Kirjoitusvirhemarginaalissa, osa 3

Kirjoitellaan taas muutama virhe, erhe ja vittuilu. Tällä viikolla katseltiin paljon Columboa, koska se nyt vain jotenkin iskee. Seuraavaksi giffin verran iloa kaikille paskanaamoille.

5.9.2022: Synkeä etydi (1972)

Kakkoskauden yli puolitoista tuntia kestävässä avausjaksossa John Cassavetesin esittämä kapellimestari suunnittelee harkiten lahjakkaan naispianistin murhan. Ensimmäisen puolen tunnin aikana Columboa ei nähdä ruudulla ollenkaan, kun kireä ja virnuileva Cassavetes toteuttaa täydellisen suunnitelmansa. Hän ei kuitenkaan tule ottaneeksi huomioon, että tyhmää esittävä Columbo tietää heti, kuka murhaaja on. Loppuhuipennus on yksi hienoimmista.

Jakso on lisäksi eräällä tappaa kaverinpalvelus, koska Cassavetes ja Falk olivat todellisuudessa hyviä ystäviä. Jaksossa nähdään myös ensimmäisen kerran Columbon nimetön koira.

6.9.2022: Tulen alla (1983)

Nick Nolte esittää seikkailunhaluista sotavalokuvaajaa, joka löytää itsensä keskeltä Nicaraguan vallankumousta. Virnistelevä Gene Hackman soittaa pianoa, kun terroristit hyökkäävät jazz-baariin ja myöhemmin sekopäinen Ed Harris on vähän turhan innoissaan tappamassa porukkaa. Tulen alla on poliittinen trilleri, joka yhdistää aiheeseen romantiikkaa ja sotatilan luomia jännitteitä. Yllättävän ajankohtaisessa elokuvassa sotilaat ampuvat raa’asti siviilejä kadulla, ja Nolten hahmokin joutuu jo pohtimaan sodan helvettiä.

Edesmennyt Jean-Louis Trintignant tekee elokuvan parhaan roolisuorituksen ranskalaisena miehenä, joka on keskellä sotahelvettiä. Kaikin puolin kyseessä on keskinkertaisen onnistunut kuvaus aiheestaan.

ATERIAN TARJOAA

7.9.2022: Kasvihuone (1972)

Suosikkipoliisini, Columbo, alkaa selvittämään epämääräistä kidnappausta, joka myöhemmin muuttuu murhaksi. Välillä pelataan biljardia, haistellaan kasvihuoneessa kukkia ja yritetään saada Ray Millandin esittämä manipuloiva rikollinen nalkkiin. Popliinitakkinen lasisilmämme on kuitenkin taas askeleen edellä ja loppuhuipennuksessa tarjoillaan hyvät selitykset rikoksen ratkaisulle metallinpaljastimen avulla.

Knoppitietona: tässä jaksossa Peter Falk oikeasti kompastui mäessä ja vieri sitä pitkin alas. Kohtaus oli niin vakuuttava, että se päätettiin jättää lopulliseen versioon.

8.9.2022: Blood Feast (1963)

Tästä se alkaa, nimittäin Herschell Gordon Lewis -projekti. Ostin tuossa ennen Brexitia kyseisen ohjaajan avainteokset kattavan boksin Arrow Videon alemyynnistä.

Sitten asiaan, sillä Blood Feast on yksi ensimmäisiä goreleffoja. Sen juonessa joku egyptiläistä Jumalaa palvova psykopaatti tappaa lähinnä vain naisia. Poliisit pönöttävät paljon toimistollaan, tunnelma on pahanenteinen Lewisin säveltämien musiikkien ansiosta ja gorekohtaukset ovat varmasti järkyttäneet aikalaisyleisöä. Loppujen lopuksi Blood Feast on kuitenkin vain tylsä shokkielokuva, jota nyt en täysin vihannutkaan sen historiallisen merkittävyyden takia.

SAVUNA ILMAAN

9.9.2022: Ratkaiseva ottelu (1972)

Robert Culp palaa esittämään murhaajaa toisen kauden jaksossa, jossa hänen esittämänsä urheiluseuran pomo tappaa seuran omistajan jääpalalla uima-altaaseen. Murhakohtaus ja Culpin kireys ovat jakson parasta antia. Lisäksi ne pienet yksityiskohdat, jotka johtavat Columbon Culpin jäljille ovat (itseäni toistaakseni) jälleen nerokkaita. Jakso ei nouse ihan sarjan kirkkaimpaan kärkeen, mutta säilyttää jännityksensä aina loppuun asti.

