Ehkä uusi normaali ainakin tasapainoisesti tarkoittaa jatkossa, että tekstejä tulee noin kahden viikon välein maanantain ratoksi. Tämän ajatusleikin takia, pohjustus voi tuntua nyt täysin päättömältä kuseksinnalta, joka auttamatta johtaa siihen, että joku tulee paukuttamaan pleksiä jääkiekon maailmanmestaruuskisojen finaalin voittomaalin yhteydessä.
11.5.2022: Bodies at Rest (2019)
Mainospuheet kertovat, kuinka Bodies at Rest on kuin Die Hard ruumishuoneella. Ainoa yhteys tähän on ohjaaja Renny Harlin ja jouluntienoolle sijoittuva tarina. Kolme naamiopäistä tyyppiä murtautuu ruumishuoneelle. Heidän tarkoituksensa on varastaa luoti kuolleesta ruumiista, jota voitaisiin käyttää todistusaineistona heitä vastaan. Jouluaattona paikalla on kuitenkin ruumiinavaaja ja hänen apulaisena syömässä pakastepizzaa.
Enempää ei tarvitsekaan sitten kertoa, koska elokuvassa ei tapahdu mitään, vaikka potentiaalia kunnon rymistelyyn olisi ollut. Jos jotain positiivista haluaa väenväkisin etsiä, osaa Harlin edelleen ohjata ihan tasapaksua tavaraa, jonka kuvauksessa ei ole mitään suurempia moitteita. Kokonaisuus kuitenkin haukottaa siinä määrin, ettei tästä katselun jälkeen muista mitään.
Kuolettavan tylsä filmi takaa, että katsoja on vähän lähempänä matkaa ruumishuoneelle.
13.5.2022: Friday the 13th: The Final Chapter (1984)
Tänä vuonna perjantai 13. päivä osui kylmään Toukokuuhun, jonka takia katseluun päätyi sarjan neljäs osa, jota kutsutaan pahanenteisesti viimeiseksi luvuksi. Vanhan kunnon Jason raahataan kolmannen elokuvan tapahtumien jälkeen ruumishuoneelle, jossa huonosti käyttäytyvä lääkäri yrittää väkisin päästä jonkun sairaanhoitajan pöksyihin. Suivaantunut Jason aloittaa murhaleikin ja tappaa tämän kaksikon, ja palaa takaisin kotikonnuilleen, jossa Crispin Glover kavereineen on viettämässä mökkiviikonloppua.
Sarjan nelostuotos muistetaan etenkin Gloverin erikoisista tanssiliikkeistä, mutta myös tehosteguru Tom Savinin paluusta verikekkereihin. Kokonaisuus on kaikesta huolimatta sitä samaa puuduttavaa Perjantaita, jonka pariin tulee kuitenkin palattua aina heikkoina hetkinä. Ei mitään uutta siis taivaanrannan tuolla puolen. Eikä tämä jää tähän. Me tapaamme vielä!
VITUN TYPERÄN VALKOISEN MIEHEN TOIMINTAA
17.5.2022: Nobody (2021)
Breaking Badista tuttu Bob Odenkirk esittää elämäänsä kyllästynyttä perheenisää, jonka arki kostuu tylsästä työstä. Eräänä yönä heidän kotiinsa murtautuu kaksi rikollista, jotka saavat huomata, ettei Odenkirk olekaan mikään tavallinen perheellinen. Nobody on melko hyvä toimintaleffa, joka tuo mieleen sen, miten Liam Neesonista leivottiin vanhemmalla iällä toimintatähti. Pesäeroa Takeneihin synty siitä, ettei Nobody ota itseään turhan vakavasti ja se antaa tasaisesti aikaa Odenkirkin komiikalle. Elokuvan rytmitys, toiminta ja roolisuoritukset kaikki tukevat toisiaan vaivattomasti. Kokonaisuus etenee väkivaltaisesta mättämisestä toiseen ja hyödyntää sitä mainittua huumoria näissä toimintapainotteisissakin hetkissään. Mitään uusintakatseluarvoa elokuvalla ei silti ole, vaikka se kliseitä lainatakseni, ihan viihdyttävä pätkä onkin.
19.5.2022: Takaa haettu (1998)
Jo pidemmän aikaa allekirjoittaneen mieltä kutkuttanut Takaa haettu on nyt Netflixin suoratoistosaatanassa. Ensimmäinen reaktio rakkaalta vaimoilta oli, että tällaista paskaa sinä sitten katsot Netflixistä. Paskaapa hyvinkin, sillä Leslie Nielsenin tähdittämä parodia on juuri sitä itseään, mutta sille on tällainen oma paikkansa ja aikansa. Nielsen esittää jotain mestariviulistia, jota syytetään väärinperustein murhasta kuin Harrison Fordia konsanaan. Vaihtelevaa slapstickia, pieruhuumoria ja seksistisiä herjoja heittelevä komedia ei jaksa naurattaa, mutta hymähdyttää muutaman kerran Nielsenin ansiosta. Parodian kohteet ovat mitä ilmeisempiä, joka varmaan joillekin katsojille tuo sen kuuluisan aha-elämyksen.
