Sorkkaherra kuittaa univelat

Kun tämä teksti vihdoin ja viimein julkaistaan on vuosi jo vaihtunut. Scifi-henkisesti elämme vuodessa 2022 pandemian alun jälkeen. Päästellään tämä ripuli kuitenkin ulos sieltä, missä aurinko ei paista. Pysytään yhtä positiivisina kuin Charlie Sheen. Nyt asiaan, koska viime vuoden viimeiset elokuvat tulevat tässä!

27.12.2021: Dina (2002)

Lainasin kirjastosta Dinan, koska vaimo halusi verestää omien teinivuosiensa muistoja kyseisen elokuvan parissa.

Norjan kalleimpia tuotantoja oleva elokuva kertoo nimikkohahmonsa tarinan. Dina on nuori tyttö, joka vahingossa tapaturmaisesti aiheuttaa äitinsä kuoleman. Isäsuhde kärsii tästä, ja isä naittaa Dinan Gérard Depardieulle, joka käyttäytyy irstaasti havitellessaan neitsyeen haarojenväliä. Traumoja, sisäistä ristiriitaa ja komeita maisemia sisältävä Dina on visuaalisesti hyvin tyylikäs kokonaisuus. Lavasteiden lisäksi leffa sisältää loistavaa pukudraama, jossa ei häpeillä alastomuutta eikä näyttää kauniita tissejä. Jonnin joutavat jorinani joutavat nyt tomukoppaan, mutta mainittakoon ennen loppua, että pienessä roolissa nähdään erään juutalaisia rakastavan plokin lukijan suosikkeihin lukeutuva, metodinäyttelijä, Mads Mikkelsen.

28.12.2021: Kuoppa (2019)

Ylen Areenasta katsotussa irlantilaissuomalaisessa kauhuelokuvassa joku eronnut nainen muuttaa poikansa kanssa maaseudulle, jossa huonovointinen Kati Outinen kärsii dementiasta. Läheisessä metsässä on iso kuoppa ja erään unissakävelyn jälkeen poika mitä ilmeisimmin on vaihtunut muukalaiseen. Hidastempoinen kauhutarina ei mene sieltä, mistä aita on matalin, mutta on silti varsin kuiva ja tylsä elokuva. Suvantovaiheita on paljon, ja aitoa kauhua on hyvin vähän. Kokonaisuus jää Espoo Ciné -kauhun perinteitä noudattavaksi haukotukseksi, jonka jälkeen on tympääntynyt olo.

29.12.2021: Headhunters (2011)

Jo Nesbøn kirjaan perustuvassa Morten Tyldumin ohjaamassa norjalaisessa rikoselokuvassa on hykerryttävä meininki, jolle nauraa huomaamattaan ääneen. Roger on 168 senttimetriä pitkä taidevaras, joka ajautuu kujanjuoksuun, jossa hänen perässään on palkkatappaja. Farssin piirteitä mustan huumorin keinoin rikos- ja toimintaelokuvaan yhdistelevä kokonaisuus on mukavan yllätyksellinen, vaikka osa juonenkäänteistä väännetäänkin rautalangasta. Leffa pysyy silti alati absurdimpana ja loppua kohden aina vain hauskempana. Juuri tällaista viihdettä sitä kaipaa pimeisiin iltoihin. Musta huumori on se, joka pitää ainakin Tumppumiehen sekaisin.

VUOSI 2022

Kuva pelistä, joka on todella koukuttava.

Siinä se oli, aikamuotomatkaajan ja kirjoitusvirhekoneen vuosi 2021. Vuodenvaihteen vietimme perheen kanssa perinteiseen tapaan Turun erämaassa, jossa emme katsoneet yhtään elokuvaa. Raketit paukkuivat, söimme paljon rasvaista ruokaa ja joimme oluttuotteita. Matka tuntemattomaan koettiin muutamien pelien parissa, joista erityisesti korttipeli Majesty nousi arvoon arvaamattomaan. Tuo mukavan nopeatempoinen ja koukuttava peli pääsi heti peli-iltojen vakiokalustoon. Sen enempää siitä selittämättä. Nyt takaisin asiaan, koska katsoimme sunnuntaina viikon viimeisen elokuvan, joka oli samalla vuoden ensimmäinen elokuva. Symbolista merkitystä tästä on turha hakea, koska sellaista ei ole eikä tule.

3.1.2022: The Unforgivable (2021)

Sandra Bullock esittää polisiintappajaa, joka vapautuu kahdenkymmenen vuoden linnassa istumisen jälkeen. Aiheensa hyvin alakuloisesti esittävä The Unforgivable on hyvin näytelty draamaelokuva, jossa Bullock etsii aikuiseksi kasvanutta pikkusiskokaan ja kohtaa yhteiskunnan syrjintää entisenä vankina. Tarinaa maustetaan muutamilla melko turhilla sivujuonilla, jotka pitkittävät kerrontaa tarpeettomasti. Myös elokuvan twisti on kokeneemmalle katsojalle tarpeettoman alleviivattu. Kaikesta huolimatta kokonaisuus on hyvä, ja alati surullinen.

