaa. Viihdeleffana The Hunt on kelpopätkä ja puhaltaa mukavasti uutta tuulta kuluneeseen ihmismetsästysaiheeseen.
6.3.2021: Cure (1997)
Tavalliset ihmiset alkavat murhata tavallisia ihmisiä, joiden syitä loppuun palanut etsivä alkaa selvittää. Jäljet johtavat mystiseen hypnotisoijaan, jonka jutuissa ei ole mitään järkeä ulkopuolisen silmin. Kiyoshi Kurosawan ohjaama kauhudekkari on hyvin hidastempoinen, mutta jollain kumman hypnoosillaan hyppysissään pitävä.
Bong Joon-ho on nimennyt Curen yhdeksi suosikkileffoistaan, joka on ymmärrettävää, kun sitä vertaa esimerkiksi Memories of Murdersin hitaaseen tyyliin ja huumoriin. Myös Kurosawan tapa ohjata näyttelijöitä kuin myös kuljettaa tarinaa on hyvin samantapaista. Lopputuloksena Cure ei avaa juurikaan henkilöidensä motiiveita tai selitä mitään tapahtumia rautalangasta vääntäen, joka varsin virkistävää elokuvankerrontaa.
Hankkimani Eurekan The Masters of Cineman julkaisu näyttää taivaallisen hienolta. Mukana tulleessa vihkosessa joku aasialaisen elokuvan asiantuntija avaa omia näkemyksiään elokuvan tapahtumista, jotka vastasivat aika hyvin omaa tulkintaani, ettei tätä elokuvaa pysty ymmärtämään ensimmäisellä kerralla.
PARI KUVAA KODISTA
Voi juma! Saatiinhan niitä kuvia tänne loppuun sitten kuitenkin. Palkinto sille, joka tunnistaa oikealla valokuvassa olevan elokuvajumalan henkilöllisyyden.
Tässä kaikki tältä erää. Palataan jälleen viikon asiaan, jos sellaista tässä enää tulee. Siihen asti hyvästi.
