Vastaan jälleen kerran kaikista kapulakielellä toteutetuista jutuista, kirjoitusasun puutteellisuudesta ja leipätekstin nälkälakosta. Joten tämä on ihmisen tuoli väärinpäin, uusi viikko ja samat kujeet. Ottakaa hyvä asento ja istukaa alas, koska tästä se lähtee. Pyöritään kohti seuraavaa ja sitä seuraavaa ja sitä lopettavaa.
Koska viikko on ollut jollain tapaa poikkeuksellinen. Sen saanee aloittaa Hui Lai Lu. Matkasin Shaolin temppeliin ja sen kammion uumeniin. Nämä Shaw Brothersien vihaa ja ihastusta herättäneet elokuvat ovat kuitenkin merkittävä pala kungfu-leffojen historiaa, jota ei voine sivuttaa. Iloksenne voin todeta, että Amazon Primen tarjottimella useat heidän tuottamistaan leffoista on dubattu englanniksi. Tämä haava jatkaa siis eräällä tapaa roskaviikkojen perinteitä. Nyt kuitenkin asiaan, koska tämä on jo toinen alustus mun viikolle.
36. KAMMIO JA VALKOINEN LOOTUS
15.2.2021: 36th Chamber of Shaolin (1978)
Hyväuskoinen kyläläinen, Gordon Liu, pakenee tuomioistuimen ulkopuolista tappamista Shaolin temppeliin, jossa hän haluaa tulla kaikkien aikojen kovimmaksi munkiksi ja taistelijaksi. Kovan treenijakson aikana, joka kestää miltei koko elokuvan, koetaan hengästyttäviä, kipeitä ja elokuvataiteellisesti korkeatasoisia hetkiä. Liu oppii itsehillinnän, kamppailulajien ja harmonian taidot, jonka jälkeen hän on valmis kostamaan läheistensä kuolemat.
Totaalisen klassikon asemaa toimittava 36th Chamber of Shaolin allekirjoittaneelle uusintakatselu, joskin edellisestä kerrasta on ehtinyt kulua noin viisitoista vuotta. Toisin sanoen, muistin elokuvasta vain rippeitä. Tuohon aikaan elokuvamakuni kuin myös itseluottamukseni oli ensimmäisen kammion tasoista huttua. En pystynyt perustelemaan mitään mielipiteitäni, jotta olisin saanut niillä ystävieni kunnioituksen harrastajana. Siksipä uusintakatselu olikin paikallaan, koska nyt olen samaan tapaan kuin spagettiwesternien kanssa, alkanut arvostaa Shaw Brotherien tuotantoa korkeammalle. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan.
16.2.2021: Return to the 36th Chamber (1980)
Gordon Liu esittää jotain huijaria, joka tekeytyy kungfua taitavaksi munkiksi. Samaan aikaan paikallisen tehdaskylän väestöä sorretaan, kun Manchu-klaanin kusipäät päättävät pudottaa työntekijöiden palkkoja tuntuvasti. Kostoa vannova Liu lähtee kohti Shaolinia, toiveenaan oppia oikeaa kungfua. Siellä häntä ei oteta ollenkaan vakavasti, ja hän päätyy valmistamaan kattojen rakennustelineitä. Vuoden urakan jälkeen munkit passittavat huijarin takaisin kotiin, ilman oppeja. Itse oppineena Liu vetää talonrakennustekniikallaan kaikkia koronkiskureita turpaan ja leffa loppuu tyylilleen uskollisesti kuin seinään.
Sitten jotain muuta kuin juonta, joka voinee olla unta, totta tai pajunköyttä. Eli vaikka Shaolinin kammioihin olikin hyvä jatkaa, en kuitenkaan arvosta Return to the 36th Chamberin esittämää huumoria, joka tuonee mieleen Spede-tuotantojen äänitehosteet. Onneksi sentään jatko-osan loppuhuipennus tarjoilee verrattain kelvollista kamppailunäytöstä, joka jaksaa viihdyttää kaikkea kökköä komediaa enemmän.
Uskallan silti astua vielä viimeisen kerran kammioon. Luoja tietää, miten siinä tulee käymään.
