Viikko vaihtuu jälleen ja tämä sama masiina toistaa viikosta toiseen samaa kovaa juttuaan. Nyt yritän olla kuraattori, joka kuratoi teille hyvät ja pahat lukijat viikon annoksen tuubaa. Soittotaidottomille luvassa on hyvä setti. Muille luvassa on liuta kirjoituskoneen tekemiä virheitä, jotka ovat mielipahaa aiheuttavia ja haitallisia lukihäiriöisille. Tämä selostus olkoon tämän viikon pohjanoteeraus, jos siitä kukaan taas mitään tajusi.
22.3.2021: Love on Delivery (1994)
Viikko alkaa yhtä tajuttomalla sekoilulla kuin aina ennenkin. Stephen Chow esittää jotain luuseria lähettiä, joka rakastuu judoa harrastavaan mimmiin. Judo-tytön miesihanne on maskuliininen terminaattori, ja alussa elokuva jopa lainaa suoraan parodian keinoin kohtauksen kyseisestä filmistä. Hongkongilaisen huumorin kukka puhkeaa ajoittain huutamiskimaran merkeissä vallan verrattomaksi, kun Chow alkaa saada oppia tupakkaa polttavalta ja kananmunia silmien päällä pitävältä huijarilta. Jossain kohtaa jonkun tyypin keitossa on kärpänen, toisessa kohtaa Chow pukeutuu Karviseksi ja potkii pahikset kumoon. Lopussa on liioittelematta noin puolen tunnin mittainen parodia Rocky-elokuvien huipennuksista, jossa Chow pistää ylimielisen ja ylivoimaisen kusipään kanveesiin. Tätä ennen on metsästetty lippuja Jacky Cheungin keikalle ja kätelty koiranpaskaisella kädellä erästä toista vittumaista judokaa. Sellaista on elämä lähettipoikana Hongkongissa.
23.3.2021: Cobain: Montage of Heck (2015)
Toisin kuin aiemmat katsomani dokumentit Kurt Cobainista, Montage of Heck, ei käsittele artistin kuolemaa ja siihen liittyviä epäkohtia. Kyseessä on rehellinen dokumentointi ja henkilökuva Cobainista, joka ei voinut hyvin. Kuten monien dokkareiden draamankaareen kuuluukin, käsitellään henkilökuva aina lapsuudesta kuolemaan saakka. Jo varhain kuulumattomuuden tunnetta kokenut Cobain vaihtoi lapsena osoitetta useaan kertaan. Välillä asuttiin äidin luona, välillä taas isän ja ilkeän äitipuolen nurkissa. Toisinaan isovanhemmilla tai muilla lähisukulaisilla. Kohtaukset pusketaan eteenpäin hyvällä animaatiokerronnalla ja otteilla Kurtin päiväkirjasta. Nämä nuoruusvuodet hyvin anarkistiseksi kuvaava alkupuolisko on vangitsevaa katseltavaa, joka jättää odottamaan lopultakin samaa. Kuitenkin loppua kohden enemmän perinteiseksi MTV-sukupolven jalostumiseksi muotoutuva kuvaus antaa ymmärtää, ettei Cobain ollut valmis superjulkisuuteen ja olisi halunnut elää tavallista perhearkea. Sitä viihdeteollisuuden raadollisuuttakin esittelvä kuvasto näyttää sen kliseeksi muodostuneen fraasin, jossa herkkä ja ujo runosielu puristetaan väkisin populaarikulttuurin lihamyllyn jauhelimössöksi. Ravisteluna loppuhuipennuksessa nähdään Cobainin ja Loven yhdessä kuvaamia kotivideoita, jotka ovat kaikessa rosoisuudessaan mielenkiintoista katseltavaa. Lopputoteamana kyseessä on kutakuinkin paras dokumentointi henkilöstään, jossa hänen taiteellisuutta, ujouttaan ja raakutta päästään maistamaan kunnolla.
