Olen katsellut tänä vuonna lähemmäs kuusikymmentä elokuvaa, mutten ole kirjoittanut vielä yhdestäkään. Vilkaistaan siis pika-pikaa (“Pica! Pica! PICATCHU!”) mistä tässä nyt taas kerran todella on ollut kyse.
Linnunradan käsikirja liftareille (2005)
Delfiinit häipyvät avaruuteen, sillä maapallo jyrätään galaksien välisen pikatien edestä. Huonoa huumoria sisältävä tieteiskomedia ei ole katselukelvoton, mihin saattoi vaikuttaa myös se, että puolitorkuin sen aikana Kraaksmäessä pois.
Revyytyttö (1941)
Kuivassa amerikkalaisessa musikaalissa oli kaiketi jonkinlainen juonikin – olikohan tämä se filmi, missä tyttö kiersi isänsä kanssa esittämässä aivan vitun ärsyttävän näköisiä tanssi- ja musiikkinumeroita, jotka olivat tuona aikana (ja ilmeisesti myös edelleen) joidenkin käsitys hyvästä viihteestä? Judy Garland täyttäisi tänä vuonna sata mikäli olisi keskuudessamme.
Me and My Gal (1932)
Revyytytön tapaan toinen työtehtävissä katsottu mestaritason klassikko oli lähes yhtä sahanjauholta maistuva kuin edeltävä nimikekin. Tässä oli ensimmäinen maailmansota ja joku tyyppi murskasi kätensä saranan väliin, minkä vuoksi naispääosa suuttui hänelle. Tajusin muuten tämän aikana, että kummassakin leffassa nähtiin nöyrä musta sisäkkö kaiketi ainoassa afroroolissa. Raoul Walsh on selkeästi elämää suurempi ohjaaja.
My Little Sentimental Friend (1984)
Honkkarikomediassa joku ärsyttävä pallinaamaleski pitäisi saada naitettua. Ilmeisesti Hongkongissa ei ole mitään nolompaa kuin olla kolmekymppinen sinkku, mistä revitään herjaa ihan mukavasti. Esimerkiksi yhdessä kohtaa tyyppi väittää asiaa utelevalle pikkupojalle olevansa homo (haa haa haa) ja tätä rataa. Tyyppi kuitenkin rakastuu itsekeskeisen bisneskaverinsa tyttöystävään, mutta saako lempi vastakaikua vai päättyykö kaikki kyyneliin katkeriin – siinäpä kysymys, jonka selvittämisen aikana nauraa saa genreen nähden harmillisen vähän.
A Traffic Controller on Crossroads (1986)
Oletko koskaan pohtinut pohjoiskorealaisen liikenteenohjaajan sielunelämää? Niin me muutkin ja siksi suosittelen sinua katsomaan tämän loistofilmin. Leffassa opitaan liikennesääntöjen tärkeydestä ja sinipukuisen koppalakkiammatin olemassa olosta muunakin kuin ylinopeutta posottavien rekkakuskien kiusana. Ihmissuhdedraamaakin on mukana. Tämä tunti todistaa suhteellisuusteorian paremmin kuin pisinkään kaava.
Menestyksen salaisuus (1965)
Neuvostoliittolaisessa balettielokuvassa ei oikeastaan tehty muuta kuin tanssittiin ja välistä ihmeteltiin tähän taiteenlajiin perehtyneen moskovalaisen oppikoulun ovella ja saleissa. Vaikka tanssi on näyttävää, todistavat näiden 75 minuutin ohjauksen takana olevat ohjaajat sen Einsteinin teorian vielä pohjoiskorealaisiakin paremmin tuloksin.
Shaolin vs. Lama (1983)
Taiwanilaisessa kung fu -elokuvassa kokelas imee iljettävän taistelulajimestarin saastaisia varpaita. Lopulta Shaolin vs. Lamasta on vaikea muistaa juuri muuta. Nyrkit viuhuvat ja koivet potkivat. Ei mitään uutta tai ihmeellistä itäisen taivaan alla.
