Tämä surkuhupaisa homma saa nyt jatkoa. Luvassa ovat Tumpun tuomiot. Kukaan ei kertonut, että Kuvaputki toimii edelleen, vaikka kukaan ei ole maksanut mistään mitään. Joten luvassa on blokia koko paskan pöntöltä. Seuraavaksi luvattoman paskoja kommentteja seuraavassa artikkelin tyngässä, joka sisältää pelkkää pökälettä.
Poika ja haukka (1969)
Ken Loachin varhaisessa ohjauksessa, Poika ja haukka, käsitellään brittiläisen luokkayhteiskunnan ongelmia. Ajattomasti kuvatussa draamassa David Bradleyn esittämä poika on syrjitty. Kotona isoveli kiusaa jatkuvasti ja koulussa jopa opettajat sortuvat samaan. Iloa saadaan haukan kesyttämisestä, joka hetkittäin saa valon pilkahtamaan synkkyyden keskellä. Liki dokumentaarisesti kuvattu draama on vakuuttavasti roolitettu ja se aidosti koskettava tarina kasvukivuista.
Evil Dead (2013)
Täysin tarpeeton uusintakatselu, joka tosin todisti sen, ettei Evil Deadin uusversio toisellakaan kerralla ollut yhtään sen parempi. Löyhiä narkkarien vieroitusoireteemoja kovaan goreen yhdistävä mökkisekoilu ei oikein jaksa missään vaiheessa ilahduttaa.
Olen ehkä tullut siinä mielessä vanhaksi, kun gore ei enää jaksa innostaa. Sentään se on tehty vanhankoulukunnan tyyliin ilman CGI:tä. Jotenkin sitä silti turtuu tällaiseen brutaaliin menoon, jossa ei ole mitään sen suurempaa sisältöä.
Initiation (2020)
Jossain köyhänmiehen slasherissa kukaan ei oikein tiedä, miten hommat pitäisi tehdä. Joten rimaa alitetaan niin kerronnallisesti kuin roolisuoritustenkin osalta.
Juonessa jotkut pallinaamat ilmeisesti raiskaavat kiltin tytön kotibileissä. Sitten myöhemmin naamiomurhaaja alkaa terrorisoida kampusta, koska miksipä ei. Loppuhuipennus on todella vaivaannuttava, ja vetää maton väärällä tapaa katsojan jalkojen alta. Kaiken kaikkiaan Intiation on tylsä ja tarpeeton pökäle suoraan pöntön uumenista.
Follow Me (2020)
Jostain syystä pidempään mieltä kutkuttanut Follow Me löytyi Prisman DVD-hyllystä 70% alelapulla. Siksipä sen sieltä nappasin mukaan. Olisin enemmin ostanut Columboa, mutta sitä ei ollut.
Follow Me sen sijaan on eräänlainen yhdistelmä Saw ja Hostel-elokuvia. Jotkut somettaja möllit lähtevät Moskovaan kokemaan elämänsä kovimman pakohuoneen. Tarpeettomalla väkivallalla ja löysällä sosiaalisen median kritisoinnilla etenevä leffa on kyllä paremmin roolitettu kuin tuo yllä oleva Intiation, mutta kompastuu silti niihin samoihin ongelmiin kuin suurin osa kauhusta tänä päivänä. Tunnelma on siis korvattu gorella ja gore ei enää kiinnosta. Loppuun säästetty twisti on kuitenkin jollain kierolla tapaa mieleeni, vaikka sekin on oikeasti todella typerä.
Umma (2022)
Todella tylsässä tekotaidekauhuelokuvassa Greyn anatomiasta tuttu Sandra Oh esittää jotain korealaista maahanmuuttajaa, joka näkee äitinsä kummituksen eli Umman kaikkialla. Elokuva yrittää kovasti, se yrittää niin kovasti olla hyytävä ja ajatuksia herättävä. Teemoina käytetään maahanmuuttoa, amerikkalaista unelmaa ja näitä henkimaailmanjuttuja. En kuitenkaan jaksa selittää, miksi Umma on niin surkea leffa kuin se on, mutta se vain on. Jatkan tätä paskanjauhantaa pidemmälle, koska tunnelmaltaankin kyseessä on varsin tönkkö kauhupätkä. Jos jotain hyvää täytynee sanoa, niin kestoa tälle siunatulle hulluudelle ei ole siunaantunut kuin vähän alle puolitoista tuntia, ja helvetin hyvä näin.
