Nyt sen voin sanoa. Viime viikko oli osaltani parempi. Se päättyi juhlintaan Helsingin jäähallissa, kun pääsin näkemään idolini, Till Lindemannin, hyvää mieltä tihkuneen audiovisuaalisen show’n!
Sitten mennään siihen kuuluisaksi muodostuneeseen asiaan, eli tarjoillaan teille rakkaat lukijat viikkokatsaus elokuvien maailmasta. Niitä ei enää edellisen viikon tapaan ehtinyt tapittaa silmä kovana, mutta saldo on ihan kohtalainen – ainakin tämän päiväkirjan pitäjän mielestä. Olkaapa hyvät!
24.2.2020: Samaa verta (1993)
Pitkään olen halunnut tämän nähdä ja siihen tuli oiva mahdollisuus, kun löysin DVD:n Kierrätyskeskuksen hyllyjen takaa.
Samaa vertahan on takakannen mukaan eeppinen kuvaus veljeydestä. Sitä se kieltämättä on, koska lähes kolmetuntinen kesto kattaa kolmen ”veljeksen” elämän kaaren. Rikollisen elämän käännepisteessä yhdestä tulee poliisi, toisesta taitelijanisti ja kolmannesta linnakundi. Veriside pitää veljet yhdessä, vaikka heidän valitsemansa tiet ovat hyvin erilaisia. Narratiivi seuraa heidän toimiaan vuorotellen, ja etenkin San Quentinin vankilassa tapahtuvat kohtaukset ovat kiinnostavia. Ehdinkin jo todeta mielessäni, että Danny Trejon on pakko olla tässä elokuvassa – ja siellähän se vanha kunnon rokonarpinen meksikaano nosteli puntteja ilman paitaa. Myös Tom Towles ja Billy Bob Thornton lukivat samoja tiilenpäitä.
Tällaiseksi tämä taas menee, koska keskityn epäolennaiseen elokuvan juonen kannalta, mutta sitähän minun elämäni on. Pitipä vielä sanoa, että Bill Contin säveltämät musiikit ja pikkupojan kuolema säväyttävät kokonaisuudessa. Kaiken kaikkiaan erittäin vahva ja katu-uskottava elokuva latinorikkollisten arjesta. 4/5
24.2.2020: Scary Stories to Tell in the Dark (2019)
Jälleen kerran huonosti käytettyä aikaa, jonka lopputulos saa varsin vihaiseksi. Erehdyin luulemaan tätä antologiakauhuksi, koska nimi ja harhaanjohtava mainonta viittasivat siihen. Guillermo del Toron kynästä irronnut käsikirjoitus on suoraan sanottuna heikko. Kauhuelokuvaksi pelottavia kohtia tai del Torolle tavanomaista kummallisuutta on liian vähän. Homma on enemmän Stranger Thingsia apinoivaa sontaa, jonka kaikki hahmot ovat mitään sanomattomia. Nyt kommentti jäänee lyhyeksi, mutta sanottakoon vielä elokuvan sentään lopussa sisältäneen yhden karmivan kohtauksen. Ihan viimeiset hetket sen sijaan ovat niin surkeita, että vaimo ei edes aamulla muistanut niiden olemassa oloa. 1,5/5
25.2.2020: Tule ja katso (1985)
Mainio aamunavaus. Mainio hyvän mielen komedia. Ei kai sentään.
Sota on helvettiä. Tule ja katso sen näyttää varsin onnistuneesti. Harvoin mikään pääsee näin pahasti ihon alle, olemalla sairaan kuvottava. Päähenkilön lapsuus ja viattomuus murskataan, kun Valko-Venäjän maaseudulla sodan keskellä kaikki rintamalle kykenevät laitetaan sotimaan. Ensimmäinen osio filmistä on vielä viattomuuden aikaa, kun päähenkilö kokee rakkauden ja menetyksen. Meininki on sopivan naiivia ja täyttää surrealismiin vaadittavia mittoja hetkittäin.
Toinen puolisko on sitten niin kova pala, että se aiheuttaa oikeasti surullisen tunteen. Natsien laittaessa vanhuksia, naisia ja lapsia latoon ja tuikatessa sen tuleen, tiedät katsovasi ikävää elokuvaa. Tässä kohtaa viattomuus viimeistään murtuu ja päähenkilön näkemät kärsimykset heijastuvat hänen alakuloisesta katseestaan. Kuten joku IMDb:ssä kirjoitti, tämä on todellinen mestariteos. 4,5/5
Myin kuitenkin omistamani DVD:n pois, koska en varmaan koskaan pysty katsomaan elokuvaa uudelleen. Joten rahan himossa ajattelin sen tuovan iloa jollekin muulle.
