Lauantaina tuli Tampereella vietetyn peliviikonlopun tiimellyksessä viimein testattua slasher-aiheista Last Friday -lautapeliä, jonka tilasin viime kevään tienoilla suht muhkealla summalla tuolta Alankomaiden takahikiöiltä (kirjoitushetkellä peliä saa ilmeisesti myös Suomesta). Kyseessä on siis epävirallinen adaptaatio Friday the 13th -elokuvista – franchinesta tosin on väännetty myös oma versionsa, Friday the 13th: Horror at Camp Crystal Lake (joka katselemieni netin arvosteluvideoiden mukaan ei kyllä taida olla oikein mistään kotoisin).
Pelipaketti sisältää valtavan kokoisen (nippa nappa sohvapöydälle mahtuneen) laudan ohella vaikka mitä härpäkettä. Erilaisia pelimerkkejä löytyy aina ruumiita ja avaimia sisältävistä teltoista kaiken sorttisiin apuvälineisiin, murhakiekkoihin ja muovisiin nuotionliekkeihin. Murhaajalle on mukana oma kurkistusikkunalla varustettu koppinsa, jonka seiniltä pelilaudan näkee pienoiskoossa ja jonka pohjassa olevien reikien läpi roolia vetävän pelaajan tulee merkkailla siirtojaan paperille. Pelinappuloita löytyy kuuden ihmisen tarpeisiin plus vielä yksi ylimääräinen, joka edustaa eräässä vaiheessa speleihin astuvaa Final Girliä. Mukana on vielä muutama mökki ja iso pakallinen hahmokortteja, joihin on kuvitettu sangen mulkulta näyttävää nuorisoa ja eritelty näiden osaamiset.
Peli sujuisi kahdenkin pelaajan voimin, mutta ehtoossamme siihen ”osallistui” neljä henkeä. Alussa sovitaan kuka pelaa toisia vastaan tappajalla ja tämä vetäytyy oman pahviseinänsä taakse suunnittelemaan temppujaan. Muut pelaajat liikuttelevat loppuja nappuloita, joille valitsevat kolme hahmokorttia. Läpysköissä on kerrottu persoonatietoja kyseisestä tyypistä sekä annettu tälle erikoisominaisuus, kuten tarkka korva, karhunraudat tai lamppu.
Taustatarina kuulostaa tutulta. Joku umpivintti on tehtaillut muutama murhaa Camp Apache -nimisellä kesäleirillä ja oletettavasti hukkunut myöhemmin järveen. Leiri olisi tarkoitus avata jälleen, mutta pari avainhenkilöä tuntuu kadonneen. Tässä kohtaa pelaajat astuvat kehiin.
Last Friday on jaettu neljään chapteriin, jotka pyrkivät jäljittelemään slasher-kaavaa miten parhaaksi näkevät. Ensimmäisessä luvussa rannalta aloittavat leiriohjaajat koluavat telttoja avainten toivossa (löytävätpä siinä samalla myös pari raatoa), yrittäen päästä turvaan mökkeihin ja samalla väistellä näitä napsivaa murhaajaa. Toisessa osiossa uhrit jostain syystä sisuuntuvat ja ryhtyvät jahtaamaan teurastajaa, joka yrittää vältellä näitä. Kolmannessa osiossa yksi ohjaajista muuttuu Final Girliksi, jota murhaaja yrittää teilata samalla, kun muut leiriläiset pyrkivät estämään tämän väkivaltaisin metodein. Viimeisessä jaksossa möllilauma ryhtyy todenteolla taistelemaan murhamiestä vastaan, yrittäen joko motittaa tämän tai hoitaa legendan pois päiviltä Final Girlillä, jolla on kyky katkaista pahan kehä oletettavasti hartioiden seutuvilta. Yksi chapter kestää viisitoista vuoroa, joissa pysytään kartalla siirtämällä murhaajamerkkiä eteenpäin pelilaudan aikajanalla.
Leiriohjaajat liikkuvat laudalla nappuloillaan muistaakseni kaksi pientä ruutua kerrallaan (itse pelasin totta kai pahiksella), ihmishirviö numero uunon puolestaan siirtyillessä näkymättömänä numeroympyrältä toiselle. Aina kolmen vuoron välein tappajan pitää mustalla nappulallaan näyttää sijaintinsa, jonka perusteella muut pelaajat voivat arvioida tämän liikkeitä. Murhaaja voi tehostaa toimiaan muutamalla pahvikiekolla, joiden avulla tämä pystyy esimerkiksi muuttumaan hetkeksi ”näkymättömäksi” (saaden mahdollisuuden jättää olinpaikkansa paljastamatta), tunkemaan kirves apunaan mökin ikkunasta sisään tai ottamaan pari ylimääräistä askelta laudalla. Murhaaja pystyy myös uimaan järven poikki ja warppaamaan kerran per rundi mökissä olevasta lattialuukusta laudan toiselle puolelle (olettaen että on ensin murtanut tiensä tupaan).