The Silence of Doctor Ivens (1974)
Näiden kolmisen viikkoa sitten liukuhihnalta katsottujen elokuvien kommentointi tuntuu kyllä taas aika makoisalta, kun en meinaa muistaa paljoa muuta kuin muutamia kuvia, saati osaa pukea mielipidettäni enää tässä välissä sanoiksi. Kyseessä on kuitenkin neuvostoliittolaista scifiä, jossa tyypit joutuvat ensin lentokoneonnettomuuteen, minkä jälkeen naispuolinen avaruusmatkailija ryhtyy tekemään tuttavuutta tohtori Ivensin kanssa. Amerikan vai minkä länsimaan lie agentit ryhtyvät ahdistelemaan näitä ja välissä oli jotain hyvin hallusinogeenista psykedeliaa.
Ensimmäinen ihminen avaruudessa (1959)
Tämä neuvostoliittolainen scifi-leffa kertoo hyvin paljon harrastuksen tasosta tällä hetkellä, sillä en enää jälkeenpäin saa koppaani siitä oikeasti yhtään mitään. Avaruudessa käydään ja siellä on ongelmansa, minkä ohella tässä oli sairastunut apina. Katselin filmiä joskus aamuyöstä silmäluomet kiinni lupsahdellen ja muistaakseni tässä oli aika siisti tunnelma. Mene ja tiedä.
Purple Ball (1987)
Neukkulaisen tieteismaratonin viimeinen osa oli paska lastenleffa, jonka sisällön taso ei vastaa millään muotoa hienon värikästä julistetta. Asterixin tapaiset sarjakuvat koko perheelle sopivan huonon huumorin maustamana heräävät eloon avaruuslaivan miehistön selvittäessä salajuonta ihmiskunnan kukistamiseksi. Lapset ovat aktiivisia toimijoita jonkinlaisen nelikätisen jätin ohella ja leffassa nähdään Baba Yaga kavereineen. Koko hommaa voi parhaiten kutsua todella rasittavaksi ja vaikkei kestoa ole kuin sellaiset 80 minuuttia, oli Purple Ballin loppuun katsominen todella haastava tehtävä, etenkin kun kello oli näihin aikoihin jotain kolme aamulla. Elokuva päättää trilogian, jonka Kolmannen kiertotähden salaisuus -animaatio aloitti ja jota tv:n minisarja Guest from the Future seurasi.
Mateleva kuolema (1988)
Poikkeuksellisesti jätän vhs-helvetin kirjoittamatta, jotta pääsen eroon näistä katseluista nyt mahdollisimman vikkelään ja voin aloittaa uusista leffoista puhtaalta pöydältä (josko kerrankin älyäisin kirjoittaa ne kommentit heti katselun jälkeen?)
Pidimme tosiaan parin kaverin kanssa 33-vuotissynttärieni kunniaksi videohelvetin, jossa linnoittauduimme ilmanvaihtoaukot tukittuina työhuoneeseeni katselemaan karmealta näyttänyttä saastaa. Tukalat tunnelmat aloitti tämä turkulaiselta Puutorin kirppikseltä löytynyt kasetti, jossa tyyppi pistää mamban luikertelemaan vaimonsa asuntoon. Tumppi sanoikin tästä jo kaiken olennaisen. Puuduttavassa filmissä ei ole järjen häivää ja Giorgio Moroderin musiikit ovat väärässä paikassa.
BMX jengi (1983)
Brian Trenchard-Smithin nuorisoelokuvassa skidit kaahailevat BMX-pyörillä ja nappaavat pullealta pojalta jäätelöt kädestä. Välistä kerrotaan alkukuopassa tarinaa kauhuelokuvasta siihen malliin, kuin ohjaaja yrittäisi kompensoida sitä, että tuon käsikirjoituksen sijaan laitettiin työstämään tätä ikävystyttävyyttä. Kuvanlaatu oli suorastaan mainio, ruudulla välähtelevän liikkeen pomppiessa ylös alas.
Mustan lesken kirous (1977)
Myöskin Puutorin kirpputorilta löytynyt tv-elokuva on hyvin pitkälti samaa tuskastuttavan hidasta laahustamista, mutta onneksi leffaa hieman pelastaa pari kohtausta, jossa muututaan hämähäkiksi ja jengi pomppii ikkunoista ulos. Joka tapauksessa videokasetin takakansi on huomattavasti kokemusta hauskempi.
Julkaistaan tämä paska nyt pois, vaikka vasta alkutaipaleella tämän kirimisen kanssa ollaan. Kommentit jatkuvat yhtä lyhyinä siihen saakka, että viimein saavutan itseni. Ei oikolukuja.
