Tällä viikolla Kuvaputken koeputkesta tullut Tumppumies tarjoilee herkkulautasen verran taattua törkyä. Katso ympärillesi! Olemme kaikki täällä. Tutti ja Tomaso. Tomaatit tomaatteina ja kurkut auki. Raakalainen heitti spagetit seinälle, mutta se ei minua haittaa. Laitetaan tämä toosa kuitenkin kiinni, koska nyt on aika lukea päiväkirja!
2.8.2021: Tapa ne kaikki ja palaa yksin (1968)
Spagettiwesternien kultakauden tuotoksessa joukko erilaisia veijareita lähtee ryöstöretkelle, koska ”etelävaltioiden kuvernööri” näyttää heille aarrekarttaa. Sekalaisen sakki heittelee veitsiä, ampuu kotitekoisella singolla ja pomppii trampoliinilla aina tarpeen tullen. Enzo G. Castellarin ohjauksessa on siis jotain hyvin tyypillistä ohjalleen. Onhan juoni sentään kaikesta huolimatta hyvin yksinkertaista huijailua ja nopeasti etenevää seikkailua. Joten tämä hikinen ja vekkulimainen tunnelma jaksaa ajoittain riemastuttaa, vaikka kokonaisuus vaipuu hyvin unohdettavaksi kertalaukaukseksi. Onneksi sentään mukana on Ken Wood, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Superargona.
3.8.2021: The Dogs (1979)
Gérard Depardieu esittää vittumaista koirien kouluttajaa Alain Jessuan ohjaamassa patonkijännärissä. The Dogs ilmestyi hyvin vaivihkaa Netflixin valikoimaan, ja se on tunnelmaltaan eriskummallinen sekoitus kauhua, jännitystä ja futuristisia lavasteita. Juonessa jotain pikku kaupunkia terrorisoi raiskaaja, joka repii naisten paidat auki niin, että tissit viuhuvat. Samaan aikaan kaupunkiin saapuu uusi lekuri, joka alkaa ihmetellä, kun niin monia tummaihoisia tai nuoria on purrut koira. Juonesta ei sen enempää, sillä Jessuan näkemykset asioista eivät ole ollenkaan mustavalkoiset ja aiheeseen pureudutaan muullakin kuin raivokoiran hampailla. Kantaa otetaan koirien kohteluun, jäteongelmiin, yhteiskunnan vähäosaisten kohteluun ja niin edelleen. Surrealistinen sävy pitää filmin alati mielenkiintoisena.
KAUHUA SEN OLLA PITÄÄ
4.8.2021: Kauhujen koti (2021)
Kauhujen suoratoistosta katsotussa jännityspainotteissa kauhuelokuvassa avioliittonsa kipupisteiden kanssa painiva nuoripari muuttaa uuteen kotiin, jossa on tapahtunut brutaalimurha. Hyvin ennalta arvattavasti etenevässä kauhupätkässä ei ole juuri mitään kiinnostavaa, vaikka näyttelijät tekevätkin duuninsa keskinkertaisesti. Sen sijaan ohjaaja ja kuvaaja ovat ottaneet melkoisen Wiseau-tyylisiä ratkaisuja kuvan tarkentamisen ja kameran linssien kanssa. Alati epätarkka kuva ja liian laajat linssit tekevät katselukokemuksesta hämmentävän, kun ruudun edessä näkyvät tyypit ovat joko sumuisia tai aivan liian kapeita. Eipä siitä kuitenkaan sen enempää, koska kertaalleen katsottuna Kauhujen koti on ihan kelvollinen yhdistelmä koti-invaasiota ja potentiaalista kummittelua. Loppuratkaisu kuitenkin näin spoilatakseni on täysin muuta kuin kummitusjuttu.
5.8.2021: Rabbit Hole – Takaisin elämään (2010)
Nicole Kidmanin esittämä nainen menettää poikansa auto-onnettomuudessa, jossa teini-ikäinen sarjakuvanörtti on ajanut autoa. Yliajajan ja Kidmanin välille muodostuu erikoislaatuinen suhde, joka auttaa heitä molempia pääsemään yli tragediasta. John Cameron Mitchell ohjaamassa Rabbit Holessa on jotain kovin lämminhenkistä, vaikka sen teemat ovat lohduttomia. Surua ja ahdistusta käsitellään useista eri näkökulmista, joka tekee kokonaisuudesta väkevän draaman, joka pistää miettimään oman elämänsä haurautta. Loistavat roolisuoritukset kruunaavat kaiken.
KUN MAKSA EI KESTÄ
7.8.2021: Pimeyden valtias (1987)
Katsottiin vaimon kanssa Carpenterin uran huippuvuosien pahanenteinen Pimeyden valtias. Joukko tiedemiehiä laitetaan kirkkoon, jonka katakombeissa on vihreää litkua purkissa. Litkun uskotaan olevan itse paholaisen jälkeläinen, joka aiheuttaa katastrofin ja maailmanlopun. Hyvällä soundtrackilla ja pohdiskelevalla idealla varustettu kauhuelokuva ei sorru turhiin säikkyihin. Jokainen kohtaus toisensa perään luodaan hitaasti, mutta sitäkin taidokkaammin. Ikimuistoisessa kohtauksessa Alice Cooperin esittämä katupultsari tappaa erään epäonnisen rikkinäisellä fillarilla.
Kuten varmaan huomasitte, ei tässä viikossa mitään herkkua ollut. Lautanenkin jäi puoliksi syömättä. Olen pelannut Final Fantasy VII uusintaversiota. Se on viimeistä silausta vaille valmis, mutta kulman takana odottavat jo uudet seikkailut, jotka vähentävät intoani elokuvien katseluun tai niistä kirjoittamiseen. Palataan joskus. Pahoittakaa tästä mielenne. En lupaa kirjoittaa ilotikkuseikkailuistani tänne tipan vertaa. Hyvästi.
Tässä vielä yksi giffi!