25.2.2020: Pahat pojat (1995)
Ei kahta Martin Lawrencea ilman kolmatta. Pakkohan se oli verestä muistia ja katsoa Pahat pojat. Lawrence elää perhehelvetissä, Will Smith räyhää rikkaiden kurjuudesta ja Joe Pantoliano tupruttelee sikaria samalla, kun hän heittelee koripalloa. Itse elokuvahan on hävyttömän viihdyttävä. Ihan yllätyksellisen hyvää toimintaa 90-luvulta. Toisaalta juuri Jerry Bruckheimerin kultainen kosketus näkyy tässä enemmän kuin Michael Bayn ohjaajan lahjat. Musiikit, kuvakulmat ja lähes kaikki ovat sitä tuttua ysärin Bruckista á la Con Air ja niin edelleen.
Meinasin muuten taas tukehtua, mutta en suinkaan Lawrencen takia. Yhdessä kohtaa elokuvassa soi KMFDM:n Juke Joint Jezebel -kappale, joka on yksi suosikkejani tuolta yhtyeeltä. Pakkohan tätä on jo tuonkin oivalluksen vuoksi rakastaa. Lopun toiminta on vielä aikakauteen sopivan hikistä ja ruudinkatkuista. 3,5/5
27.2.2020: Terminator – Pelastus (2009)
Sitä ei tapahtunut! Vaimon mukaan Terminator – Pelastus olisi ollut syytä katsella pari vuotta sitten, koska tarina sijoittuu vuoteen 2018. Entä sitten, minähän olen nähnyt tämän jo aiemmin joskus vuonna 2010 tai 2011. Muisti alkaa tehdä tepposia, sillä en muista vuotta tarkkaan, enkä kyllä muista elokuvastakaan mitään. Muistikuvien mukaan se on huono räpellys, joka osoittautuikin todeksi. Toki Christian Balessa on enemmän karismaa kuin siinä kolmannen elokuvan John Connorissa, vaikka Bale suurimman osan ajasta kuluttaakin hämmästelemällä tulevaisuutta jostain komentohuoneesta.
Sitten siirrytään siihen toimintaan, jota tässä on. Se on Transformers-aikaan sopivan massiivista, kun Skynet on jotenkin viidessätoista vuodessa kehittänyt itselleen jättiläisroboteista, moottoripyöräroboteista ja niin edelleen, ison armeijan, jota vastarinta ihmisten koittaa tuhota. Tulevaisuus on kuvattu ruskeankeltaisen filtterin läpi, koska siltähän ydintuhon jälkeinen tulevaisuus Hollywoodin tuottajien lasien läpi näyttää.
Mitäpä vielä, että saadaan tämä kommentti pakettiin. Piti siis sanoa, ettei elokuva ole täysin huono. Sen räjähtävissä toimintakohtauksissa on vielä jotain siistejä juttuja, vaikka kokonaisuus jääkin pakkasen puolelle. Myöskin juonen yksittäiset nyanssit, jossa Skynet on Kyle Reesen (uskomattoman ärsyttävän teinipelle) perässä, ovat hölmöjä. Muutoinkin filmin jättää pohtimaan aikamatkustuksen paradoksia ja sitä, kuinka tyhmä Cameron alkuperäinen ideakin kaikessa korniudessaan lopulta on. Älkää silti käsittäkö väärin, sillä kaksi ensimmäistä osaa tätä sarjaa ovat oman genrensä merkkiteoksia ja todellisia klassikoita. Tämä ei sitä ole. 2/5
28.2.2020: Terminator Genisys (2015)
Tämän mä oon nähnyt liian vähän aikaa sitten!? Tai oikeastaan parempi kysymys on, että mihin meni melkein viisi vuotta. Muistan vielä kuin eilisen, kun olimme Laajakuvan toimittaja-Monosen kanssa pressisalissa katsomassa Genisysta. Tuolloin kehtasin näytöksen jälkeen väittää sen olevan ainakin ihan kelpo kesäelokuva. Laajakuvassa on muuten tuo arvosteluni, joka on tavallaan vieläkin pätevää pohdiskelua elokuvan hyvistä ja huonoista puolista. Suosittelenkin siis lukemaan sen, koska tässä minun on turha tämän enempää itseäni toistaa.
Vaimo ei pitänyt tästä ja hänen mielestään kyseessä on sarjan huonoin osa. Alan olla samoilla linjoilla. Etenkin alun tehostepainotteinen toiminta ei ole kestänyt ollenkaan aikaa. Ainoastaan aikamatkailu ja useat ulottuvuudet tuovat uusia ulottuvuuksia kulahtaneeseen tarinaan. 1,5/5
HEI HEI!
