Miestä laiskottaa, joten mitään pohjustusta ei ole luvassa tälle kommenttien pohjanoteeraukselle, joka alkaa saman tien. Ilman varoitusta ja mieltä raaistaen.
Julmat, vahvat ja röyhkeät (1973)
Lainattu hetken suonenvedossa Jakomäen kirjaston ihmeellisetä elokuvahyllystä.
Suuren laman aikaan sijoittuvan Julmat, vahvat ja röyhkeät elokuvan juonessa Lee Marvin esittää köyhää ja neuvokasta junapummia. Ernest Borgnine on junan vittumaisen sikamainen konduktööri, joka käyttää vasaraa pummien pieksemiseen. Robert Aldrichin ohjaama filmi on junanlailla rullaava kokonaisuus, vaikka minua laiskottaakin tämä paskanjauhanta asiasta. Silti Keith Carradine onnistuu olemaan miltei yhtä ärsyttävä kuin isänsä. Onneksi sentään Borgnine on jatkuvasti huonolla tuulella ja helvetin kireä.
Kaappaus merellä (1974)
Joskus tämäkin olisi kumminkin pitänyt katsoa.
Ystävältäni lainatussa Juggernautissa Richard Harris ja David Hemmings ovat pomminpurkajia, jotka saavat hikisen keikan Britanic-laivalle, jonne joku vittupää on piilottanut pommin. Anthony Hopkins polttaa huolestuneesti röökiä, Ian Holmin perheen aamiainen menee pilalle ja meno on muutenkin aika laadukasta jännäriä. Ilmeisesti kyseessä ei ole mikään elokuvien merkkiteos, mutta allekirjoittaneelle tällainen kämmeniä hikoiluttava trilleri toimii kuin väärä raha.
Yksinäiset sudet (1968)
Jostain vitun syystä Netflxiin saapunut klassikko, joka tietysti oli aivan pakko katsoa.
Charles Bronson tiputtaa kolikoita viskilasiin ja suunnittelee yhdessä tissitohtoria esittävän Alain Delonin kanssa ryöstön, joka ei mene putkeen. Yksinäiset sudet on jossain yhteyksissä ristitty buddy cop -lajityypin edelläkävijäksi, vaikkeivat Bronson ja Delon edes esitä kyttiä. Huumoria ja seksivitsejä sen sijaan on runsaasti sekä ajankuva on muutenkin maskuliininen, kun loppukohtauksessa nainen anelee Delonia ottamaan hänet vaimokseen. Hän tiskaa, siivoaa ja opettelee rakastelemaan kunnolla, kuten kunnon vaimon kuuluukin.
Tesserakti (2002)
Oxide Chun Pang ei petä tälläkään kertaa!
Tesserakti on suoraan sanottuna aivan tolkuttoman sekava paketti, jossa Jonathan Rhys Meyers esittää jotain brittiläistä huumediileriä. Joku muija tutkii lasten unia Bangkokin likaisessa hotellissa, katuviisas skidi vittuilee kaikille ja kaiken kukkuraksi jollain palkkatappajagimmalla ei mene kovinkaan hyvin. Kaikki tämä tapahtuu hotellissa, jossa välillä räiskitään niin että tehosteet menevät vituiksi. Juoni on itsessään sellainen sekametelisoppa, että tämä kommenttikin alkaa sen nojalla tuntua järkevältä.
Ulzana- Verinen apassi (1972)
Viikon toisessa Aldrichin ohjauksessa Burt Lancaster on yksinäinen ratsastaja, joka päättää auttaa jenkkipaskiaisia intiaanien metsästyksessä. Alan Sharpin käsikirjoituksen voinee alkuun kokea avoimen rasistisena kuvauksena Amerikan alkuperäiskansojen kohtelusta, mutta edetessään siihen tulee monia eri tasoja, jotka voi nähdä nimenomaan rasismia vastustavina teemoina. Loistavan kässärinsä vuoksi Verinen apassi onnistuu olemaan poikkeuksellinen western, jossa viiksekäs Lancaster tekee takuuvarman roolisuorituksen. Pohdiskelevan sisällön lisäksi elokuva myös näyttää ja kuulostaa upealta. Voisinpa jopa väittää elokuvan olevan kadotettu helmi.
