Toveri Kurkkuharjan innoittamana päätin viettää dokumenttipainotteisen viikon, jonka ohjelmiston olen omakätisesti ja huolettomasti valinnut eri suoratoistojen sekä fyysisen median tarjoamista antimista. Kattaukseen lukeutuu dokkareita, jotka syystä tai toisesta kiinnostavat allekirjoittanutta liian paljon.
VETTÄHÄN SE VAAN ON
8.3.2021: Be Water (2020)
Bruce Leen elämä, elokuvat ja kuolema ovat puhki kaluttuja aiheita, mutta aina vain jostain tulee uusi dokumentti, joka käsittelee näitä aihetta. Bao Nguyenin ohjaamassa henkilökuvassa on kattava määrä arkistomateriaalia. Joista osa ei ainakin entuudestaan ollut minulle tuttua. Samoin haastattelujen määrä on riittävä ja niidenkin sisältö kiinnostavaa kuunneltavaa. Leen vaiheet Hongkongissa ja supertähteys ovat toki kaikille cinemaa enemmän seuraaville niitä tutuimpia juttuja, vaikka näistäkin ajoista onnistutaan kertomaan kiinnostavaa knoppitietoa. Rehvastelevan ja ylimielisen Leen henkilökuva piirtyy palvotuksi mestariksi, joka ei tinkinyt tekemisessään, mutta tiesi myös olevansa paras kaikista.
Ehkä vähän turhankin paljon aikaa rasistiseen Amerikkaan ja rotusortoon käyttävä kokonaisuus on kuitenkin onnistunut setti, jonka koskettavassa loppuosiossa käsitellään kamppailulajitähden mystistä kuolemaa, jonka ympärille on sittemmin noussut suoranainen henkilöpalvontakultti. Viimeinen dokumentissa nähtävä haastattelu kiteyttää hyvin elokuvan nimen kuin myös Leen ajaman filosofian: Ole kuin vesi. Kaadat vettä lasiin, vedestä tulee lasi. Kaadat vettä kannuun, vedestä tulee kannu. Ole kuin vesi.
8.3.2021: Pekka. Inside the Mind of a School Shooter (2014)
Mutta minähän olen Tumppumies… Jatketaan! Henkilökuvasta toiseen. Tällä kertaa vähän synkempään sellaiseen. Jokelan koulusurmien tekijän Pekka-Eric Auvisen sisällä pyrkivässä dokkarissa haastatellaan surmapäivästä selvinneitä opettajia ja oppilaita sekä perehdytään tapahtumien kulkuun. On päivän selvää, ettei Auvinen voinut hyvin, häntä kiusattiin koulussa, ja jopa yksi haastateltavista opettajista vaikuttaa kiusaajalta – väittäen, että hänen nuoruudessaan kouluissa tapeltiin päivittäin, eikä hän ole nähnyt oman opettaja-aikansa aikana kuin yhden tappelun. Tämä silmänsä täysin todellisuudelta sulkenut opettajanpaskiainen saa vereni todella kiehumaan, kun muistelen omia kokemuksia ja näkemääni henkistä ja fyysistä väkivaltaa välituntien ajalla.
Yhtä kaikki, Pekka. Inside the Mind of a School Shooter, ei kykene lopulta antamaan vastausta sen esittämään polttavaan kysymykseen. Lopputulos etsii syitä videopeleistä, sosiaalisesta vajaavaisuudesta, syrjäytymisestä, autismista ja tuosta paljon puhutusta kiusaamisesta. Kaiken kaikkiaan dokumentti käsittelee asiansa hyvin hienovaraisesti, joka jättää siitä varsin onnistuneen tunteen. Auvista ei nosteta mitenkään sensaatiohakuisesti jalustalle, vaikka tällaista vähän ensi alkuun pelkäsin. Jokseenkin koskettava hetki koetaan, kun pojan äiti avautuu, etteivät he saaneet lääkäreiltä lupaa terapiaan, mutta lääkkeiden annosmäärää nostettiin. Samaan suonenvetoon mainittakoon vielä, että Auviselle aseen myyneitä kauppiaita haastatellaan kattavasti, joista toinen pala kurkussa ja liki kyyneleet silmissä kertoo, kuinka he eivät tehneet mitään väärää.
