En pidä esipuhetta tämän enempää. Kuvaputken kanssa touhuaminen silti saa luvan jatkua. Porkkanana kaikille lukijoille luvassa toimintaa ja giffejä.
31.8.2020: Luotikuja (1977)
Hyvin hapannaamainen Clint joutuu suojelemaan huoraa, joka hänen täytyy kuljettaa Las Vegasista Phoenixiin todistamaan mafiaa vastaan oikeudessa. Poliisikorruptiota tutkiva filmi on taattua Eastwoodia, jossa toiminta on tylyä, dialogi karkeaa ja meininki muutenkin oikeistolaisen mallin mukaista – mutta silti niin viihdyttävää. Parhaassa kohdassa räjäytetään helikopteri puhelinlankohin. Yhdessä toisessa hyvässä kohtaa likainen poliisi kyselee Sondra Locken huoralta, tämän työmetodeista. Huonolla tuulella oleva Eastwood sen sijaan kovistelee prätkäjengiläisiä ja varastaa heidän harlikkansa. Kaikesta huolimatta tällainen krapulalta haiseva äijäily on oikein hyvä tapa aloittaa syntymäpäivän viettäminen.
31.8.2020: Veronica Guerin – Totuuden puolesta (2003)
Syntymäpäivän kunniaksi päätin muistella kuolleita. On aika napsia pois katselemattomia Joel Schumacherin filmejä, joista Veronica Guerin ei ole kansikuvansa puolesta sieltä kiinnostavimmasta päästä. Kansi kuitenkin valehtelee, ja leffa on melkein kiinnostava henkilökuva journalismin tärkeydestä. Cate Blanchettin esittämä Guerin tutkii 90-luvun Dublinin huumepiirejä ja menee paljon pintaa syvemmälle, ajautuen samalla vaikeuksiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Ikävä kyllä lyhyellä kestolla pilattu elokuva ei oikein missään vaiheessa käynnisty kunnolla ja rankka teema sen kuin vain pika kelataan ohi. Lopetus jättää Guerinista miltei marttyyrisen kuvan, vaikka hän on mitä ilmeisimmin ollut aika vittumainen työkaveri.
31.8.2020 – 1.9.2020: Anakonda 3 (2008)
Ostettu UFF:n valikoimasta huokeaan 50 sentin hintaan.
Uhmakkaasti aloin katsoa Anakondan kolmatta tulemista heti Schumacherin marttyrismin päätteeksi. Se oli huono idea, sillä Anakonda 3:ssa ei ole mitään kehuttavaa. Kokonaisuus vilisee toinen toistaan huonompia CGI-tehosteita ja muuta käärmeen paskaa. Mukaan raahattu David Hasselhoff lähinnä virnuilee kameralle ja puhuu viskin tärkeydestä. Mukana on myös se kääpiötä esittänyt Taru sormusten herrasta -näyttelijä. Sanoinko muuten jo, että tehosteet olivat ala-arvoisia pohjanoteerauksia. Kukaan ei vinkannut silmää syödyksi tulemisen jälkeen. Herra yksin tietää, miksi tällaiseen pitää aikaansa tuhlata. Joka tapauksessa sain katsottua leffan vasta seuraavana aamuna loppuun.
1.9.2020: Ratkaisun hetket (1996)
Umpitylsässä lentokoneleffassa Kurt Russell joutuu taistelemaan terroristeja vastaan. Yli kahden tunnin kesto on aivan tolkuttoman pitkäveteinen. Jännitystä yritetään luoda jatkuvasti, mutta se perustuu lähinnä piipittäviin ääniin ja Jerry Goldsmithin ihan mukiin menevään soundtrackiin. Ratkaisun hetkiä ei ole, vaikka mukaan on saatu yhden ilmeen ihme Steven Seagal. Oikeastaan katsoin tämän vain sen takia, että tiesin Seagalin kuolevan jossain kohtaa. Hän tippuukin lentokoneesta ja pelastaa kuolemallaan kaikki muut. Kova jätkä.
1.9.2020: Zombieland: Double Tap (2019)
Jos tykkäät ensimmäisestä Zombielandista, katso Zombieland: Double Tap. Jos taas et tykkää ensimmäisestä Zombielandista, älä katso Zombieland: Doule Tapia. –Kuvaputken toimittaja Porttila
Asia on nyt niin, että jatko-osa toimii juuri heille, jotka nauttivat ensimmäisen osan tarjoamasta dialogista ja hahmokemiasta. Leffa tosin tuntuu enemmän kaverinpalvelukselta, vaikkakin juuri hyvältä sellaiselta. Viihdyttävimmillään se on silloin, kun zombit pysyvät piilossa ja hahmot pääsevät vittuilemaan toisilleen. Kymmenen vuotta on mennyt melko nopeasti, joka tuntuu ajatuksena hassulta. Ainakin joitain välissä tapahtuneita asioita pyritään selittämään, kuten sähköjen säilyminen vesivoiman ansiosta.
