Sain kaveriltani lahjaksi joitakin vuosia sitten hänen Viron-matkansa tuliaisina suklaalevyn. Sotsialismi aegiksi nimetty levy sai pölyttyä videohyllyni kulmalla koristeena suht pitkän tovin, ennen kuin tein päätökseni testata, miltä tuo Eestin serkku oikein maistuu. Vielä jännittävämmäksi herkkuhetken tekee se, että käsityöksi mainostetun suklaan käärepaperi kertoo parasta ennen -päivän mennee huhtikuun 10. vuonna 2019.
Levyn takapuolelta löytyy nettiosoite valmistajan, Kõlleste Kommimeister oü:n sivuille. Sotsialismi aeg näkyy valitettavasti kadonneen heidän valikoimistaan, joskin muita aikoja olisi tarjolla, Jääaegista Keskaegiin. Tuoteselostus kertoo 100 grammaa painavan levyn muiden muassa sisältävän 30-prosenttisesti auringonkukan siemeniä, kasvisrasvoja ja mahdollisesti maitoa. Näillä saatesanoilla makumatka sotsialismin aikaan alkakoon!
Sellofaaniin kääritty ruskea herkku on vihdoin paljastettu kaikessa alastomassa loistossaan. Levyn koostumus lienee kärsinyt säilytyksessä, sillä se murskaantuu painaessa useiksi palasiksi hyvin herkästi. Otan niistä ensimmäisen ja laitan sen suuhuni. Hmmm… maistuu… vanhoilta auringonkukansiemeniltä. Syön varmuuden vuoksi heti perään useamman palan. Suklaan maku itsessään on sangen mieto. Ei makea, muttei tunkkaisen pistäväkään. Sanoisin, että raaka-aineissa mainittu vaniliini erottuu joukosta.
Tässä välissä olen jo ahminut makeannälkäiseen kitaani kaksi kolmannesta levystä, joka on muuttunut uljaasta suorakulmiosta surullisen näköiseksi, epämääräiseksi kasaksi muruja, suklaalauttoja ja Klaus Kinskin omaelämäkerrassaan kovasti tarvitsemien kasvien lisääntymiselimiä. Sokeria tässä ainakin pitäisi riittää, tuoteselosteen mukaan 49 grammaa. Auringonkukan siemenet ovat sikäli erikoinen ratkaisu, itse en ainakaan ole aiemmin törmännyt makeiseen, jossa niitä olisi hyödynnetty näin antaumuksella.
No niin, viimeiset palat katosivat papin säkkiä pohjattomampaan ja alati huolestuttavasti paisuvaan mahaani. Sosialismin aika on ohi, suussa pieni rasvainen tunne ja siementen jälkimaku kummittelee nystyröissä siinä missä tummaan suklaankin. Silti näistä sadasta grammasta ei voi sanoa tulleen huono olo tai erityisemmin suolaisen nälkäkään, toisin kuin esimerkiksi tiistaina [SENSUROITU KAPITALISTISENA MAINONTANA] syötyäni.
Sitähän on mahdoton sanoa, miltä tämä olisi tuoreeltaan maistunut, mutta kehtaan epäillä herkun säilyneen yllättävän hyvin näiden vuosien yli. Niin makunystyreille potkaisevaa hurmosta en kokenut, että tätä kaipaisin heti lisää, mutta ehkä siinäkin olisi taustalla vain tottumiskysymys. Eipä tarvitse pohtia, kun valmistus vaikuttaa tosiaan loppuneen.
Tere perestroika. Makuelämysharhailija kiittää ja kuittaa. Toivottavasti tästä tekstistä oli Teille suurta iloa ja hyötyä elämänne harhapoluilla, niin arjessa kuin juhlassa. Nyt – kohti uusia siekailuja!