TUMPPUMIEHELLÄ ON ASIAA
9.3.2021: Karpo (2020)
Henkilökuvien tutkimusmatka jatkuu kohti tuntematonta.
Jo vähän vitsiksikin muuttuneen Karpolla on asiaa –ohjelman nimikkohenkilön ympärille rakentuva dokumentti avaa hyvin syitä ja taustoja, joiden kanssa koko kansan Karpo paini uransa eri vaiheissa. Dokumentilla on lähes yhtä painavaa asiaa kuin sen dokumentoitavalla. Yleisradion aikaan Karpolla paloi käämit, kun kaikki olivat kännissä eikä tästä saanut kertoa julkisesti. Pitkää päivää painettiin vailla minkäänlaista taloudellista tukea, kun kaikki kameroista filmikeloihin kustannettiin omasta kukkarosta. Siirryttyään MTV:n leipiin, Karpolle tarjoutui parempi mahdollisuus puhua kansaa puhuttelevaa populistista kieltään, jossa pienen ihmisen ongelmat nostettiin esille.
Jokseenkin ristiriitaisen kuvan Karposta ihmisenä piirtävä dokumentti on sisällöltään kiinnostava yhdistelmä vanhoja arkistokuvia, haastateltavia sekä itse Karpon juttuja. Melko koskettavasti ja karkealla kielellä asioita perkaava nimikkohenkilö myöntää, ettei hän enää liki 80-vuotiaana ole viiltävimmässä terässä, mutta uskoo työnsä tuloksen näkyvän edelleen televisioiden dokumenttituotannoissa.
Itseäni eniten kiinnostivat alkupään vanhat arkistokuvat, joissa muuan muassa keskusteltiin nuorison rappeutumisesta, Alkon eriskummallisesta monopolipolitiikasta ja erään malmilaisen ravitsemusliikkeen Tillikan asemasta rappiokulttuurissa. Näihin sanoihin päätän tämän jorinan.
9.3.2021: Soaked in Bleach (2015)
Jatkan kuitenkin jorinaa, koska musiikki on minulle yksi tärkeimpiä taiteen ilmaisumuotoja. Joten jälleen meennään henkilöstä toiseen.
X-sukupolven äänen ja Nirvanan johtohahmon, Kurt Cobainin, kuolema on herättänyt lukuisia salaliittoteorioita, joista yleisin lienee, että hänet murhattiin. Aihetta on toki jo käsitelty vuoden 1998 Kurt & Courtney –dokumentissa, mutta Soaked in Bleach pureutuu vielä tuotakin syvemmälle. Poliisien ja lääkärien haastattelut ovat hyvässä rytmissä näyteltyjen kohtausten kanssa, joka luo kokonaisuudesta vaivattomasti etenevän murhatutkinnan. Fanaattiset fanit eivät toki pysty käsittämään, että heidän idolinsa olisi voinut huonosti ja riistänyt oman henkensä, vaikka tämä on täysin mahdollista. On toki myös mahdollista, että dokumentin esittämät väittämät Courtney Loven ahneudesta, katkeruudesta ja kateudesta ajoivat hänet epätoivoiseen tekoon, lavastamaan aviomiehensä murhan itsemurhaksi. Loppuväittämänä Seattlen poliisivoimat eivät suostu myöntämään, että he ovat hätiköineet tutkinnan kanssa, ja mahdollisesti sössineeet ja vääristelleet todistusaineistoja. Emme varmaan koskaan saa tietää, mitä todella tapahtui, mutta ainakin Cobainin musiikki, kliseitä lainatakseni, elää.
