Friikkisirkus ja muut poliittisesti korrektit asiat

Kuvaputken huonompi puoli kääntää tänään uuden haudan ja julkaisee sen vuoksi blogin. Plokinakin tunnettu päiväkirja tulee tässä. Sorkkaherra on palannut mustalta sapatiltaan. Afrikan tähteä ei kuulemma enää saa pelata, koska se on joidenkin mielestä ikävä peli. Kuvaputki avaa kaikesta mielipahasta johtuen oman kriisikanavan, jonne kaikki äidin pienet mielensä pahoittajat voivat käydä kirjoittamassa verisillä kyyneleillään.

Sitten Tangerin kautta meriteitse etsimään tähteä. Täältä sitä ei löydy. Joten seuraavaksi annos elokuvaa. Sen teille tarjoilee punainen ristiretkeläinen nimeltä Tumppu.

18.10.2021: Freaky (2020)

Vince Vaughnin esittämä sarjamurhaaja vaihtaa ruumista teinitytön kanssa. Friikki perjantain 13. päivä. Blumhousen tuottamassa mässäilyssä saadaan verta ja irtoraajoja, vaikkei ihan koko rahan edestä. Vaughn vetää teinitytön roolin totaalisen överiksi, joka yhtä aikaa hauskaa ja vaivaannuttavaa katseltavaa. Kokonaisuus on muutenkin tuotantoyhtiölleen tyypillistä nokkelan käsikirjoituksen varaan nojaavaa kertakäyttöviihdettä. Lopputulos on keskinkertaisen hyvä, joten kyllä tätä voinee pienellä varauksella suositella kauhukomedioista ja verisisistä leffoista pitäville, jos haluaa laittaa aivot narikkaan.

KOVIMMAT KOTIMAISET

19.10.2021: Veturimiehet heiluttaa (1992)

Porilaiset veriveljet Santeri ja Samuli ovat erilaiset ystävät. Lapsuudesta asti toisensa tunteneet kaverukset rötöstelevät Satakunnassa, aiheuttavat paheksuntaa poliisin keskuudessa ja kuseksivat pitkin seiniä. Santeri kuitenkin lukee itsensä ylioppilaaksi ja lähtee Helsinkiin opiskelemaan suomenkieltä. Samuli jää kundien kotikonnuille ryyppäämään ja rähisemään. Ystävät kasvat erilleen, mutta veriveljeys säilyy, kunnes Santeri nussii Samulin tyttöystävää.

Niinkin typerällä nimellä kuin Veturimiehet heiluttaa eteenpäin puksuttava nuorisokuvaus on jopa parempi kuin kuvittelin. Edelmann ja Kinnunen ovat rooleissaan verrattain hyviä ja ajankuva on saatu oikeanlaiseksi. Ääniraidalla kuullaan Porin ylpeyksiä, kuten Dingoa ja Yötä, muttei onneksi Mambaa. Loppuhuipennus on sekin traaginen, kun Edelmann puukotetaan hengiltä. Sellaista elämä on. Muun muassa Edelmannin sanoin pillutouhua.

20.10.2021: Helsinki Napoli All Night Long (1987)

Kari Väänänen esittää köyhänmiehen Robert De Niroa Mika Kaurismäen Berliiniin sijoittuvassa rikoskomediassa. Taksia ajava Väänäänen sekaantuu aivan tajuttoman sekaisin olevan Samuel Fullerin rikollisjengin toimiin, koska auton takapenkiltä löytyy salkullinen kahisevaa. Öisillä Berliinin kaduilla kuvatussa filmissä on mieletön yöelämä. Väkivaltainen Sakari Kuosmanen tulee ihan yhtäkkiä hakkaamaan porukkaa ja Jim Jarmusch pitää mieletöntä baaria jossain Alexanderplatzin lähellä. Eihän tällaisia leffoja enää tehdä. Fak juu!

HERRA T JA KAUHEAT KUVAT: OSA 1

22.10.2021: Bed of the Dead (2016)

Saimme peli-illan päätteeksi luokattoman typerän idean kuvaputken paremman puoliskon, Kurkkuharjan, kanssa. Katsoimme Bed of the Deadin Amazonin suoratoistosta, joka suoraan sanoen ei ollut mistään kotoisin. Siinä jotkut pallinaamat menevät tyttöystäviensä kanssa seksibileisiin ja päätyvät huoneeseen, jossa on noitavainojen aikaan kasattu puinen sänky. Epämääräisiä yliluonnollisia asioita alkaa tapahtua, vailla sen suurempaa selitystä. Joku köyhänmiehen Kaunarit-tähti leikkii dekkaria ja lopussa ei ole enää sitäkään vähää järkeä.

23.10.2021: Ulvonta (1981)

Kirjoitan tästä toisaalle. Mutta sen verran täytyy sanoa, että Joe Danten ihmissusileffa on paljon parempi kuin muistin. Danten hauskoja yksityiskohtia vilisevä ohjaus on laadukasta eroottista kauhukomediaa. Tehosteet itsessään ovat ensiluokkaisen hienoja ja tunnelma jatkuvasti pahanenteinen.