Triple 9 (2016)
John Hillcoatin ohjaamassa Triple 9:ssa tutkitaan poliisikorruptiota ja sen sellaista. Kuten bloki-tekstin otsikkokin kertoo, niin nyt ollaan laiskalla tuulella eikä sen vuoksi kirjoiteta mitään viiltävää analyysiä. Elokuvaa toki voisi tutkia moniulotteisemmin, koska se sisältää aihioita rasismista, korruptiosta ja sen sellaisesta. Roolisuoritukset ovat onnistuneita, mutta kuva on välillä niin tumma, ettei siitä saa selvää. Muutoin myös kuvaus on onnistunutta. Musiikeista vastannut Atticus Ross jatkaa tutulla ja helvetin hyvällä linjallaan.
Palm Springs (2020)
Andy Samberg esittää Päiväni murmelina -henkisessä komediassa häissä perseilevää miestä, joka jonkun scifi-aikajatkumokierteen takia kokee saman päivän uudelleen ja uudelleen. Huumoria saadaan revittyä yllättävänkin paljon, vaikka aihe on miltei loppuun kulutettu. Hyvän sivuroolin tekee takakireäksi paljastuva J.K. Simmons.
Ikävä kyllä Palm Springs alkaa kliseitä lainatakseni, loppua kohden käymään pitkäveteiseksi.
Detachment (2011)
American History X:llä kehuja keränneen Tony Kayen Detachment on valehtelematta yksi parhaita leffoja, joita olen vähään aikaan katsonut. Adrien Brody näyttelemä sijaisopettaja kiertää koulusta toiseen eikä löydä paikkaansa töissä kuin ei myöskään elämässään. Vastoin kaikkia odotuksia hän kuitenkin löytää yhteyden ongelmallisten nuorten kanssa eräässä luokkahuoneessa.
Melkoisella ensemble-kaartilla kuorrutettu elokuva ei nosta ketään yksittäistä näyttelijää jalustalla, vaan pitää kaikki paitsi Brodyn tasavertaisessa asemassa. Käsikirjoitus ja roolisuoritukset ovat kautta linjan niin realistisia, että elokuva luo pelottavan todellisen kuvan amerikkalaisen koulumaailman luokkaeroista. Voisin kirjoittaa jotain viiltävämpääkin analyysia tai diipadaapaa, mutta suosittelen kuitenkin katsomaan Detchamentin, joka on jonkin sortin kadotettu helmi ja ehdottomasti Brodyn loisteliain roolisuoritus sitten… noh… Brody ei ole koskaan ollut näin hyvä!
Menestyksen avain (1987)
Laiskan miehen työt loppuvat tähän, sillä Menestyksen avain on törkeän heikko Michael J. Fox -elokuva, jossa Fox esittää jotain köyhänmiehen Batemania. Meno ja meininki ovat suoraan kasaria, ja myös DVD.n kuvanlaatu on jämähtänyt menneeseen. En löydä tästä elokuvasta mitään hyvää sanottavaa, vaikka Fox tekee itselleen tyypillisen rennon ja hauskan geneerisen roolisuorituksen. Kokonaisuus on kuitenkin niin siirappista sontaa, että saatoin vähän jopa suuttua kuin Coctailista konsanaan.
Ja muuten tuo Bateman oli vitsi, vaikka Fox jotain yritystyyppiä New Yorkissa esittääkin.
SORKKAHERRAN HEIPAT!
Joku saattoi huomata, että blokissa oli jälleen paljon kaikkea virhettä ja muuta turhaa, kuten köyhiä miehiä, kadotettuja helmiä, laiskottelua ja tarpeetonta kireyttä. Olkaa kuitenkin hyvät, koska paha saa nyt palkkansa. Omenan kohtalo on kara ja katkaistu ei kasva, vaikka kuinka laulaisi korkealta ja kovaa.