OMIN SANOIN
10.3.2021: Becoming Bond (2017)
Musiikkiakin tärkeämpi taiteenlaji on toki tämän plokin suola eli elokuvat. Joten olisi suorastaan rikollista jättää dogumentoimatta tätä aihetta. Joten taas mennään henkilöstä toiseen taiteeseen, kun autokauppias ja miesmalli, George Lazenby, muistelee elämäänsä ja uraansa suoraan kameralle. Kertojana toimivan Lazenbyn juttuja väritetään Soaked in Bleachin tyyliin näytellyillä kohtauksilla, jotka kantavat koko dokumentin alusta loppuun. Värikkäitä vaiheita on mahtunut matkaan paljon, ja tarina kerrotaan poikuuden menettämisestä aina siihen surullisen kuuluisaan Bond-rooliin asti. Huumorin ja muikean kerrontatapansa ansiosta kyseessä on viihteellisesti vallan mainio elämänkerta, jonka aikana saa kokea iloa kuin myös surua. Dokumentti antaa ”yhden Bondin ihmeestä” varsin tinkimättömän kuvan, joka ei koskaan tehnyt valintojaan vääristä syistä. Dokkari myös muistuttaa, ettei Lazenbyn ainoaksi jäänyt 007-elokuva ollut aikanaan niin suuri floppi ja herralle tarjottiin jopa kuuden elokuvan jatkosopimusta. George ei kadu, että kieltäytyi tarjouksesta, mutta olisi omien sanojensa mukaan voinut tehdä vielä toisen Bondin, jottei yleisö eläisi siinä käsityksessä, että hän sai potkut.
Suosittelen muuten kaikkia katsomaan Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa. Se ei todellakaan ole tuon elokuvasarjan surkein teos, vaikka aikalaiskriitikot sen yleisön suosionosoituksista huolimatta aikaan lyttäsivätkin.
10.3.2021: Kubrick omin sanoin (2020)
Suosittelen myös tutustumaan Stanley Kubrickin tuotantoon, jos se jostain hemmetin syystä vielä on kartoittamaton kenttä joillekin lukijoista.
On jo lukemattomia kertoja todettu, että Kubrick oli kusipäisen haastava persoona, jonka teokset ovat jättäneet pysyvän merkin elokuvataiteeseen. On myös todettu monesti, ettei Kubrick viihtynyt julkisuudessa, pitänyt haastattelujen antamisesta tai elokuviensa temaattisten asioiden selittelystä. Joten Kubrick omin sanoin on jokseenkin erikoinen dokumentti, jossa joku ranskalainen heppu on päässyt haastattelemaan Herra K:ta. Haastattelujen määrä on kuitenkin todella rajallinen, vaikka ohjaajan ääntä kuullaankin enemmän kuin muissa dokumenteissa. Silti suuri osa ajasta perataan niitä vanhoja tuttuja juttuja, kuinka perfektionistinen ja työlleen omistautunut ohjaaja kyseessä oli.
Jokin dokumentissa silti viehätti, ja sai aikaan sen klassisen tunteen, että nämä elokuvat on nähtävä uudestaan. Opettihan Kubrick muun muassa Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin näyttelemään paremmin kuin koskaan.
POIKKI
11.3.2021: Reindeerspotting – pako Joulumaasta (2010)
Koskaan ei ole liian myöhäistä, jos minulta kysytään, vaikka hieman jälkijunassa tässä tullaan. Eli toisin sanoen, vasta nyt päätin katsoa shokkiarvoja hyödyntävän dokumentin ja henkilökuvan rovaniemeläisestä narkkarista. Mitään mieltä ylentävää katseltavaa Reindeerspotting ei ole, kun se pureutuu pakkasen tavoin katsojansa ihon alle. Päähenkilönä esiteltävä, nyttemmin jo edesmennyt, Jani Raappana, on surullinen tapaus, jonka päivät koostuvat suoraan suoneen tykitettävistä satseista, varkauksista ja yleisestä jumittamisesta. Valoa napapiirin tunnelin päähän saadaan yhdessä ohjaaja, Joonas Neuvosen, kanssa toteutetusta matkasta halki Euroopan. Symppikseltä vaikuttava Raappana kokee matkallaan elämyksiä ja jopa harkitsee kaman käytön lopettamista. Silmiä avaava dokkari palauttaa katsojan lopulta maan tasalle, kertomalla, että palattuaan Suomeen Raappana ajautui vankilakierteeseen. Neuvonen sen sijaan tuomittiin subutexin maahantuonnista vankilaan.
