Elokuvapäiväkirja: Seitsemän päivän aikakirjat vol. 1

Niinhän siinä sitten kävi, että jokin tauti vei minut mukanaan. Sitkeästi yritin sen tuloa estää, mutta lopulta se vei voiton minusta. Tämä menee siihen, että puolikuntoisena päiväkirjan kirjoittaminen on melkoista pajatson pelaamista. Yritän silti saada jotain aikaiseksi, joka tietysti ”petipotilaana” on vaikeaa. En tule hallitsemaan tätä tilannetta kovinkaan hyvin. Joten pidemmittä niiskutuksitta, pistetäänpä hösseliksi!

Maanantaina en katsonut yhtään elokuvaa, koska tein äkkikuoleman. Viikko alkoi tiistaina!

18.2.2020: Seitsemän Samuraita (1954)

Tuon äkkikuoleman kynnyksellä maanantaina makustelin ajatusta, että nyt minulla on mahdollisuus katsoa Seitsemän Samuraita! Päätin toteuttaa tuon ajatuksen, mutta sehän oli isoin virhe koko päivän aikana. En pystynyt keskittymään elokuvaan ollenkaan. En muutenkaan ole Kurosawan samurai-elokuvien fani, vaikka niistä pidänkin. Moneen kertaan olen todennut ohjaajan ansioiden olevan niissä pienemmissä ja nihilistisemmissä kuvauksissa ihmisistä.

Silti en voi kiistää elokuvan ansioita. Näyttelijät tekevät laatutyötä ja sateiset maalaismaisemat ovat kauniita. Siitä syystä annan elokuvalle hyvät pisteet. Ainakin paremmin tämä minuun upposi kuin ensimmäisellä katselukerralla joskus vuonna 2006, jolloin en jaksanut edes terveenä keskittyä massiiviseen kolmen ja puolen tunnin kokonaisuuteen näin hyvin. Toshiro Mifune ja Takashi Shimura ovat aina hyviä yhdessä. Projekti puksuttaa junan tavoin eteenpäin ja vointini on juuri nyt parempi. 3,5/5

18.2.2020: Black Knight (2001)

Naapurin ”roskiksesta” minulle noukkima Black Knight on ikään kuin odottanut oikeaa hetkeä tulla katsotuksi. Mikäpä olisikaan parempi hetki kuin flunssa? Ei mikään. Elokuva on loukkaus kaikkia kohtaan. Mitään hauskaa ei tapahdu ja koko filmin olemassa olo on mysteeri. Martin Lawrence heittää mustan miehen läppää ja on rotusorrettu keskiajalla, koska hän putosi nykyajassa jokeen. Loppuhuipennus oli niin vaivaannuttava, että en enää tiennyt, miten päin sohvalla olla.

Tein tämän aikana itselleni nuudeleita ja parantelin oloa syömällä hunajaa. 1/5

18.2.2020: Pawn Shop Chronicles (2013)

Samaisen naapurin, samaisesta ”roskiksesta” minulle tonkima toinen elokuva. Ei hirveästi parempi kuin Lawrencen ulostus, mutta sentään vähän parempi pökäle. Joskus jopa tykkäsin Wayne Kramerin tekemistä leffoista, ja tässä on hyvä meininki ainakin välillä. Paul Walker muun muassa pohtii rotueroja ja sitä, miksi neekereitä (suora lainaus leffasta) pitää vihata, mutta juutalaiset ovat hankalampi tapaus.

Koomailun ohessa leffa vähän lipui ohi, mutta yhdessä kohtaa friikkirooleihin erikoistunut Elijah Wood pitää vankeina alastomia naisia ja kuvaa heidän kanssaa väkivaltapornoa. Yhden näistä pimuista käy pelastamassa Matt Dillonin esittämä mies. Brendan Fraser esittää Elvis-imitaattoria ja laulaa elokuvan lopussa näille alastomille naisille. Sen pituinen se. 2/5

18.2.2020: Dragon Wasps (2012)

Jatkoin päivää “hyväksi” havaitulla linjalla, ja valtsin kokoelmasta leffan, jonka sain toimittaja Nikkiseltä joululahjaksi. Tämä oli sitten sen luokan aivovaurio, että kyseessä lienee varmasti vuoden huonoin elokuva, jonka olen tähän menessä nähnyt. Suoraan sanottuna en keskittynyt koko roskaan juuri ollenkaan vaan viimeistelin viimeisillä voimillani edellisen viikon blogin. Ainakin yksi uskollinen lukijani on siitä hurjan iloinen.

Sanotaan vielä tästä elokuvasta, että se on suoraan televisioon tuotettu pökäle, jonka tehosteet ovat huonoja. Näyttely on vielä huonompaa ja jotkut elokuvat voisi jättää tekemättä. 1/5

18.2.2020: Urban Legend (1998)

Iski aivan tolkuton hinku katsoa Urban Legend. Ihan vain verestääkseen muistoja. Keskinkertaiseksi slasher-elokuvaksi taipuva kokonaisuus on helposti katsottava, mutta myös yhtä helposti unohdettava. Tappokohtauksilla ei mässäillä, vaikka kaupunkitarinoiden käyttäminen murhakohtauksina on tavallaan virkistävää. En kuitenkaan voi sanoa elokuvan olevan oikeasti hyvä. Se on itselleni enemmän nostalginen kokemus, jonka aivottomuus on juuri sopiva piste illalle.