17.2.2021: Disciples of the 36th Chamber (1985)
Nuoren ja veijarimaisen Fong Sai-yukin opinnot eivät mene toivotulla tavalla, joten äiti passittaa hänet Shaolin temppeliin opettelemaan asioita Gordon Liulta. Kolmas ja samalla viimeinen osa kammiotrilogiaa on ensimmäisen jatko-osan tapaan täynnä huonoa huumoria, joka ei naurata. Energiset ja hallitusti tehdyt taistelukohtaukset ovat kuitenkin tuotantoyhtiölle tyypillisen laadukkaita, ja pitävät otteessaan. Juoni sen sijaan on melkoista sotkua, jonka sekavuuden johdosta huomasin vilkuilevani kelloa useamman kerran. Kokonaisuus olisi kaivannut enemmän kamppailuja kuin juonenkuljetusta taikka typerää huumoria.
Nyt laitetaan kammion ovet kiinni, mutta ei suljeta vielä Shaw-veljesten universumia tältä viikolta, sillä jatkan tutkimusmatkaa dubattujen kiinalaisten seurassa seuraavaan valikoituun koitokseen, jossa tapaamme vanhan kunnon eunukin.
18.2.2021: Clan of the White Lotus (1980)
Tarkennetaan heti ensi-iskulla, ettei Clan of the White Lotuksessa suinkaan esiinny vanha kunnon eunukkien valkohapsinen kuningas, Pai Mei – vaan hänen veljensä ”Valkoinen Lotus”, joka vannoo kostavansa veljensä kuoleman. Kliseinen kostonkierre alkaa ja kostoa on kostamisen kostoksi. Meno ja meininki ovat tuotantoyhtiön laadukasta tekemistä, jossa Gordon Liu opettelee kuvioneulontaa, lapsen kasvattamista ja akupunktiota. Kamppailukohtaukset ovat laadultaan todella hyviä, mutta pientä hämmennystä herättää jatkuva eunukin munille potkiminen ja tarraaminen, koska siellähän ei mitään ole. Onko tämä sitten jonkinlainen testi ja kunnia-asia saada Valkoinen Lotus kiinni palleistaan, kirjaimellisesti?
Vaikka tämä oli nyt tässä, niin palaan tulevaisuudessa takuuvarmasti näiden dubattujen taideteosten pariin. Seuraavaksi Kuvaputken taajuudella kuteinkin jotain aivan muuta.
19.2.2021: Viimeinen keisari (1987)
Jatkoin sitten kuitenkin viikkoa kiinalaisen teeman ja eunukkien mukaisesti. Bernardo Bertoluccin epookissa Kiinan viimeisestä keisarista on päästy kuvaamaan Kiellettyyn kaupunkiin. Kyseessä on kokonaisuutena varsin hieno kuvaus valtakuntansa viimeisen hallitsijan kruunaamisesta aina kuolemaan asti. Italialaiseen tapaan fasismia kuin myöskään kommunismia ei unohdeta, kun elokuva kattaa miltei koko päähenkilönsä ja vallankumouksen historian. Jossain kohtaa Peter O’Toole käy opettamassa nuorelle keisarille länsimaalaisuutta, jonka jälkeen Bertoluccin tapaan esitellään tissejä. Myös musiikki on ensiluokkaista. Soperran tässä nyt täysin paskaa, koska mieleni on räjähtää kuin atomipommi Hiroshimassa. Lopetan tämän kommentoinnin toteamalla, että Mantšurian maisemat olivat komeita ja Oscareita Viimeinen keisari kaikista kehuistani huolimatta näemmä voitti liian paljon.
JÄÄHYVÄISET KIERRÄTYSKESKUKSELLE
On tullut aika jättää turha keräily taakse. Nyt siihen tuli täydellinen mahdollisuus, sillä kohta tapahtuvan muuton johdosta läheinen kierrätyskeskuksemme muuttuu kaukaiseksi kierrätyskeskukseksi. Satuin käymään siellä vielä perjantain ratoksi, ja huomasin ilmaispisteellä olevan paljon leffoja. Joten päätin ottaa sieltä vielä viimeiset korona-ajan ”kasetit”.