Ulvokaa kuuta. Katsoin tämän muuten sattumalta miltei täyden kuun aikaan. Nyt on himo katsoa kakki jatko-osat, mutta taidan jättää sen tekemättä…

HERRA T JA KAUHEAT KUVAT: OSA 2

23.10.2021: You Should Have Left (2020)

Kevin Bacon ja Amanda Seyfried esittävät avioparia, joilla on yhteinen tytär. Baconilla on luurankoja kaapissa, ja perhe päättää lähteä Walesiin viettämään rentoa lomaa. Vuokratalo vain ihan yhtäkkiä osoittautuu jotenkin yliluonnolliseksi. Melko vähän kauhua ja sitäkin enemmän heikkoa näyttelyä sisältävä You Should Have Left on virkistävällä idealla varustettu, mutta heikosti toimiva elokuva. Vasta loppumetreillä hahmoja aletaan syventää enemmän, joka tekee heti katselukokemuksesta mielekkäämpää.

Baconia ei muuten Sorkkaherran nimeen ole luotu näyttelemään pelokasta.

23.10.2021: Halloween Kills (2021)

Olisimme voineet olla menemättä. Kävimme nimittäin Finnkinon teatterissa firman piikkiin. Itse en tuosta riemusta olisi maksanut mitään. Joku persenaama vaimon vieressä pläräsi älylaitettaan koko ajan ja joidenkin eturivissä istuneiden oli aivan pakko kommentoida jatkuvasti elokuvan tapahtumia. Siihen päälle vielä kilokaupalla paskoja mainoksia, fantapeliä ja niin edelleen. Ilmeisesti vain tietty ihmistyyppi hakeutuu Finnkinon saleihin, koska muualla en ole tällaiseen kusipääsakkiin törmännyt.

Sitten kuitenkin asiaan: Halloween Kills jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi. Ensitöikseen Michael Myers laittaa koko palokunnan paloiksi. Tämän jälkeen hän lähtee takaisin kohti kotia ja tappaa siinä sivussa muutaman tyypin hyvin brutaalista. Etenkin homoparin tappaminen on aiheuttanut kohun, mutta mielestäni Myers osoittaa tällä vain tappavansa tasavertaisesti kaikkia. Jotain tästä piti vielä kirjoittaa, mutta aivot lyövät tyhjää. Erikoinen tribuuttikohtaus toki koetaan, kun Myersin veitikka tappaa lapsen, jolla on Halloween III:sta tuttu naamio päässään. Kokonaisuus on vaivaannuttavan typerä tappofestivaali, joka yrittää luoda jotain uutta, mutta kaipaan silti jo Busta Rhymesia vetämässä Myersia kierrepotkulla päähän.

HERRA T JA KAUHEAT KUVAT: PYHÄ KOLMINAISUUS

Pahoittelen, koska kuva on niin tumma, ettei siitä meinaa saada selvää.

23.10.2021: For the Sake of Vicious (2020)

Seuraavaksi viimeiset kaksi kiusausta. Ensimmäinen näistä on For the Sake of Vicious, jonka aikana alkaa tehdä mieli sakea. Joku pallinaama kidnappaa jonkun toisen pallimaan, joka on lähteiden mukaan raiskannut hänen tyttärensä. Pallinaama numero yksi pahoinpitelee pallinaama numero kahden henkihieveriin. Apua haetaan lähellä asuvan sairaanhoitajan luota Halloweenina. Jossain vaiheessa pallinaama numero kaksi saa hälytetyksi paikalle moottoripyöräkerhonsa, jonka jäsenet saapuvat pilaamaan sairaanhoitajan illan lopullisesti.

Eräänlaisena panttivankidraamana ja koti-invaasiona etenevä Night Visions -henkinen jännäri on pakoin todella huonosti kirjoitettu, näytelty ja tätä kautta etenevä kokonaisuus. Sikäli tämä on sääli, koska näinkin mehukkaasta ideasta olisi voinut saada aikaan aidosti toimivan pikkujännärin. Lopputulos on loppuhuipennusta lukuun ottamatta verkkainen. Tuossa huipentumassa sen sijaan laitetaan satanen lasiin ja viilletään verisen hyvin. Hahmojen motiivit jäävät silti pimentoon.

24.10.2021: Hostage (2021)

Koska tässä näemmä päästiin panttivankien makuun. Hostage ei ole se Bruce Willisin jännityselokuva, vaan joku nollabudjetin panttivankitilanne. Jos edellisen elokuvan hahmojen motiivit jäivät pimentoon, en edes viitsi alkaa kertomaan tämän elokuvan juonta. Katsokoon ken uskaltaa. Tälläkin kertaa näyttely on heikkotasoista dialogia, jonka kirosanat töksähtelevät epämiellyttävän päälle liimatusti. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä ja koko elokuvan olemassa olo on kuin katsoisi vain hiukan paremmin tehtyä The Roomia. Julistekuva antaa elokuvasta turhan viihdyttävän ja värikkään kuvan.

PÄIVÄSI OVAT LUETUT

Kirjoittanut Tumppi

Haudanvakava elokuvaharrastaja, joka ei tiedä mistään mitään.