SUOMI, PERKELE, SAATANA & SORKKAHERRA
20.5.2022: Klassikko (2001)
Kari Väänäsen ohjaama Kari Hotakaisen kirjaan perustuva Klassikko on taattua Hotakaista. Martti Suosalo esittää Hotakaisen alteregoa, melko tuntematonta kirjailijaa, joka haluaa ostaa Alfa Romeon käytettyjen autojen lihapiirakkaa mussuttavalta ja Arvi Lindia fanittavalta myyjältä. Jonkin sortin autofiktiona toimiva juoni on lakonisen huumorinsa ansiosta vallan mainio komedia, jonka dialogi on täynnä kirjailijalle tuttua omaleimaista keskustelua. Aikaa hyvin kestänyt teos on hauska ja miehinen elämänkertakuvaus kirjailijasta, joka tarvitsee auton saadakseen inspiraatiota. Roolisuoritukset ovat laadukkaita nekin ja etenkin poliisia esittävä Pertti Sveholm on kovin takakireä.
21.5.2022: The VVitch: A New-England Folktale (2015)
”Ihan yhtä huono se oli kuin ensimmäiselläkin kertaa”
Rouva Tumppu
Itse en ole ihan samaa mieltä rouvan kanssa, mutta ei tämä Robert Eggersin Sorkkaherrakuvaus ole mestariteos. Juonta sen enempää perkaamatta, elokuva sijoittuu 1600-luvun Uuteen-Englantiin, jossa uskovainen perhe muuttaa pois yhteisöstä omalle maatilalleen, jonne vanha Vihtahousu eksyy tekemään noituuksiaan. Elokuva on kuvauksensa, puvustuksen ja lavasteiden puolesta hienon näköinen. Myös tiettyä pahanenteisyyttä on alati havaittavissa, joka yhdessä roolisuoritusten kanssa pitää katsojan otteessaan, vaikka vaimo sanoisi mitä.
SORKKAHERRAN SEURAKUNNAN SUNNUNTAIKIRKKO
22.5.2022: Tears of the Black Tiger (2000)
Ostin tuossa taannoin paikalliselta kirpputorilta Tears of the Black Tigerin, siitä mitään sen enempää tietämättä. Pelkkä kansikuva, jossa aasilainen tyyppi on pukeutunut westernvaatteisiin vakuutti minut elokuvan laadusta. Voi sitä onnen päivää, kuinka hieno leffa kyseessä sitten lopulta onkaan. Pastellisävyissä kuvattu thaimaalainen länkkäri on täyttä asiaa, vaikka jotain suvantovaiheita on eksynytkin joukkoon.
Juoni itsessään on täysi yhdentekevä, mutta siinä joku köyhä talonpoika rakastuu rikkaan miehen tyttäreen 1950-luvun Thaimaassa. Elokuva yhdistelee fantasian ja huumorin kautta Romeo ja Julia -henkiseen tarinaansa elementtejä spagettiwesterneistä kuin myös Sam Peckinpahin tuotannosta.
Romanttiset hölynpölyt ovat pelkkä sivuseikka, kun toiminta on täyttä hulluutta aitoon hongkongilaiseen henkeen. Veripatruunoissa ja splattaaamisessa ei ole säästelty. Myös lavasteet ovat komeat ja ne pastellisävyt täydelliset.
22.5.2022: Charlie Wilsonin sota (2007)
Lainasin aikoinaan Charlie Wilsonin sodan kirjastosta, mutta levy oli niin heikossa kunnossa, etten meinannut saada sitä enää soittimesta ulos. Löysin sitten myöhemmin elokuvan Kierrätyskeskuksen helvetin hyllystä.
Itse elokuvahan on ihan kelvollista poliittista satiiria, jossa Tom Hanks esittää Charlie Wilsonia, joka kylmänsodan aikaan onnistui tekemään juttuja, jotka lopulta avittivat sodan loppumista. Takakireä Philip Seymour Hoffman tekee jälleen kerran hyvän roolin. Tämä arvostelu olkoon näin laiska. Seuraavaksi loppusanat.
SE HELVETIN EPISTOLA
Tässä meni kaksi viikkoa nopeasti. Nyt Tumppu vajoaa yhdessä kirjoitusvirheidensä ja Jasonin kanssa helvetin alakertaan. Ainoa tie on ylöspäin. Se tulkoon tapahtumaan.
