JUURI NYT! Kuvaputki tiedottaa: Äijä tekee muutokset.
Kikkelis kokkeliksen saamien tietojen mukaan toimittaja Porttila on vaihtanut kupin, joka on mennyt nyt nurin. Ympäri kääntyneen kupin sisältä löytyy salainen ikkuna, jonka takaa löytyy eläviä kuvia. Kryptisen jorinan seurauksena pelkona on palkka. Eli elokuvapäiväkirjan epämääräiset, mutta sitäkin räjähtävämmät kuulumiset. Suurempien kirjoitusvirheiden kanssa.
21.4.2021: Pelon palkka (1977)
William Friedkinin superhyvässä Pelon palkan uudelleen filmatisoinnissa on hikinen meno, kun erilaiset laitapuolenkulkijat ja roistot joutuvat jossain nimettömässä Etelä-Amerikan valtiossa kuljettamaan kuorma-autoilla ja henkensä uhalla räjähdysherkkää nestettä läpi viidakon. Kämmeniä hikoiluttavan tarinan krunaavat Tangerine Dreamin mahtavat musiikit kuin myös Friedkinin pommin tarkkuudella tikittävä juonenkuljetus. Jännite pitää aina viimeiseen hetkeen asti, joka tekee tästä Friedkinin versiosta mestariteoksen ja yhden historian parhaista leffoista.
Katsomani blu-ray oli audiovisuaalisesti sellaista nannaa, että sitä kehtaa tässäkin plokitekstissä hehkuttaa.
21.4.2021: Unstoppable – pysäyttämätön (2010)
Hyvä ystäväni totesi tuossa menneellä viikolla, että elämäni ei ole raiteilla. Joten mikäpä sen parempaa kuin katsoa miltei yhdeksän vuotta sitten sillalta hypänneen Tony Scottin viimeinen elokuva, jossa juna on raitellaan ja puksuttaa kohti katastrofia. Onneksi huolestunut Denzel Washington tulee hätiin ja näyttää närhen munat kaikille kapitalistisille raideosaston johtajille, jotka ajttelevat pelkästään massia. Viihdearvoiltaa korkeatasoinen Scott-tuotanto on hävyttömän typerä, vaikka se perustuu tositapahtumiin. Kaiken kaikkiaan kyseessä on ohjaajalleen tyypillinen sekoitus salamaleikkauksia, kameran heiluttelua ja suhteellisen tiivistä tunnelmaa kera hyvän näyttelemisen.
HERRA T JA ELÄMÄN PARAS AIKA
23.4.2021: I’m Thinking of Ending Things (2020)
Charlie Kaufmanin ohjaamassa nimihirviössä nainen matkaa tapaamaan miesystävänsä vanhempia. Tuima lumisade on alati läsnä, joka luo kitkaa matkalle. Jatkuvasti surrealistisemmaksi muuttuvassa tarinassa hahmot voivat vaihtua tai ikääntyä kesken kohtauksen, vaatteiden väri voi myös vaihtua, ja unenlogiikkaa on ainoa järjellinen selitys kokonaisuudelle. Yli kahden tunnin kestoon on sisällytetty Kaufmanille tyypillistä huumoria, outoutta, mystistä neljännen seinän rikkomista, hyviä populaarikulttuuriviittauksia ja erikoista jännityksen luontia. Helpolla katsojaa ei päästetä missään kohtaan ja lopputulos on hyvin lähellä mestariteosta, joskin elokuva pitänee nähdä jossain vaiheessa uusiksi, jotta sen painajaismaista ilmapiiriä pystyy pohtimaan paremmin.
23.4.2021: Conan Barbaari (1982)
Yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista, jos minulta kysytään. Vaimoa tällainen vanha kunnon barbaarielokuva ei innostanut samaan tapaan. Itse olen nähnyt Conan Barbaarin lukemattomia kertoja, ja se lienee yksi niistä harvoista pätkistä, jonka olen katsonut kaksi kertaa peräkkäin. Sanomattakin on selvää, että Basilin musiikit, Arnoldin ”luonnenäytely, Miliuksen ohjaus ja Stonen kynästä lähtenyt kässäri ovat kaikki laadukasta settiä, jonka parissa viihtyy paremmin kuin hyvin. Visuaalisesti tai tehosteidensa puolesta elokuva on myös vanhentunut arvokkaasti. Tämän mä jaksan katsoa milloin vain uudestaan. Kokonaisuus menee Arskan kolmen parhaan elokuvan sakkiin.
