Kuvaputken sateentekijät siirtyvät hävyttömän huonoon aikaan, joka munaa pahanhajuiset henget esiin koloistaan. Marraskuu on koittanut, vaikka vielä sitä ennen yksi jakso lokakuista Columboa. Luvassa on kahden viikon kuvatukset kerta heitolla. Joillekin tästä on tullut paha mieli, mutta ei sitten kuitenkaan.

31.10.2022: Asiantuntijat (1977)

Columbo alkaa selvittää monimutkaista murhamysteeriä, jossa rikoskirjailija on murhannut lankonsa, koska tämä lanko on aiemmin murhannut hänen tyttärensä. Sepustelen tämän jutun nyt loppuun nopeasti, sillä kyseessä on varsin hauska jakso, joka jaksaa ilahduttaa vittuilullaan ja mysteerin selvittelyllä. Loppuhuipennus on komea ja ennen sitä Columbo on kertonut usein jopa pitävänsä sarjan murhaajista, koska heistäkin löytyy aina jotain hyvää. Sarja jatkaa siis voittokulkuaan.
Kuten joku saattoi tuossa jo huomata. Kuvaputken blokia ei ole Tumpun osalta tullut toviin. Se on nyt kuitenkin täällä. Joten jatketaan, koska oma ei riitä. Seuraavana asiaa sateisen marraskuun pimeistä sopukoista.
4.11.2022: Zandalee – himottu (1991)

Ollaan katseltu sellaista televisio sarjaa kuin 11.22.63, jossa James Franco matkaa ajassa taaksepäin ajatuksenaan estää Kennedyn murha (josta myöhemmin lisää), mutta välillä on silti hyvä katsoa myös leffoja, ettei blokin sisältö pääsisi tyystin tyrehtymään.
Zandalee on kaikesta huolimatta vaivaannuttavan huono teos, jossa ei ole mitään järkeä. Joku mimmi hilluu jatkuvasti alasti, niin että tissit ja karvoitukset näkyvä. Judge Reinhold tuntuu olevan turhan kireä ja kansikuvapoika, Nicolas Cage, on vain tajuttoman sekaisin ruman peruukkinsa kanssa. Juoni on tiivistettynä tässä eikä leffasta oikeastaan muista mitään sen loppumisen jälkeen.
VIIMEINEN LEIKKAUS

5.11.2022: Columbo: Murha viinilasissa (1978)

Jonathan Demmen ohjaamassa Columbo-jaksossa kokki toteuttaa murhan pallokalan myrkyllä. Hienosti rakennetun mysteerin suola on Columbon ja murhaajan väliset keskustelut ruuasta ja hyvistä tavoista. Jakson lopuksi Columbo paljastaa heti tienneensä, kuka murhan teki.
Vierailevana tähtenä nähdään muiden muassa Mako, joka todella tuntuu tietävän hyvän fugun merkityksen. Columbokin paljastuu melkoiseksi mestarikokiksi, vaikka aiempien jaksojen perusteella hän osaa hädin tuskin paistaa kananmunia.
5.11.2022: The Final Cut (2004)

Kireä Robin Williams esittää tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa ”leikkaajaa”, joka leikkaa kuolleiden ihmisten muistoista muistotilaisuuteen filmin. Elokuvan idea on hyvä, mutta toteutus on kaikkea muuta. The Final Cut on sekava kuin muistisairaan ajatuksenjuoksu, mutta silti kiinnostavan ideansa vuoksi parempi kuin tämä kommentti, joka on kirjoitettu ilman muistiinpanoja, väsynein sormin ja silmin.
Jatketaan, koska eteenpäin pitää mennä.
BONUSKIERROS

7.11.2022: Täydellinen rikos (1978)

Eihän tässä mihinkään eteenpäin mennä. Kuuluisa Tumppumies kulkee takaperin kohti tämän kommentin pakkopullamaista täytemateriaalia.
Täydellinen rikos on jälleen yksi jakso Columboa, koska aika ei anna armoa. Jaksossa televisiotuottaja tappaa rakastajansa, koska tämä ei anna hänelle parempaa työtä jostain muualta. Columbo virittää jälleen mojovan ansan, joka on jakson kohokohta. Ylipitkä jakso on kuitenkin keskikertainen.
9.11.2022: Autobonus (2001)

Sitten asiaa, koska sellaista on nyt tarjolla koko paskan edestä. Autobonus kertoo Mikkosten pariskunnan tuhosta ja epätoivosta lama-ajan jälkeisessä Suomessa.
Luin Autobonuksesta Elitistin arvostelun, joka kieltämättä kertoo siitä kaiken oleellisen. Haluan silti lisätä muutaman oman heikommin perustellun sanaseni tähän.
Dokumentti kuvaa Mikkosten arkea, kun he löytävät amerikkalaisen verkostomarkkinoinnin salaisuudet. Hyvinvointituotteita käydään tuputtamassa milloin missäkin kissanristiäisissä ja Viljo Mikkoselta puuttuu täysin luontainen karisma myydä tätä paskaa muille. Tuotteiden alkuperästä ja terveyshaitoista ei ole mitään faktoja, mutta niitä tarjotaan silti oravannahkakaupalla joulumarkkinoilla.
Iljettävimmässä kohtauksessa amerikkalaiset verkostomarkkinoinnin asiantuntijat pitävät suomalaisille mölleille seminaarin, jossa imitoidaan Mika Häkkistä, lauletaan Jukka Kuoppamäen Sininen ja Valkoinen ja niin edelleen. Tuon kohtauksen aikana aloin aidosti voimaan fyysisesti pahoin.
Autobonus on kuitenkin kaikesta iljettävyydestään huolimatta pakkokatsottavaa ja varoittava esimerkki, että edes pahimman epätoivon hetkellä ei kannata sortua tällaiseen pyramidikusetukseen. Erään työkaverini mielestä kyseessä on oikea kauhuelokuva, jonka rinnalla kaikki Manaajat ja muut ovat lastenleikkiä.
HERRA UNIHIEKKA, SALAMURHA JA TIETOISKU

