Kukkuluuruu ja hallitsemanton kaaos jatkuu! Viikko jaettiin syystäkin kahteen osaan niin kuin kunnon magnum opus pitääkin. Elämä alkaa voittaa tätä kirjoittaessa ja paluu elävien kuolleiden kirjoista elävien kirjoihin on tapahtumassa. Joten jatketaan siitä mihin edellinen osa jäi. Olkaa jälleen kerran hyvät!
20.2.2020: Rambo: Last Blood (2019)
Oijoi! Rambo teroittaa jälleen veitsensä ja nyt se on pistävän eksploitatiivinen. Veljentyttärensä kuoleman jälkeen koko Meksikon laittoman ihmiskaupan tekijät paskaksi pilkkova Last Blood on törkyä. Juuri niin törkyä kuin äskeinen lause antoi ymmärtää. Stallone on kaivanut vielä vanhoilla päivillään gorepitoisen vaihteen päälle. Lopun splatter on jo sarjan aiempiin osiinkin verrattuna todella yliampuvaa ja sen vuoksi totaalisen mahtavaa! Vaikka ihan neljännen osan kovimpien verilöylykohtausten tasolle ei taideta päästä?
Lisäksi on harmi, että kovimmat paukut on säästetty tuohon loppuun ja sitä ennen on suureksi osin tyhjäkäyntiä, jonka senkin voi tietysti nähdä Trump-aikakauden pelkojen läpi käyntinä. Dynaamisen rakenteen kannalta olisi silti ollut suotavaa, että filmissä olisi ennen viimeistä varttiakin ollut väkivaltaisia kohtauksia, jotka jäisivät mieleen. Toki on hyvä, että juuri viimeinen kohtaus on mieleenpainuvan sydämen irti repivän tyly. Lopussa Rambo vielä ratsastaa hevosella auringon laskuun. Törkeän tärkeää! 3,5/5
20.2.2020: Crawl (2019)
Minulla on herkkä kohta näitä eläinkauhuja kohtaan. Yleensä ne ovat tuotantoarvoiltaan hyvin ala-arvoisia. Siksi onkin kiva huomata, että Crawl onnistuu käyttämään pienen ideansa ja budjettinsa onnistuneesti. Kyseessä on ihan purennan kestävän viihdyttävä kertalaaki. Mistään mestariteoksesta ei voida tietenkään puhua, mutta ahtaaseen tilaan ja veden valtaamaan kellariin sijoittuva kauhistelu on juuri sitä, mitä se lupaa olla: Nopeatempoinen, hölmö ja se sisältää alligaattoreita. Jälkimmäisiä näytetään tarpeen paljon ja ne ovat hyvin animoituja ja järjettömällä ruokahalulla varustettuja.
Oma suosikkini on kuitenkin genre-elokuvan pioneeriksi muotoutunut Anakonda, jonka fanitusta ani harva tajuaa. Se tosin ei ole pois Alexandre Ajan vähemmän eskploitatiiviselta ratkaisulta, vaikka ranskalaisen extreme-kauhun valontuojan näkemyksissä onkin tarpeeksi roskaisuutta toimivuuteen. Quentin Tarantino muuten pitää Crawlia viime vuoden parhaana elokuvana. Tuohan on erikoinen valinta ja markkinointikikkana tietysti mainio juttu. Jonkun olisi silti syytä tutkia Tarantinon pää. Se on sanonut piip jo hyvän tovi sitten. 2,5/5
20.2.2020 – 21.2.2020: Ran (1985)
Paljon olen toitottanut siitä, etten ole Kurosawan samurai-elokuvien fani. Ran on kuitenkin mieleeni. Se on ensiluokkaisen tyylikkään näköinen ja Kunigas Lear -näytelmä soveltuu hyvin keskiajan Japaniin. Puvustus, lavastus, näyttely ja kuvaus ovat kaikki kautta linjan upeaa katseltavaa. Eihän tällaisia elokuvia tehdä enää. Kukaan ei halua käyttää budjettia näin massiivisen tuotannon rakentamiseen. Onko tämä Kurosawan viimeinen mestariteos? Mielestäni voi hyvinkin olla. Alkukohtauksessa näytettävä symboliikka nuolista ja niiden katkeamisesta on helvetin hieno. ”Yhden nuolen voi katkaista kuka vain, mutta kolmea samaan aikaan on jo vaikeampi katkaista!” Tosin kolmekin katkeaa ja siitä alkaa elokuvan loppuun asti kestävä teatraalinen ja veriseksi yltyvä narratiivi. 4/5
21.2.2020: The Gathering (2002)
Koulujuttujen ohella aivoille on hyvä antaa tätä nollausta, mutta tällä viikolla niitä on tullut nollattua aika huolellisesti. Joskus ehdotin tämän katsomista vaimolle, ja hän totesi nähneensä tämän. Haukkuipa sen vielä huonoksi. Tarvitseeko siis edes sanoa, että löysin tämän joskus kierrätyskeskuksen ilmaispisteestä. Silti, en voi sanoa elokuvan olevan niin huono kuin alustus antaa olettaa. Toki The Gathering on hyvin geneerinen kauhuelokuva, vaikka sen uskonnolliset teemat ihan mukiin meneviä ovatkin.