19.2.2021: The New Daughter (2009)
Eronnut Kevin Costner muuttaa lastensa kanssa jonnekin syrjäiseen Etelä-Carolinassa sijaitsevaan kartanoon, jonka viereen on rakennettu intiaanien hautakukkula. Pelkästään tämä asetelma sai minut hullaantumaan elokuvan typeryydestä. Costner, kauhu ja intiaanien hautakukkula – mitä muuta sitä voikaan tarvita perjantain roska-annokseltaan.
Palataan kuitenkin juoneen, jossa Costnerin tytär alkaa käyttäytyä miltei heti oudosti, mutta tunnelma ei nosta karvoja pystyyn. Geneerisen kauhuelokuvan mitat täyttävä leffa onkin perustylsä pökäle, jonka viimeinen vartti on ainoastaan tunnelmallista ja jopa klaustrofobista kauhua.
19.2.2021: Täydellinen aviomies (2004)
Toisessa Kierrätyskeskuksen koronapinosta poimitusta DVD:ssä, joku pallinaamainen narsisti alkaa omia vaimoaan, koska ei halua tämän tekevän töitä tai saavan lasta. Suoraan telkkariin kuvatussa leffassa ei tapahdu mitään ja meininki on muutenkin täyttä paskaa. Elämää nähnyt julkaisu myös pätki jotenkin todella kummallisesti, vaikka kuva kaikesta huolimatta pyöri aina viimeiseen asti. En silti voine suositella Täydellistä aviomiestä kenellekään. Pienistä hetkistään ja heikosta toteutuksestaan huolimatta, kyseessä ei ole mikään The Roomin mantelinperijä.
20.2.2021: State and Main – tienristeyksessä (2000)
Kasan kolmantena pätkänä toimikin sitten vallan hyvä elokuva. David Mametin ohjaamassa komediassa elokuvatiimi saapuu pieneen kylään tekemään uusinta filmiään. Mikään ei mene kuten pitäisi ja farssin ainekset ovat käsillä heti alusta asti. Mametin teatterimainen ohjaustapa, hyvä kässäri ja mainiot näyttelijät pitävät leffan alati hauskana. Vaivaannuttavat tilannekomedia hetket yhdistettynä käsikirjoituksen nyansseihin tarjoavat nauruhermoja kutkuttavia hetkiä, jotka rullaavat soundtrackin tavoin aina kohti vääjäämätöntä ja ahdistavan hauskaa loppuhuipennusta.
20.2.2021: Ihmeiden aika (1996)
Tähän on taivaallisen hyvä päättää tämä turha hamstraaminen!
Automekaanikkoa esittävä John Travolta näkee valon ja saa supervoimia. Hän pystyy lukemaan neljä kirjaa päivässä ja liikuttamaan esineitä ajatuksen voimalla. Paatoksellisen amerikkalainen ysärileffa ei naurata tai sykähdytä. Travolta roolihahmon syventäminen ja juonen olemattomat käänteet tekevät kokonaisuudesta haukotuttavan tylsän, yllätyksettömän ja unohdettavan leffan. Kliseitä lainatakseni, ovat elokuvan tekijät olleet Oscar-kalastelu mielessä liikenteessä, kun varoittamatta spoilaan Travoltan feel good -hahmon delaavan lopussa aivokasvaimeen. Myös katsojalla on vaara saada tällaisesta sonnasta aivoihinsa ameba.
EPILOGI
Koska muutamme tällä viikolla ja ensi viikon alussa, jää perinteinen blogi ilmestymättä ensi maanantaina. Loogisen ajatuksen mukaan se ilmestyy tiistaina tai ei koskaan. Pahoittelen jo nyt tästä aiheutuvaa haittaa, mielipahaa ja kaikkea, mitä se nyt ikinä onkaan. Palataan asiaan sitten, kun olemme saaneet kalusteet paikoilleen. Lupaan esitellä täällä leffahyllyäni ja muuta muuton tuomaa mukavaa. Elämää se vain on, vaikka stressitaso nousisikin kuin vehje pimeässä makuuhuoneessa.