??.??-??.??: 11.22.63 (2016)

Katseltiin tosiaan tuossa Vaimon kanssa Stephen Kingin kirjaan perustuva minisarja, jossa James Francon esittämä luokanopettaja matkaa kaninkolon kautta 60-luvulle estämään Kennedyn murhan. Sarjan idea on kutkuttava ja sen toteutuskin päälisin puolin näyttävä, mutta liian paljon sivuraiteille eksyvä juoni on jotenkin sitä niin kovin tuttua puuduttavaa Kingiä. Suoraviivaisempana parin jakson lyhärinä sarja olisi mielestäni toiminut paremmin. Ensimmäinen jakso on kuitenkin sen verran koukuttava, että loppuratkaisun tahtoo tietää, vaikka välissä mennään aika pahasti metsään.
11.11.2022: The Adam Project (2022)

En jaksanut enää perjantaina nahsitella vaimon kanssa siitä, mitä katsomme. Joten annoin hänen päättää illan kuvotuksen. The Adam Project on vitun ärsyttävä leffa, jossa jokseenkin perseestä tuleva Ryan Reynolds matkaa ajassa taaksepäin tekemään juttuja nuoren itsensä kanssa. Suoraan sinne Spielbergin fantasiakimaraan uppoava leffa on tylsä, mitäänsanomaton ja unettava. Viimeisestä puheenollen, minä sovin treffit Nukkumatin kanssa tätä katsoessa. Se oli paljon viisaammin käytettyä aikaa raskaan työviikon jälkeen.
OTETAAN TÄHÄN VÄLIIN PUHELU SORKKAHERRALLE!

12.11.2022: Näin käytämme puhelinta (1978)

Mestarillisessa Columbo-jaksossa psykologi laittaa puhelimen välityksellä koiransa tappamaan vaimonsa rakastajan. Meininki on sarjan parhaimmistoa, joskaan Columbo ei pääse ehkä ihan tarpeeksi harrastamaan kuuluisaa vittuiluaan. Jakson murha on kuitenkin niin poikkeuksellinen hienosti rakennettu mysteeri, että Näin käytämme puhelinta nousee omien suosikkieni joukkoon.
12.11.2022: Mr. Harrigan’s Phone (2022)

Puhelimet mainittu!
Stephen Kingin lyhtytarinaan perustuvassa Mr. Harrigan’s Phonessa Donald Sutherland esittää nimikkohahmoa, jonka iPhone alkaa kummitella herran kuoleman jälkeen. Elokuvassa ei ole juurikaan kauhua, mutta se on King-filmatisoinniksi yllättävän kantaa ottava. Sutherlandin loistavasti esittämä Harrigan on miljardööri ja hyvin vittumainen tyyppi, joka uskoo enemmän kirjoihin kuin puhelimiin. Hän muun muassa ennustaa puhelinten vallankumouksen, joka on tänä päivänä normaalia arkea. Oikeastaan elokuva on kiinnostavimmillaan ensimmäisen tunnin aikana, kun Harrigan käy yhteiskunnallisia keskusteluja nuoren hänelle kirjoja lukevan räkänokan kanssa. Loppu on melko tylsä eikä siitä kannata tämän enempää kirjoittaa.
SALALIITTOVALTION PALUU

13.11.2022: Salaliittolaiset (1978)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Columbon jaksot Amazon Primesta. Salaliittolaiset on mielestäni sarjan ehdottomasti tylsin jakso, jonka takia on ihan ymmärrettävää, että taukoa tämän ja seuraavan jakson välille kertyi yli kymmenen vuotta. Jaksossa joku irlantilainen suhteellisen karismaattinen kaveri tappaa jonkun tyypin. Eipä sitten muuta kuin odottelemaan, että saadaan niitä uudempia jaksoa katseltavaksi jotain kautta.
13.11.2022: Tiedän mitä teit viime kesänä (1997)

”Klassikkokatselu” sunnuntain väsyneeseen meininkiin. En tästäkään jaksa tämän enempää kirjoittaa, sillä kyseessä on varsin heikko ysärislasher, jolla jostain syystä on jotain olematonta kulttimainetta. Olin aiemmin antanut tälle 2/10. Nyt nostin vähän pisteitä, mutta en kerro tarkkaa lukua, koska se ei teille kuulu.
Seuraavaksi kauan kaivattu Sorkkaherran epilepsia, jonka teille tänään tarjoilee Vihtahousu AKA. Kippurahäntä. Muistakaa pitää kiinni koukusta, koska kaloja sillä ei ainakaan saa.
SORKKAHERRAN EPILEPSIA
Hyvää kannattaa odottaa, mutta pahaa kannattaa pelätä. Mies voi lähteä Malmilta, mutta Malmi ei voi lähteä miehestä. Päivän mietteet olkoon tässä ja näemme ehkä joskus, jos kuolema sattuu sille päälle.