LEPÄÄ RAUHASSA
24.3.2021: Palapelimurha (1989)
Kuvaputki muistaa ja suree ikuisuuteen siirtynyttä Yaphet Kottoa. Muistonäytöksen virkaa toimittavassa Palapelimurhassa Kotto esittää jotain ruumiinavaajaa, joka kahden pallinaamaisen poliisin kanssa yrittää selvittää sarjamurhien aaltoa Los Angelesissa. Kotto vetää oman pienen roolinsa verkkaisesti, virnuillen ja donitsia mutustaen. Pääpaino on kuitenkin näiden kahden pallinaaman seikkailuissa, joista toinen on alkoholisoitunut ylempi virkamies, jolla on vaikea tytärsuhde. Tätä hankaloittaa köyhänmiehen Ted Bundya ylinäyttelevä sarjamurhaaja, joka ottaa muun muassa alastomista naisista kuvia. Kovin tylsä ja ennalta arvattava filmi ei jaksa ilahduttaa laisinkaan ja sen toteutus on Roger Cormanin tuotantoyhtiön laiskinta antia.
26.3.2021: Lost Boys (2020)
Eräällä tapaa myös Lost Boysia voinee pitää muistonäytöksenä. Jani Raappanan ja jonkun Antin viimeistä matkaa Kambodžassa kuvaava dokumentti on kohua aiheuttanut kuin myös ensimmäinen osa Reindeerspotting. Raappanan kuoleman arvoitusta myöhemmin kaakkoisaasiaan taltioimaan lähtenyt Joonas Neuvonen on jälleen ollut kameransa kanssa aina oikeassa paikassa. Huuruiset hotelli-illat, irstas seksi ja päivänvaloa karttavat huumesekoilut ovat hyvässä sovussa ja luovat kokonaisuudesta jopa kauhuelokuvamaisen. Mitään sen enempää tästä enää tässä kohtaa kertomatta, on kokonaisuus hivenen yksitoikkoinen, vaikka osa haastatteluista ja materiaalista on todella koukuttavaa katsottavaa. Valistusvideona Lost Boysia ei voi samaan tapaan suositella kuin Neuvosen ensimmäistä dokkaria, mutta shokkiarvoiltaan se on lähellä jotain modernia mondoelokuvaa, joka näyttää, kuinka Kambodžan ja Thaimaan väestö ei voi hyvin.
Kuunnelkaa muuten Dead Kennedysia. Sekään ei liity tähän mitenkään. Paitsi, jos haluat viettää loman Kambodžassa. Pol Pot.
JUNIORIN JUORUT
26.3.2021:Jätesäkkimurhat (1999)
”Keskinkertainen” korealainen kauhuelokuva, joka kulkee Sevenin ja muiden Hollywoodin 90-luvun kovapintaisten kauhujännäreiden vanavedessä. Joku sadistinen sarjamurhaaja jättää ruumiinosia jätesäkkeihin ja tätä mysteeriä selvittävät poliisit ovat tolkuttoman pihalla ympärillään tapahtuvista asioista. Suhteellisen brutaalilla ja graafisella kuvastolla kuorrutettu filmi on rytmitetty päin helvettiä ja useammassakin kohtaa leikkaajan ajatusmaailma on hyvin sekavaa. Tapojensa mukaan korealainen elokuva esittelee poliisivoimat todellisina tunareina, jotka eivät näe metsää puilta, vaikka katsoja pystyy hyvin aikaisessa vaiheessa päättelemään murhaajan identiteetin. Kokonaisuus on kuitenkin varsin viihdyttävä, pienistä vioistaan huolimatta ja etenkin soundtrackilla kuultavat Placebo sekä Nick Cave pääsevät hiukan yllättämään.
Meinasin myös revetä liitoksista, kun tajusin elokuvan suomenkielisen nimen olevan Jätesäkkimurhat.
27.3.2021: Junior (1994)
Jostain hetken mielijohteesta kirjaston valikoimasta lainattu Junior on sairas elokuva. Iso Arska tulee raskaaksi jonkin lääketieteellisen kokeen vuoksi. Leffan huumori pyritään rakentamaan absurdista lähtökohdasta, jossa mies on raskaana. Vitsit vain ovat hyvin typeriä ja yleistäviä, kun loputtomaan nälkäänsä friteerattua kanaa ja jäätelöä syövä Arska alkaa muuttua raskauden johdosta naisellisemmaksi. Kliseelaatikon loputon pohjanoteeraus koetaan eräässä painajaisessa, josta yllä oleva gif. Huomasin silti hihitteleväni elokuvan typeryydelle. Ainakin tämä on toimivampaa huumoria kuin suurin osa nykypäivän komedioista.