SORKKAHERRAN HAASTE

Otan haasteen vastaan. Nimittäin Helmet-elokuvahaasteen, jonka täten ristin Sorkkaherran siittämäksi elokuvahaasteeksi. Ihan vain siksi, että se on helvetin tyhmä idea, mutta yleensä tyhmistä ideoista tulee parhaat lopputulokset. Alapuolella lista elokuvista, jotka olen jo haasteeseen valinnut:

  1. Elokuvassa näyttelee vuonna 1922 syntynyt henkilö: The whip and the body
  2. Elokuvassa on vanhentunutta teknologiaa: Ansa – Parallax View
  3. Suomen elokuvasäätiön tukema elokuva: Rosso
  4. Elokuvassa matkustetaan ajassa: Mr. Nobody
  5. Elokuvan pääosanesittäjän äidinkieli on jokin muu kuin elokuvassa puhuttu kieli: Polar
  6. Elokuvassa matkustetaan laivalla: Captain Philips
  7. 1990-luvun katsojamenestys: Ghost
  8. Elokuvassa on lintu: Ladyhawke
  9. Elokuvan nimessä on luku (ei jatko-osan numero): 21 grammaa
  10. Elokuva tapahtuu paikassa, jonne haluat matkustaa: Christiane F. – tyttö metroasemalta
  11. Poliisielokuva: End of Watch
  12. Elokuvassa on lopputekstien jälkeinen kohtaus: Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
  13. Elokuvassa juonella on mielestäsi vähäinen merkitys: The Florida Project
  14. Uudelleenfilmatisointi: Solaris (2002)
  15. Elokuva Helena Yläsen kirjasta Sata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle
  16. Elokuvassa eletään ylellisesti: The Great Gatsby
  17. Elokuvaa ei löydy katsomishetkellä käyttämistäsi suoratoistopalveluista
  18. Kultainen leijona -palkittu elokuva: Isän paluu
  19. Elokuva yhdistelee eri lajityyppejä: Satanic Panic
  20. Elokuvassa selviydytään luonnossa: Kon-Tiki
  21. Elokuvassa ollaan Venetsiassa: Lahjakas Herra Ripley
  22. Itäeurooppalainen elokuva: 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää
  23. Elokuvassa näyttelee muusikkona tunnettu näyttelijä: Kellyn veljekset
  24. Elokuva oli taloudellinen floppi: Cats
  25. Elokuvassa on sateenkaariperhe: Happy Endings
  26. Latinalaisamerikkalainen elokuva: Ja äitiäs kans
  27. Elokuvan nimessä on kolme kirjainta: Kes
  28. Stephen Kingin teokseen perustuva elokuva: Dolores Claiborne
  29. Elokuvassa ollaan huvipuistossa: Saving Mr. Banks
  30. Elokuva on palkittu puvustuksesta: Phantom Thread
  31. Ranskalainen animaatioelokuva: Bellevillen kolmoset
  32. Elokuvassa ollaan hautajaisissa: The Devil All the Time
  33. Elokuvan musiikin on säveltänyt Philip Glass: Samurai marathon
  34. Elokuvassa on lapsen näkökulma: Hugo
  35. Esikoisohjaus: The Wind
  36. Elokuvassa soitetaan pianoa: Piano
  37. Elokuvassa näyttelee Melissa McCarthy: Tammy
  38. Elokuva perustuu näytelmään: Doubt
  39. Ravintolamaailmaan sijoittuva elokuva: Chef
  40. Elokuvassa on henkilö, jonka nimeä ei koskaan kerrota
  41. Elokuva käsittelee kodittomuutta: Oliver Twist
  42. Parodia: Jappervokki
  43. Elokuvassa suudellaan sateessa
  44. Vampyyrielokuva
  45. Elokuvassa jollain aistilla tai sen puutteella on keskeinen rooli
  46. Elokuvassa ollaan leirillä: 22 July
  47. Mumblecore/mumblegore-elokuva: Lady Bird
  48. Elokuvassa on taideteos
  49. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva
  50. Vuonna 2022 ilmestynyt elokuva: The Batman

Kaikki oikeudet muutoksiin pidetään. Mitään muuta ei sitten pidetäkään. Kyllähän tässä katsomista riittää. Nyt hyvää alkanutta vuotta ja tulkoon tästä yhtä huono kuin edellisestäkin. Heippa!

Sitä tulin vielä sanomaan, että tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivat, ettei kaikkiin kohtiin ollut valittu elokuvaa tai se ei jostain syystä siihen sovi. Seikat johtuvat siitä, etten tähän hätään kyennyt tai muuten vain jaksanut miettiä asiaa. Nyt oikeasti, heippa!

Kirjoittanut Tumppi

Haudanvakava elokuvaharrastaja, joka ei tiedä mistään mitään.