Leiriläiset eivät jää pekkaa tai sutta pahemmiksi, vaan myös heillä on omat niksinsä edetä laudalla. Maahan jätetyn lyhdyn ympärille lankeaa sädekehä, joka paljastaa sen ylittävän eliminaattorin, tennareilla pääsee kipittämään nopeammin ja valteista korneimpana mukana roudatulla lapiolla pystyy kuoppaamaan silvotun maalliset jäännökset, joita ei muutoin pysty polulla ohittamaan. Selviytyjät voivat myös seilata järven halki veneellä, mikäli se on laiturilla. Tappaminen tapahtuu puolin ja toisin kuin tammipelissä, hyppäämällä vastustajan hahmon yli.
Vaikka Last Friday on pohjimmiltaan sääntöjensä puolesta yksinkertainen strategiapeli, on sen opasvihkonen melkoinen ja etenemisen sisäistäminen sujui siinä määrin verkkaisasti, että peliaikaa taisi lopulta tuhraantua neljä ja puoli tuntia – sitä en lainkaan kiistä, etteikö projektista olisi harjoittelun jälkeen voinut selvitä kannen väittämässä 45-120 minuutissa, mutta tätä emme jaksaneet testata.
Suurimmaksi ongelmaksi taisi kuitenkin muodostua se, että puolet seurueesta ehti vähemmän kuin selkeästi turhautua peliin jo ensimmäisten chapterien aikana ja keskittyi lähinnä jutteluun sekä puhelimiensa selailuun, jolloin homma meni pitkälti kaksinpeliksi, toisen taktikoidessa murhaajalla ja toisen kaikilla muilla hahmoilla. Selkeä suunnitteluvirhe puolestaan on, että leiriohjaajien pitäisi pystyä keskustelemaan etenemisestään salaa, jottei näiden toimia pystyisi ennakoimaan- tämä on kuitenkin hieman haastavaa, jollei yhtä pelaajista komenneta viettämään iltaansa toisessa huoneessa tai parvekkeella.
Suurimman huvin Last Fridayssa tarjosi viimeinen kierros, joka alkoi muistuttaa niin ikään shakkimatsia. Ensi alkuun toiselle puolelle lautaa ehtineen pahikseni voitto alkoi näyttää pomminvarmalta, mutta parin vastapuolen ovelan siirron ja oman virheliikkeeni myötä tilanne kallistui lopulta epätoivoiseksi yritykseksi pitää hengissä murhakuningasta joka puolelta syliin rynnivää valtaisaa ylivoimaa vastaan. Tiukaksi meni, mutta onnistuivat lopulta ajamaan nurkkaan vain muutama siirto ennen pelin loppumista ja lihaksi tulleen nuotiotarinan Camp Crystalin siimeksessä jatkumista.
Last Friday on kokeilemisen arvoinen seurapeli, jonka parissa sen ongelmista huolimatta itse ainakin viihdyin oikein hyvin. Muutamista marinoista huolimatta pelaaminen oli hauskaa ja aivot saivat kiperimmillä hetkillä jopa jonkinlaista treeniä. Lauta on piirretty silmää miellyttävästi ja sen yksityiskohtia hautausmaineen, jousiammuntaratoineen ja notsipaikkoineen jaksaa ihastella. Näistä elementeistä olisi tosin voitu repiä irti muutakin kuin pelkkää silmänkarkkia, mökkien ja laiturien jäädessä harvoiksi oikeasti merkityksellisiksi pisteiksi alustalla. Hahmokortit ovat vähän tyhjänpäiväisiä, sillä kovinkaan kummoisia eroja eri gimmojen ja jannujen välille ei ole kirjoitettu. Myös slasher-konventioita olisi voinut hyödyntää vielä tätäkin enemmän ja tokihan peli pohjimmiltaan on lähellä eräänlaista strategissävytteistä hippaa. Mikäli paketti ei itsessään riitä, on Last Fridaylle julkaistu myös lisäosa Return to Camp Apache, jossa mukaan metsästysreissulle lähtee myös jonkinlainen Freddy-kopio.