Onneksi huumori sykkii siis kuin zombin purema avohaava. Bill Murray käy kääntymässä ja heittämässä läpänderiä uransa pilaamisesta.
2.9.2020: Stash House (2012)
Vaimon kanssa, kun tätä katsottiin, niin hän totesi, että tajuanko edes, kuinka paljon hän minua rakastaa. Kyllä minä sen tajuan, mutta minulla on näitä pakkomielteitä, joista yksi on Dolph Lundgrenin paskat kuvat.
Hommahan on silti näin, että näitä Lundgrenin leffoja on miltei mahdotonta katsoa vakavissaan. Tälläkin kertaa pokkaa on suhteellisen vaikea pitää, kun nuori pariskunta (nainen ja köyhänmiehen Tom Cruise) päätyy ostamaan talon, jonne on kätketty huumeita ja kidnapattu poliisi. Saalista hakemaan saapuva Lundgren esitellään hyvin machona miehenä, joka tykkää kurkkia ikkunoista sisään, muttei oikeastaan ensimmäisen tunnin aikana tee mitään muuta kuin seiso valvontakameroiden edessä.
Lopussa köyhänmiehen Cruise alkaa leikkiä kommandoa, vaikkei osaa edes ladata haulikkoa. Suivaantunut Lundgren paiskoo naisia turpaan ja laittaa lopussa silmälasit päähän, etteivät paikalle tulleet poliisit tunnistaisi häntä. Hyvä tekeminen pilataan saippuaoopperatason näyttelyllä ja typerillä käänteillä. Väkivaltaa on suhteellisen nihkeästi, joka johtaa ajoittaiseen tylsistymiseen. Mainoslause Panic Room kohtaa The Strangersin on silti osuva, koska elokuva on vähintään yhtä huono kuin nuo kaksi pätkää yhdessä.
4.9.2020: Bad Company (2002)
Seuraavaksi seuraa puukapulalla toteutettu kommentointi aikansa eläneestä elävästä kuvasta. Olkaa hyvät!
Olet muistoissani Joel Schumacher, vaikka suurin osa elokuvistasi on kehnoja. Bad Company astuu juuri tuohon ansaan, olemalla varsin pitkäveteinen toimintakomedia, joka yrittää yhdistää mustan miehen huumorin agenttiseikkailuun. Kumpikaan osapuoli ei toimi, kun Chris Rock hälytetään hätiin hänen kuolleen agenttikaksoisveljensä matkijaksi. Prahassa ja New Yorkissa kuvattu filmi on parhaimmillaan, kun se tapahtuu Prahassa, jonka maisemia on mukava katsella – lähinnä ne tuovat mieleen muistoja omalta häämatkalta. Nykissä sen sijaan voidaan hämmästellä viimeisiä kertoja kahden tornin olemassa oloa. Meininki on silti aivan liian muka hauskaa letkauttelua, ja Anthony Hopkins näyttää kärsivän aidosti roolisuorituksestaan kuivana setäagenttina, jolla ei ole enää mitään annettavaa hallituksen salaiselle palvelulle.
Vaimo muuten jossain kohtaa raivostui totaalisesti Rockin äänestä ja ilmaisi, ettei voi sietää hänen näyttelyään. Ymmärrän tämän täysin.
3.9.2020 – 4.9.2020: Likainen tusina (1967)
Lee Marvin saa tehtävän kouluttaa kusipäisten rikollisten joukosta sotilaita tappamaan natseja. Meininki on hyvää jermuilua, jossa Marvin kovistelee ja monottaa jengiä päähän. Telly Savalas lähinnä vittuilee koko keston ajan, kunnes lopulta kuolee. Donald Sutherland höröttää korvat pystyssä, Charles Bronson ilman viiksiä on outo näky ja John Cassavetes kapinoi urakalla. Alun koulutusjakso on todella koukuttavaa katsottavaa, eikä lopun sotatoimintakaan ole roskaa huonompaa. Musiikkivalinnat korostavat erikoisella tavalla filmin tarvetta kumartaa slapstickkomedian puoleen. Kokonaisuus on silti rautainen sotapätkä, jolle muun muassa Tarantinon Kunniattomat paskaiset on kaksitoista penniä velkaa.
Katsoin Likaisen tusinan kahdessa osassa, koska en millään arkena saa tällaista miltei kahden ja puolen tunnin spektaakkelia katselluksi yhdellä istumalla.
Tiputaan pikkuhiljaa kohti uutta viikkoa. Pitäkää hiuksistanne kiinni! Moikka!
