Njööt njööt!
8.1. Elää elämäänsä (1962) (DVD)
Yleensä en pahemmin välitä Godardin taidepaskasta, joka tuntuu olevan elokuvasta toiseen samaa nokkeluuksien puhumista kameralle ja kikkailua sen vuoksi, ettei kukaan muu tee filmejä näin. Elää elämäänsä oli tästä poiketen näitä positiivisempia yllätyksiä, joka tuli katsotuksi pitkälti sattuman kautta (järkytyin huomatessani, etten vastoin muistikuviani olekaan nähnyt nimikettä Viimeiseen hengenvetoon [hyllystäni löytyi se vielä äskettäin jossain itse nauhoitetussa vhs-formaatissa, jonka kuitenkin lahjoitin muuton alla jo mainitun epähuomion vuoksi eteenpäin] ja etsiessäni sitä tuloksetta kirjaston kokoelmista, löysin sitten tämän). Leffa kertoo raportinomaisesti katutytön elämästä ja kuolemasta ja pidin sen pohdinnoista sekä kuvallisista ratkaisuista sangen paljon. Kuvaelma myös eteni nopeasti eikä sen katselu ollut tervanjuontia, toisin kuin puolet aikoinaan omistamastani Godard-boksin sisällöstä. Ehkä pidin siksi tästä enemmän kuin muutoin olisin…
8.1. The Grudge (2020) (Teatteri/DCP)
Kävin presseissä ja kirjoitin juttua. Löytyy Laajakuvasta.
9.1. Vaaksa vaaraa (1965) (TV)
1960-luvun kotimainen elokuva on meikäläiselle jo sen tyyppinen käsite, että pyrin vähintäänkin alitajuisesti välttelemään kyseisellä vuosikymmenellä syntyneitä kokeiluita, joita leimaavat monissa tapauksissa halu tehdä samaan aikaan jotain uudella tavalla, mutta kuitenkin apinoida isomman maailman uusia aaltoja, huono näyttely, ärsyttävä omahyväisyys ja kaiken toivoton toteutus. Eurokopioinnin vuoksi(ko?) juonet ovat monesti hatarampia kuin rillumarei-komedioissa, joten lopputulokset ovat monesti nolottavuutensa ohella vieläpä melkoisen pitkäpiimäisiä.
Niinä harvoina kertoina, kun jossain kyläillessäni television avaan, on kyseessä yleensä keskipäivän kotimainen, joka sattui tällä kertaa olemaan ulkolaisten laatuleffojen parissa huseeraaneen Aito Mäkisen 1960-luvulla ohjaama ”tyylitietoinen” jännäri. Gangstereita, takaa-ajoja ja pommeja Carolan näyttelemän ”kohtalokkaan naisen” vaivaannuttavissa musiikkikohtauksissa tulkitsemiin lauluihin yhdistävä, nimeään myöten poikakirjamaisen hölmö Vaaksa vaaraa ei jätä vaikutteitaan epäselviksi. Luonnontieteellisen museon kaltaisissa näyttävissä paikoissa kuvatussa seikkailussa hengaillaan rennosti, heitetään dialogia Ankkalinnan murteella ja sovelletaan kekseliäisyyttä siinä, mihin budjetti ei ole riittänyt. Paras esimerkki tästä on Tintti-sarjakuvat mieleen tuova käänne, jossa kattoikkunalle hiipinyt sankari tipahtaa sen läpi rosvojen keskelle: kohtauksessa kuvataan ensin ikkunaa, sitten kuuluu räsähdys ja lasin pirstoutumista ja seuraavassa kuvassa sankari on lattialla kontillaan sirpaleiden keskellä.
Olin lähellä sulkea toosan jo ensimmäisten viiden minuutin aikana, koska nuutumus alkoi vallata kalloni, jupisin yksikseni jotain ulosteisiin liittyvää ja pohdin melkoisen monta kertaa, miksi tuhlaan aikaani ennen työvuoroa tällaiseen. Pieni lisäplussa elokuvalle siitä, että se sentään yrittää olla jotain muuta, joskin yhtä uskottavasti kuin Solar Filmsin amerikkalaishenkiset pökäleet.
9.1. Veronika Vossin kaipuu (1982) (Teatteri/35 mm)
Katsoin ensin että mitä pirua, minähän kirjoitin jo tästä viime kerralla. Sitten muistin että jaa, se olikin se toinen Fassbinderin elokuva, joka nimeään myöten tuntui ihan tältä. Eipä siinä, jätin Veronika Vossin aikoinaan myös Orionissa väliin siksi, että muistelin silloinkin jo nähneeni sen aivan varmasti. Tuleeko muuten ihan äkkiseltään mieleen leffaa, jolla on vieläpä yhtä intensiivinen ja intoa herättävä juliste?
9.1. Metropolis (2001) (DVD)
Aika alkaa taas perinteisesti loppumaan ja töihin pitäisi painua. Eipä Metropolisistakaan mitään ihmeempää sanottavaa ole. Pitäisi ehkä katsoa Langin mestariteos uudestaan taas joku päivä, en nimittäin enää muistanutkaan, oliko siitä lainattu ja miten paljon tähän animeen. Kuvallisesti ihan hieno, osa hahmoista (kuten pyssyllä heiluva kersa) vituttaa ja näin, mutta siivoojarobotti on sympaattinen. Koin puoliunessa samaa tunnetta myös kyborgityttöä kohtaan, jonka alkuperä selviää tälle bladerunnerhenkisesti. Nyt häivyn, hyvästi.
