Kuka pelkää Sorkkaherraa? En ainakaan minä. Jos minulta kysytään, on Hän tarpeellinen. Niinkin tarpeellinen, että joudun väenväkisin kirjoittamaan Hänen nimeensä perustuvan esipuheen. Viikon teemana kauhun riivaamat. Ilman mitään sen suurempaa syytä. Tai olkoon se jonkinlainen metafora tekstien kontekstista. Päättäkää te, koska vain Vihtahousu tietää totuuden.
27.9.2021: My Little Pony: Uusi sukupolvi (2021)
Tyttären supersuosikki on My Little Ponyjen uusi sukupolvi, joka ilmestyi Netflixin tarjontaan hetki sitten. Siitä lähtien se on katsottu meillä jokaisena päivänä. Itsekin siis voinen sanoa sen nähneeni. Elokuva on sikäli hyvää viihdettä lapsille ja aikuisetkin voivat nauttia sen kliseisistä populaarikulttuuriviittauksista. Kepeä juoni sopii hyvin kaikenikäisille. Uutta lelubrändiä ja muita oheistuotteita pelolla odottaen. Ovathan joulukalenteritkin jo putiikkien hyllyillä. Paskanjauhanta päättyy nyt. Menen pois.
27.9.2021: Viimeinen keikka (1988)
Huijasin. En minä voi mennä pois. Seuraavaksi Viimeinen keikka. Denzel Washington esittää jotain Falklandin sodan veteraania, joka palaa Englantiin helvetin jälkeen. Siellä ryypätään kaverien kanssa, käydään tissibaareissa ja ajaudutaan ongelmiin virkavallan kanssa. Katsomani Future Filmin julkaisu oli väärässä kuvasuhteessa ja muutenkin suttuinen, mutta tavallaan tällainen rosoisuus toimi edukseen katu-uskottavassa kuvauksessa ex-sotilaiden kohtelusta. Aina yhtä vakuuttava Washington on liian hyvä rooliinsa, vaikka hän saa vaivaannuttavaa tukea köyhänmiehen Rutger Haueria esittävältä Bruce Paynelta.
VIHANHALLINTAA
28.9.2021: Viha (1995)
Ranskan nuorisolla ei mene hyvin. Mathieu Kassovitzin ohjaama mustavalkoinen nuoriskuvaus on ajaton. 24 tunnin sisällä tapahtuva narratiivi sijoittuu Pariisissa tapahtuneen mellakan jälkeiseen päivään. Vincent Cassel vihaa kyttiä, joku Asterix lesoaa aseen kanssa ja pelaa venäläistä rulettia. Parhaassa kohtauksessa julkisessa vessassa paskalla ollut mies tulee kertomaan nuorisojengille, kuinka hänen kaverinsa kärsi ujosta kakasta. Siperian junan pysähtyessä hän meni liian kauas kakalle, ja jäätyi kuoliaaksi. Kohtaus on vähintään yhtä verbaalisesti akrobaattinen kuin minun kertomani kuvaus siitä. Sen sijaan Viha on edelleen ja tulee aina olemaan mestarikuvaus nuorten pahoinvoinnista. Loppukohtaus on sykähdyttävä.
VIIKONLOPUN VALITUT
1.10.2021: Malignant (2021)
James Wan palaa kauhuelokuvan pariin. Käppäisessa juonessa nainen kärsii keskenmenoista ja huonosta parisuhteesta. Päänsä lyötyään, hän alkaa nähdä murhanäkyjä, jotka käyvät toteen. Tämä pöhkökin juonenkuljetus ei missään vaiheessa ota itseään vakavasti, joka tekee Malignantista tarkoituksellisesti huonosti näytellyn ja epätasaisesti etenevän pastissin. Maalitauluksi otetaan Wanin vanha tuotanto, kun elokuva on ikään kuin parodia murhamysteeristä, kidutuskauhusta ja kummittelusta. Tietoisesti Dario Argenton tuotannosta aineksia lainaavassa juonessa on laajoja yhtymäkohtia Frank Hennenlotterin käytetyn purkan budjetin visioihin. Lopussa totaalisen överiksi menevä kokonaisuus on vertaansa vailla olevaa törkyä, joka ei varmasti aukea vähemmän genreä tuntevalle ollenkaan. Soundtrack on myös kuin kieli poskella tehtyä vittuilua Wanin aiemmalle tuotannolle. Mukana menossa lisäksi yksi hyvin irrallinen kappale Bryan Ferryn ansioluettelosta.
(SUNNUNTAI)
3.10.2021: Vivo (2021)
Tytär ilmoitti aamulla, että haluaa katsoa isänsä kanssa elokuvan, josta hän pitää. Hän osasi itse laittaa Vivon pyörimään Netflixistä, joka sai isän ilahtumaan ikihyviksi. Tämä isähän olen tietysti minä, koska kaikki tätä plokia tietävät, että minulla on jälkikasvua.
Itse asiassa Vivo alkoikin oikein mukavasti, kertomalla vanhasta kuubalaisesta katusoittajasta, joka saa kirjeen vanhalta Miamiin muuttaneelta rakkaaltaan. Pääosassa on katusoittajan sympaattinen apina/karhu, joka lähtee viemään nuotteja Miamiin. Juonenkerronnallisesti melko ennalta arvattavasti etenevä lastenelokuva on kuitenkin mukavan tunteellinen. MusiIkit ovat pääsääntöisesti hyvää kuubalaista soundia, vaikka joku tästäkin varmaan kulttuurisena omimisena mielensä on pahoittanut. Animaation jälki on sen sijaan kautta linjan rumaa, vaikka tämäkään ei tytärtä haitannut. Voin silti suositella tätä kaikille perheellisille, jotka pitävät musiikista. Sitten taas sinne kuuluisaan eteenpäin. Lisää seuraavassa tiedotteessa, joka löytyy lukemalla ploki loppuun asti.
3.10.2021: Barking Dogs Never Bite (2000)
Katsoin siis elokuvan, josta tulee myöhemmin lisää toiseen paikkaan. Pitäkää kuitenkin sukat jalassa, koska en lupaa mitään. Pistetään tähän samaan sykäykseen myös pakollinen epistola. Tarkimmat varmaan jo huomasivatkin, ettei armoitetun Kippurahännän alamaisen eli tuttavallisemmin Tumpun ploki ilmestynyt maanantaina. En ole tästä pahoillani, koska olen paholainen. Kiitän ja kuittaan tältä erää. Kertokoon gif enemmän kuin tuhat sanaa! Ovathan kirjoitusvirheet kuitenkin mukana tuttuun ja turvalliseen tapaan.