Jotta tämä olisi taas tätä lööperiä, niin en kerro enempää. Tänään syömme lihamureketta. Nam! 2/5
21.2.2020: Dead Heat (2002)
Ilta on valmiita varten! Ihan yhtäkkiä tyhjästä aloin katsomaan jotain Kiefer Sutherlandin leffaa. Ystävääni tämä tieto järkytti, kun kerroin hänelle tästä viestillä. Itse asiassa Dead Heat ei ollut niin huono kuin pelkäsin. Se toisaalta muistutti jo toistamiseen minua ajoista, jolloin minulla ei ollut mitään muuta, kun aikaa katsella kaikenlaista paskaa.
Toisin sanoen, elokuva aiheutti minulle kriisin ajan käytön suhteen. Miksi käytän aikaani heikon keskinkertaisten suoraan videolle tyyppisten leffojen parissa? Projektit antavat sentään jotain sisältöä harrastukselle, mutta näistä ei jää mitään käteen. En osaa sanoa juonestakaan tähän hätään mitään, vaikka siinä Sutherlandin entisen poliisin nimi on Pally ja hän puhuu yhdessä kohtaa pallien rikkomisesta. Pääjuonessa hän päätyy suojelemaan hevoskilpailujen ratsastajaa ja hevosta, koska perhearvot ja mafian kuritusote. 2/5
22.2.2020: T2 Trainspotting (2017)
Emme syöneet lihamureketta. Söimme kanaa. Saimme myös katsottua Trainspottingin jatko-osan, joka ei oikeastaan ollut niin huono leffa kuin pelkäsin. 20 vuotta on mennyt ja nämä kaverit ovat ikääntyneet. Meininki on silti samaa ja se toimii. Robert Carlyle naurataa edelleen ja hän popsii aivan liian paljon viagraa. Mitäpä muuta… Alkaa muuten vituttaa aika paljon, että taloyhtiö siirtyi käyttämään Telian nettiä, joka ei toimi ollenkaan. Asiakaspalvelusta sain paskaa palvelua ja niin edelleen.
Palataan takaisin Edinburghiin, jossa likaiset vessatkin tekevät paluun. Hiukan liian pitkäksi menevä kokonaisuus on kuitenkin mukavan railakasta. Tässä kaikki tällä kertaa. Nyt jonottamaan Telian asiakaspalveluun uudelleen. 3,5/5
22.2.2020: The Prodigy (2019)
Nappasin kirjastosta tällaisen leffan, koska ajattelin sen olevan hyvää ajantappoa. Mitään sen enempää siitä tietämättä, se pääsi yllättämään ihan positiivisesti, koska Milesissa on jotain pielessä.
Kuolleen sarjamurhaajan sielu siirtyy vastasyntyneeseen poikaan (Miles), joka alkaa käyttäytyä oudosti. Koira kuolee ja poika uhkaa tehdä hypnotisoijasta pedofiilin. Tavaramerkkinä murhaaja on edellisessä elämässä leikannut uhreiltaan kädet irti ja leffa eteneekin kädenkäänteessä. Loppuratkaisu on ennalta arvattava, mutta silti kauhuelokuvalle tyypillisen toimiva. Pakkohan se on vielä tähän loppuun avautua, että muutamat epäloogisuudet vaivasivat kokonaisuutta. Etenekin näyttely on ala-arvoista, vaikka tunnelma muutamassa kohdassa tavoittaakin hyytävyydelle vaaditut mitat. Näyttelystä kaiken kertoo se, että parhaan roolin tekee Milesin roolissa nähtävä poika.
DVD:n tekstittäjä on kääntänyt elokuvan nimen Ihmelapseksi. Mistä moinen hieno oivallus on peräisin? Tällaista kaivataan lisää nykyaikana! 2,5/5
23.2.2020: Hell Fest (2018)
Oikeastaan Hell Fest teki minut aika vihaiseksi, koska joudun nyt päiväkirjan muodossa miettimään asiaa uudelleen. Kuten toveri Nikkinen suuttui aidosti Marniesta, niin minä voin sanoa suuttuneeni tästä aidosti. Geneerinen slasher-viihde on tullut tähän pisteeseen, että lähes kaikki elokuvan hahmot vituttavat, eikä heidän kohtalonsa kiinnosta ollenkaan. Oikeastaan sitä vain toivoo heille nopeaa kuolemaa, jota he eivät valitettavasti saa.
Juoni tiivistyy yhteen iltaan, jolloin kauhufestivaalille soluttautunut naamiomurhaaja alkaa oikeasti tappaa teinejä. Murhaajan identiteetillä ei leikitellä ja homma etenee tylsästä taposta toiseen, ikään kuin toistaen kaikki ne asiat, jotka tekivät lopulta 80-luvun slashereista tylsiä. Ainoastaan Helvettifestivaaliksi nimetty karnevaalitapahtuma on piristävä ympäristö. Juuri sellainen, jossa on pakohuoneita, kauhusokkeloita ja kaikkea muuta siistiä ajanvietettä. Paikka, johon voisin tuhlata palkkani jonain iltana.
Sanottakoon vielä, että loppuratkaisu on ihan onnistuneen hyytävä. Varmaankin parasta, mitä käsikirjoituksella on ollut tarjota. 1,5/5
Palataan asiaan taas ensi viikolla. Toivottavasti ruutini ei rikkoudu!
