Kuvassa ihminen jota kunnioitan. Levätköön hän rauhassa.
Kerrottakoon sinulle salaisuus, parahin lukijani: Kuvaputki ei voi hyvin. Tämä johtunee paitsi nykyisen tilanteen stressaavuudesta (inhoan kaikkea poikkeuksellista ja tämä nyt ainakin on sellaista, minkä ohella myös saunavuorot on peruttu ja divarit ja kirjastot suojattu sekä osa kanssaeläjistä käyttäytyy kuin palkoihmiset olisivat keskuudessamme) myös tästä yhteishakuajasta. Tällä hetkellä ajastani menee noin parisen tuntia per päivä lukiessa pääsykoemateriaaleja ja uutisia, ja alan hiljalleen omaa aikaa, vapautta ja tilaa arvostavana olla lähellä luhistumista. Sen lisäksi muitakin kirjoitushommia plus ne palkkatyöt pitäisi hoitaa, joten kirjoitan nyt tämän plokitekstin kiireen vilkkaa kuin puussa pomppiva helevetin orava.
26.3. Vieraana kauhujen talossa (1960) (BD)
En haluaisi olla negatiivinen, mutta minusta alkaa tuntua siltä, että Roger Corman on aivan saakelin yliarvostettu ohjaaja. Ei sillä, arvostan kyllä hänen tehokkuuttaan ja tämänkaltaisten leffojen aikaansaamista olemattomilla budjeteilla, mutta esimerkiksi Cormanin versio Usherin talon häviöstä on päällisin puolin aivan saamarin pitkäpiimäinen ja mielenkiinnoton esitys: ei sillä, että väittäisin Jesús Francon adaptaation olevan millään tasoa parempi, mutta siinä sentään oli Howard Vernon. Alan myös hiljalleen vihaamaan Vincent Priceä, mikä taitaa johtua siitä, että kaikki elitistit ja ”oikeat” kriitikot kunnioittavat tätä ärsyttävänaamaista näyttelijää, joka tuntuu esiintyvän vain tylsissä ja mielenkiinnottomissa elokuvissa. Olihan tässä filmissä sentään siisti surrealistinen painajaiskohtaus.
27.3. Kolmetoista aavetta (2001) (Teatteri/35 mm)
Työtehtävissä näkee sitten myös tällaista: ehtaa puolen tähden kamaa, jonka suolen syövereistä ei voi löytää mitään positiivista – kaikki on kustu niin perusteellisesti. Onneton pariin kertaan soiva räppi ei voisi sopia kauhuelokuvaan vähempää, CGI on rumempaa kuin mökkimme huussin lokakaivon sisältö ja näyttelijät järjestään perseestä, etenkin se hullunhauska Scream-tyyppi, jonka voisi laivata vaikka Pohjois-Koreaan näyttelemään jossain Rakkaan johtajan ylistysdraamoissa. Kaikkein ärsyttävin puoli ovat kuitenkin ne aaveet, jotka saivat väärästä syystä ihoni kananlihalle joka kerta kankaalle tunkiessaan – ja se kävi muuten usein.
Tässä esiintyi myös hyvin tärkeä rap-muusikko Rah Digga, joka näkyy myös näyttelevän itseään Eminemin ja Vitamin C:n (….) kera kahdenkymmenen vuoden takaisessa, Blair Witch -parodiaksi mainostetussa leffassa Da Hip Hop Witch, joka on muuten saanut IMDb:ssä 1,5 tähteä kymmenestä. Tuo pitäisi kyllä nähdä.
Ai niin, Kolmetoista aavetta näkyy muuten olevan uusintaversio jostain William Castlen 1960-luvun kauhukomediasta. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, etten koskaan tule tutustumaan näiden kahden filmatisoinnin välisiin eroihin.
27.3. Musta kissa (1981) ja Pahan silmät (1990) (DVD)
Katsoin sitten pari adaptaatiota Poen Mustasta kissasta, koska näistä pitäisi kirjoittaa yhtä juttua. Siksi en erittele niistä tähän sen enempää. Molemmat oli nähty aiemmin joku 12 vuotta sitten.
Lauantai 28. maaliskuuta:
Laajakuvan toimittaja Nykänen tuli käymään, jotta katsoisimme elokuvia em. projektia varten. Turha kai edes sanoa, että koko päivä meni täysin hukkaan. ”Katsotut” leffat olin nähnyt kaikki jo aikaisemmin, joten voin kai merkitä ne päiväkirjaan (lukuun ottamatta paria, jotka menivät niin ohi, että voisin yhtä hyvin lisätä tähän mahdolliset naapurissa samana iltana katsellut elokuvat), mutta ei näihin oikeasti kukaan keskittynyt ja jos haluan niitä tulevassa artikkelissa käsitellä, joudun tuhlaamaan aikaani niihin sitten kolmannen kerran. Onneksi sitä ainakin riittää. Oli miten oli, ruudulla pyörivät päivän aikana Kuilu ja heiluri (1961), Schock (1977), ne pari muuta Poe-juttua, joita en ala luetteloimaan, Tetsuo – The Iron Man (1989) (josta onnistuin saamaan ehkä edes jotain irti) ja Demons 6 (1989).
Taidan jatkaa tätä plokia ensi kerralla, koska tällä erää tuskin saan mitään kovin kivaa aikaiseksi, kun kuitenkin mietin miten paljon muuta tehtävää tänäänkin vielä olisi. Onneksi sentään luin jo koulujutut, joten ehkäpä nyt harkitsen villiä seikkailua ajat sitten kylmentyneen kahvikupin loppuun nauttimisen ja virtsarakon tyhjentämisen parissa. Voikaa paksusti.