Näinpä enemmän dokumentin henkilöiden elämää seuranneena tiedän, mitä seuraavaksi tapahtui. Asiaa lähdettiin selvittämään jatko-osan merkeissä. Siitä aion ottaa selvää matkalla tulevaisuuteeni. Sanottakaan vielä ennen loppua, että Reindeerspotting on ristiriitainen teos, jota voinee jossain mielessä käyttää huumevalistuksena. Toisaalta sen esittämät tapahtumat ovat myös niin raadollista kuvastoa, ettei sen näyttäminen perheen pikkuisille ole ehkä kuitenkaan suotavaa.
12.3.2021: Wrinkles the Clown (2019)
Joku mölli on keksinyt tehdä bisneksen siitä, että hän menee iltaisin pelottelemaan pelleksi pukeutuneena huonosti käyttäytyviä lapsia. Tätä amerikkalaista viraali-ilmiötä käsittelevä dokumentti on kyllä lievästi sanottuna ikävää katseltavaa. Epätoivoiset white trash –vanhemmat kutsuvat pelottavaksi maskeeratun klovnin iltaisin kotiinsa, antavat hänen säikytellä lapsia ja vielä lopulta maksavat tästä ilosta. Aihettaan järkytysmielessä esittelevä dokumentti on rinnastettavissa tosielämän kauhuun, joka todella on fiktiota pelottavampaa. Eräskin vanhemmista toteaa, että hän mieluummin antaa jonkun tuntemattoman pelotella tytärtään kuin käyttää väkivaltaa, koska väkivallasta jää jälki. Missähän pilipalilandiassa tuokin lurjus elää, kun hän kehtaa kuvitella, ettei henkinen arpi ole olemassa? Samalla joku psykiatri toteaa, että tämä pelleily on suoraan rinnastettavissa lapsen laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn.
Kääntöpuolena dokumentin nimikkohahmosta yritetään tehdä sympaattinen ja mysteerinen henkilö, joka saa tappouhkauksia, vaikka vain tekee työtään. Amerikka eli tuo omien sanojensa mukaan maailman ensimmäinen demokratia on kyllä niin monella tapaa vitsi, ettei tällainen pelleily enää heidän toimestaan ole yllättävää.
EPILOGI
12.3. – 13.3.2021: Chernobyl (2019)
Dokumenttiviikon päätöksenä katselimme vaimon kanssa näytelmäversion yhdestä 1900-luvun suurimmista katastrofeista. Tšernobylin ydinvoimalan onnettomuuden taustoihin, tapahtumiin ja jälkipyykkiin perehtyvä HBO:n sarja on varsin hyvin toteutettu. Koukuttavasti etenevä viisiosainen teos on näytelty, lavastettu (sanan voinee käsittää monella tapaa), puvustettu ja kirjoitettu loistavasti. Onnettomuuden syitä ja tapahtumien peittelyä käsitellään hyvin avoimesti, vaikka erään ystäväni mielestä sarja vääristelee totuutta raa’alla kädellä. Mene ja tiedä sitten enemmän, mutta toisen kaverini mukaan viihde/fiktio pitää osata erottaa dokumenteista, joka on myös enemmän oma mielipiteeni. Chernobyl on sarjana hyvin tärkeä, vaikkei se koko totuutta kerrokaan kuin länsimaalaisten vinkkelistä.
Koska tämä on jälleen kerran sekopäistä paskanjauhantaa, josta on mahdollista saada radioaktiivinen syöpä, niin lopetan sen tyystin. Palaamme asiaan jälleen viikon kuluttua peittelemättä tai lukematta iltasatuja.