27.3.2021: Stoker (2013)
Chan-wook Park menee länteen ja tekee elokuvan. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta omasta mielestäni Parkin viiltävin terä oli jo Koreassakin alkanut tylsyä. Stoker on kuitenkin ohjaajalleen tavallinen hallitusti kuvattu perhedraama, jota terästetään väkivaltafantasioilla. Stokerin perheen isä delaa, joka saa tyttären Indian emoilemaan entistä enemmän. Samaan aikaan soppaa saapuu hämmentämään isän kauan kadoksissa ollut veli, josta ei tiedetä mitään. Karismaattinen veli kietoo kirjaimellisesti kuristusotteen tavoin kaikki ympärilleen. Hillitysti taustoja avaava käsikirjoitus on yllättäen Pako-sarjasta tutun Wentworth Millerin kynästä.
Pitipä vielä sanoa, että loppuhuipennus tarjoaa pakollista väkivaltapuristusta Parkin tapaan, joka tuntuu ikävällä tapaa päälle liimatulta tarpeelta korostaa ohjaajan koreavuosia. Ilmoitan myös rakkaille lukijoilleni vähän torkkuneeni katselun aikana, koska en millään jaksanut sipsien mussutuksen ohessa pysyä hereillä.
28.3.2021: Eyes Wide Shut (1999)
Pitipä tuossa laittaa viikonloppu ja koko viikko pakettiin katsomalla yhdessä vaimon kanssa Stanley Kubrickin testamentti. Eyes Wide Shut on monella tapaa tärkeä teos minulle henkilökohtaisesti. Toki se on myös merkittävä elokuva Kubrickin filmografiassa, mutta allekirjoittaneelle se avasi niitä kuuluisia ovia taiteellisempaan elokuvaan ja sen monipuolisempaan tulkintaa kuin myös ilmaisuun. Juonta tuskin tarvitsee enää lähteä perkaamaan, mutta jos joku ei tätä ole vielä tähän päivään mennessä nähnyt – niin sanottakoon, että elitistisen avioparin suhde järkkyy, vaimon kertoessa seksifantasiastaan, jonka vuoksi hän olisi ollut valmis hylkäämään koko perheensä. Tämän paljastuksen jälkeen alkaa aviomiehen eli Tom Cruisen odysseia halki New Yorkin katujen, aina sinne kuuluisiin kartano-orgioihin asti.
Kuten tuossa tuli todettua, on Eyes Wide Shut ikään kuin Kubrickin testamentti. Se sisältää lukuisia viittauksia ohjaajansa aiempiin teoksiin. Myös Cruisen matka seksin täyttämässä pimeydessä on ominaista kuvakerrontaa ohjaajansa kielellä. Vangitsevasti otteessaan pitävä ja miltei kolme tuntia kestävä tarina on kaiken kukkuraksi ollut näyttelyn kehityksen kannalta Cruiselle ja Nicole Kidmanille täydellinen elokuva. Jotkut minua viisaammat ovatkin kertoneet, Kubrickin opettaneen heidät näyttelemään (muutakin kuin alastomia kehojaan). Nyt minun on pakko laittaa tämä ympäripyöreys tauolle ja seuraavaksi luvassa epilogi! Hyvästit rakkaat lukijat.
SORKKAHERRAN EPILOGI
Koska emme saa unohtaa Sorkkaherran olemassa oloa. Tämä on perinteeksi muodostunut lopetus eli epilogi. Viikon giffien määrä oli muuten varmasti monille pettymys, mutta en pahoittele tätä epäonnistumista tuon enempää. Jatkakaamme ensi viikkoon, kun matka tuntemattomaan pääsee uuteen lukuunsa kera uusien kirjoitusvirheiden.