Uncharted 3: Drake’s Deception (2011)
Muistan elävästi, kuinka jätin joskus vuonna 2011 Drake’s Deceptionin kesken. Syytä siihen osaa sen tarkemmin sanoa. Joka tapauksessa Uncharted-pelisarjan kolmasosa on taattua työtä Naughty Dogilta. Aavikkomaisemiin sijoitettu tarina huokuu sitä suurta seikkailua, joka etenee tutun putkimaisesti, mutta koukuttavasti episodista toiseen.Tämä on eniten Indiana Jonesit mieleen tuova osa mielestäni, joka ei ole ollenkaan huono asia. Loppuhuipennus on hyvin samanlainen kuin edellisessä osassa, joka sekään ei haittaa ollenkaan. Kaiken kaikkiaan PS3:n Uncharted-trilogia on laadullisesti kovaa viihdettä.
Mestaritappaja (1972)
Charles Bronson esittää palkkamurhaajaa, joka alkaa kouluttamaan mantelinperijäkseen Jan-Michael Vincentin keltanokkaa.
Ensimmäisen vartin aikana elokuva ei sisällä ollenkaan dialogia, kun tarina esittelee, kuinka hienovaraisesti Bronson suunnittelee keikkansa. Meininki on muutenkin kovapintaista bronsonia, jossa mennään eikä meinata. Juoni sisältää muutamia twistejä ja etenkin loppuratkaisu on vertaansa vailla. Siirrytään seuraavaan kommenttiin ennen kuin alan kertomaan Bronsonin sänkytaidoista.
Kellariväkeä (1991)
Yksin kotona Wes Cravenin tapaan. Muistan, kuinka joskus parisen kymmentä vuotta näin televisiosta Kellariväkeä. Jostain kumman syystä vihasin sitä tuolloin. Joka tapauksessa ajat ovat muuttuneet, sillä Cravenin kauhukomedia on varsin mallikelpoinen tekele. Fool niminen skidi yhdessä Ving Rhamesin kanssa päättää ryöstää jonkun rikkaan pariskunnan talon, mutta he eivät tule ottaneeksi huomioon, että tämä pariskunta on seinähullua väkeä.
Hyvällä sosiaalisella kommentaarilla varustettu Kellariväkeä näyttää luokkaerottelun selkeästi, kun mustat ovat sorrettuja, mutta samaan aikaan kellarissa asuu väkeä, jolla menee vielä huonommin. Yksin kotona vertaukset eivät myöskään ole kaukaa haettuja, sillä sen verran paljon Fool joutuu kehittelemään ansoja. Toisaalta Craven näytti jo nauttivan tällaisesta kikkailusta Painajainen Elm Streetillä elokuvan loppuhuipennuksessa.
Sitä vielä mietin, että miten Rhames aina päätyy kellariin, jossa on gimp?
Bullet Train (2022)
Mainiosti alkava Bullet Train on eräänlainen uusinta versio Sonny Chiban 70-luvun ”klassikosta”. Tällä kertaa luotijunassa on joukko palkkatappajia, joita Brad Pitt esittää yhtä. Meininki on muutenkin melko pitkälti Tarantinolta lainattua tyylittelyä dialogin muodossa ja olinkin vähän yllättynyt, kuinka vähän elokuvassa lopulta oli toimintaa. Loppua kohden hiukan turhankin puuduttavaksi menevä juoni ei kanna ihan loppuun asti, mutta pitää silti viihdyttävyyden kanssaan otteessaan. Kaiken kaikkiaan ilman sen suurempi syitä pistä tämän kommentin pakettiin. Seuraavaksi Sorkkaherran kuulumiset ja blokin viimeiset kiusaukset.
SORKKAHERRA ON TÄÄLLÄ TAAS!
Ensi kerralla laitetaan tämä uusin trilogia loppuunsa. Osa kolme tulee olemaan Kuvaputken viimeinen hakaristiretki. Kohtaamme jälleen siellä, missä valo on kiertänyt meidät kaukaa. Sitä ennen pelataan pelejä, vaikka lopetin jo toisen kerran Last of Usin pelaamisen kesken, koska se ei vain ole makuuni. Parempi uskoa tällä kertaa, että iso yleisö on väärässä.
Kunnes jälleen näemme, siihen asti hyvästi ja näkemiin murut!