24.4.2021: Lucid Dream (2017)
Netflixin julkaisemassa korealaisessa leffassa joku faija kadottaa skidinsä huvipuistossa. Tästä alkaa epätoivoinen retki, jonka aikana tuo ukko päätyy tutkimaan omaa alitajuntaansa unien kautta. Myöhemmin koomaan vaipuneen rikollisen mieltä aletaan tutkia, jos tämä toisi ratkaisun mysteerin. Suhteellisen keskinkertaisessa ja harvinaisen unettavassa tarinassa ei ollut allekirjoittaneelle mitään tartuntapintaa ja päätinkin noudattaa leffan antamaa ohjetta, ja sopia treffit Nukkumatin kanssa. Lopussa hyvinkin överiksi menevä Lucid Dream oli vaimon mielestä paljon parempi leffa kuin se oikeasti on. Enpä jaksa tästä tämän enempää jaaritella, koska se olisi tekstin, sanojen ja aivojen haaskausta.
SUNNUNTAIN SATIAISET
25.4.2021: Kolme miestä ja baby (1987)
Sunnuntaisen aamun jo klassikoksi mudostuneessa perheslotissa katsoimme tänään Leonard ”Spock” Nimoyn ohjaaman komedian. Tom Selleck, Steve ”Poliisiopisto” Guttenberg ja Ted Danson päätyvät vahingossa huolehtimaan vauvasta. Jonkun ranskalaisen, sittemmin unohdetun, leffan uusintaversiossa tyttäreni hämmästeli Selleckin viiksiä – toteamalla, miksi tuolla miehellä on tuollainen parta?
Kokonaisuus on kuitenkin muutakin kuin Selleckin viikset tai kakkavaipat. Sympaattinen leffa jaksaa ilahduttaa kepeydellään, jonka kliseinen loppuratkaisukaan ei oikeastaan ole kovin huono. Kyllähän tämän kerran kera sen kuuluisan aamukaffen kanssa katsoo.
25.4.2021: Slaughterhouse Rulez (2018)
Aivan helvetin ylipitkässä ja tylsässä brittiläisessä kauhukomediassa ei ole juuri mitään hyvää. Simon Pegg esittää jotain eliittikoulun opettajaa, jonka vaimoa esittävä Margot Robbie on karannut Sudaniin kasvattamaan pienia mustia poikia. Samaan aikaan koulun vieressä on joku epämääräinen työmaa, jonka onkaloista syntyy verenhimoisia demoneita. Mitään tästä ei jää mieleen, vaikka Nick Frost miettii lähinnä sienien syömistä, pohjustukseen käytetään valehtelematta tunti ja loppuhuipennus on perinteistä splattaamista vailla sen suurempaa intoa. Laiskasti toteutettu huumori sinetöi tylsän kokemuksen, joka on sananmukaisesti kova pettymys. Parhaassa kohdassa demoneita pakeneva joukko huutaa: To the Skoda.
25.4.2021: Verta asfaltilla (1973)
Netflix yllättää jälleen!
”TAPPAJAA ON ÄRSYTETTY – TULOKSENA MAFIAN HISTORIAN KARMIVIN, PIRULLISIN TEURASTUSJAHTI!”
Köyhän miehen Melville-elokuvassa Alain Delon menettää perheensä, kun rikolliset räjäyttävät heidän autonsa. Maskuliiniseen ja hyvin seksistiseen maailmaan sijoittuvassa filmissä lihava mies haukkuu naistaan läskiksi, mutta sanoo saunan saavan silti hänen himonsa pintaan. Muutenkin ajankuvaan istuvassa pätkässä sovinistisiat hakkaavat naisia, Delon haahuilee kapeilla kaduilla ja nihilismi nostaa päätään. Tyylikkäästi etenvä elokuva tutkii myös kostoa ja kunniaa, kun Delon joutuu tekemään surun keskellä päätöksiä tulevasta. Kokonaisuus on tyylipuhdasta italocrimea, jonka jaksaa katsoa helposti loppuun asti.
EPISODI EPILOGI
Kiviäkin kiinnostaa tämän viikon virologi. Hyvästi.