9.9.2022: Kaksoismurha (1999)

Köyhännaisen Angelina Jolie eli Ashley Judd tuomitaan miehensä murhasta vankilaan, vaikka hän vannoo syyttömyyttään. Tiilenpäitä lukiessa hänelle selviää, että aviomies on lavastanut vakuutuspetoksen vuoksi oman kuolemansa murhaksi. Lakia oppinut nainen vapautuu vankilasta ehdonalaiseen ja alkaa etsiä miestään, koska häntä ei voida tuomita kahteen kertaan samasta rikoksesta. Tommy Lee Jonesin kiukkuinen ehdonalaisvalvoja tulee laittamaan kapuloita Juddin murhanhimoisiin rattaisiin, vaikka kukaan ei oikeasti tajua hänen vain ajattelevan omaa poikaansa, jonka huoltajuuden hän menetti tuomion astuttua täytäntöön.

Kaksoismurha on jotenkin ihastuttavan typerä ysärin lopun jännäri, jossa on lukemattomia juoniaukkoja, mutta sen kömpelö käsikirjoitus tarjoaa silti hyvää viihdettä.

10.9.2022: Shakespeare, Columbo ja vahakabinetti (1972)

Columbo matkustaa Lontooseen tässä yli puolitoista tuntia kestävässä jaksossa. ”Lomamatkallaan” hän ajautuu selvittämään teatterissa tapahtunutta murhaa, jonka suunnittelu on tuttuun tapaan esitelty katsojalle hyvin tarkasti. Jakso sisältää yllättävän paljon kohellushuumoria, joka käy selväksi heti siitä asti, kun Columbo sählää matkalaukkujensa kanssa lentokentällä. Meininki on muutenkin poikkeavaa brittiläisen tyylinsä vuoksi. Hiukan turhan pitkäksi venyvä kokonaisuus ei ole sarjan parhaimmistoa, vaikka maiseman vaihdos tavallaan piristääkin.

VIIKONLOPUN MAKEAT NAURUT

10.9.2022: The Source of Shadows (2020)

Amazon Primen Sorkkaherran luomassa The Source of Shadowsissa ollaan pienen paskan äärellä, jossa käsitellään tuntemattoman pelkoa. Kyseinen elokuva koostuu useasta erillisestä minitarinasta, jotka toimivat liian vaihtelevasti. Suurin osa tarinoista on todella lyhyitä eikä niiden narratiiviin pääse tarpeeksi hyvin sisään. Kokonaisuus kärsiikin puuduttavuudesta, vaikka osat tarinoista ovatkin kelvollisia.

Tumppu piti etenkin purjevesiepisodista, jossa aviomies murhaa vaimonsa, hävittää ruumiin ulapalle ja alkaa myöhemmin nähdä kuolleen vaimonsa veneen uumenissa. Toinen mieleen jäänyt episodi on sellainen, jossa avioparin kotiin on murtautunut joku koditon tyyppi eikä aviopari tiedä tämän läsnäolosta. Tiedä sitten, ovatko juuri nämä episodit jollain tapaa lähimpänä omaa elämää, vaikka en kyllä suunnittele vaimon murhaamista.

11.9.2022: Cape Fear (1991)

Martin Scorsesen ohjaama Cape Fearin uusintaversio on hävyttömän aliarvostettu. Robert De Niron esittämä pedofiiliraiskaaja vapautuu vankilasta ja alkaa vainota Nick Nolte perhettä, koska pitää syyllisenä Nolten esittämää puolustusasianajajaa pitkään tuomioonsa. Roolisin naurettavan hienosti paneutuva De Niro on treenannut itsensä huippukuntoon ja tupruttelee sikaria alati. Loppua kohden hyvin absurdiksi menevä juoni menettää otteensa realismiin. Kokonaisuus on kuitenkin sen verran hyvä sekoitus realistista pelkotilaa ja yliampuvaa sekoilua, että sitä on pakko arvostaa. Scorsese myös tykkää kuvata lähikuvissa usein, kun Nolte perheineen laittaa kaikki kaihtimet kiinni.

Tietoisku: Mukaan saadut alkuperäisen elokuvan tähdet Robert Mitchum ja Gregory Peck tekevät huvittavat sivuroolit.

KIKKELISKOKKELISKIRJOITUSVIRHEET

Seuraavaksi päätöspuhe. Ei sitä Columboa sitten niin paljon katsottukaan. Voisitteko jättää lukijapalautteeseen tiedon kaikista virheistä ja muista epäloogisuuksista. Minulla ei ole nyt aikaa sellaiselle, koska kuuntelen Ozzyn uutta levyä, joka ei ole kovinkaan hyvä.

Kirjoittanut Tumppi

Haudanvakava elokuvaharrastaja, joka ei tiedä mistään mitään.