Seuraavaksi tulee juonipaljastuksia, koska tarinan kannalta on pakko pohtia murhaajan identiteettiä. Miten osuukin niin usein, että hento nainen on saatu raamikkaaksi murhaajaksi? Tarkoitan tällä sitä, että Rebecca Gayhartin esittämän Brendan paljastuessa murhaajaksi, sitä väkisinkin miettii, kuinka maskuliiniselta murhaaja tappaessaan vaikuttaa. Murhaaja myös liikkuu yliluonnollisen nopeasti paikasta toiseen ja tekee paljon enemmän asioita kuin elokuvan muut hahmot. Tämä jättääkin pohitmaan, oliko murhaajia kaksi? Ehkä joku on tästä jonkun faniteorian kehittänyt tai sitten käytän ihan liian paljon aikaa turhien asioiden pohtimiseen. 2,5/5

19.2.2020: Todistaja (1957)

Aivan mieletöntä! Siis ihan oikeasti Todistaja on IMDb-projektin parhaimmistoa. Siinä pallotellaan loistavasti oikeussalidraaman ja kuka-teki-sen-mysteerin välillä. Loistavilla roolihahmoilla varustettu tarina pääsee lopussa yllättämään ja on koko kestonsa ajan mielekästä katsottavaa.

Tämä on minulta paljon sanottua, sillä en yleensä pidä Billy Wilderin elokuvista. Tällä kertaa jopa mukaan istutettu huumori on hyvää, ja Charles Laughton tekee elämänsä roolin sikaria tupruttavana sairaana oikeussalin jäsenenä. Elokuvantekijät kehottavat pitämään loppuratkaisun omana tietonaan, jotta uusille katsojille säilytetään mojova yllätys. Jos haluat nähdä hyvää noir-henkistä mysteeriä, jossa miestä syytetään murhasta, on tässä elokuva juuri sinulle. Voisi vielä sanoa, että juuri tällainen Hitchcock kohtaa Agatha Christien on mieleeni. Vahva suositus. Etenkin aloitusjakso on vangitsevuudessaan parasta ja hauskinta elävintä kuvaa vähään aikaan. 4/5

19.2.2020: The Book of Eli (2010)

Nyt tulee sellainen kuiskaus menneestä, että hirvittää. Muistan varsin hyvin ne ajat, kun soittimessa surrasi mitä tahansa, jotta ajan saa tapettua. Ennen oli aikaa katsoa enemmän leffoja, joka johti massiivisiin maratonsessioihin The Book of Elin -kaltaiseten tekeleiden kanssa.

Ei varmaan ole epäselvää, että tällainen rumalla filtterillä kuorutettu post-apocalyptinen seikkailu on turha elokuva. Denzel Washingtonin esittämä Eli kantaa mukanaan Raamattua. Joutomaaksi kutsuttu tulevaisuus on Amerikka, ja kaikki ovat tuon kirjan perässä. Idoita elokuvasarjaksi pyöritellään jatkuvasti, vaikka kokonaisuus huokuu keskinkertaisuutta. Parhaimmillaan leffa on toimintakohtauksissa, joissa ei ole käytetty tietokonetehosteita, koska kameratyöskentely on hillittyä. Lopussa Malcolm McDowell kirjoittaa Alcatrazissa Raamatun uudelleen, ja se on oikeastaan kaikki, mitä elokuvasta kannattaa tietää. 2/5

19.2.2020: Do the Right Thing (1989)

Onko Spike Lee rasisti? Siitä voidaan varmaan olla montaa mieltä, mutta yhtä mieltä voidaan olla siitä, että Do the Right Thing on mainio elokuva. Sen katsominen kuraisen olon keskellä tuntuu mukavan erilaiselta. Eikä elokuva oikeastaan ota juuri sen enempää kantaa siihen, onko Lee rasisti. Kulttifilmi kannattelee teemansa väkevästi olemalla rasistisen epäkorrekti kaikkia kohtaan. Amerikan italialaiset vihaavat afroamerikkalaisia, kun taas afroamerikkalaiset vihaavat korealaisia. Kaikille vittuillaan tasapuolisuuden nimissä ja kaikkia vituttaa kaikki. Sillä minulle ainakin maistuu pizza siinä missä rap musiikkikin – puhumattakaan aasialaisen elokuvan tai keittiön tarjonnasta.

Mainion henkilövetoisesti kuvattu leffa on samaan aikaan hauska ja ajatuksia herättävä. Anekdoottina tässä välissä on pakko kertoa, että meinasin tukehtua, kun Martin Lawrence ihan yhtäkkiä tuli ruutuun! Yksi leffa vuodessa häneltä, kiitos. Sitten takaisin raiteille, sillä ainoastaan lopun paatos, jossa katsojalle syötetään Luther Kingin ja Malcolm X:n sitaatteja, on hiukan oksettava. Poliisit rinnastetaan muuten kusipäiksi, joka sekin tukee tuon ajankuvan mustien sortoa. En minä taaskaan saa mitään aikaiseksi, jatketaan. 4/5

Seuraa huomio!

Katkaisen tämän homman tähän ja jaan viikon suosiolla kahteen osaan, koska huomaan jo nyt toistavani samaa uudestaan ja uudestaan. En suinkaan halua väittää katsoneeni pelkkää aivokuolemaa, mutta parempi vieheltää peli tässä kohtaa poikki.

Pahoittelut kaiksita kirjoitusvirheistä, toistosta ja ajatuskatkoista. Tässä kuva apinasta!