Kuten mainitsin vuosi sitten kirjoittaessani pari ajatusta katselemastani Hellraiser-trilogiasta, tuli Neloselta joskus teini-ikää eläessäni (Perjantaiseksin ohella parhaiten mieleen jäänyt) elokuvateemasarja, jonka filmit oli otsikoitu nimikkeen Kesäyön kauhua alle. Ajatus hikisessä yössä pyörivistä kauhuleffoista ei ole päästänyt otettaan mielestäni hevillä irti ja koska huomasin tässä myös nurisseeni yksikseni, miten pitkä aika lokakuun perinteiseen kauhukuukauteen vielä on, päätin aloittaa uuden tradition ja katsella liudan genren filmejä tässä suvisten ehtoiden ratoksi.
Jospa tämä projekti vaikka piristäisi yhtä ikävimmistä kesistäni miesmuistiin, mikä on kulunut ensin kellonympärityöpäivien, sitten pääsykoelukujen ja nyt muuttopuuhien sekä tavaroiden siirtämisen jälkeen piakkoin takaisin töihin palaamisen (tekstiä alettu kirjoittamaan juhannuksen tienoilla, toim. huom.) parissa – unohtamatta tietenkään tätä subtrooppista ilmastoa, joka tekee yksiöstäni saunan ja vie kaiken jaksamisen: pitäisi kuulemma olla kiitollinen, vaikka itse valitsisin kyllä mieluummin ne viileämmät kelit. Eli jollei arjessa ole jo kauhua riittämiin, ehkäpä pääni päätyminen esimerkiksi Raakalaisen juuttisäkkiin keventää hieman paineita?
Aloitin kauhujen yöt katselemalla honkkarilaisen Shaw Bros -tuotannon Black Magic (1975), jonka blu-rayn olin ostanut viime vuoden vappuna 88 Filmsiltä näiden kevätalen yhteydessä. Odotukset olivat korkealla, sillä Hongkongin horrori on harvoin pettänyt omituisuutensa ja psykoottisuutensa puolesta. Black Magic, joka erään IMDb-kirjoituksen mukaan oli ensimmäinen lajissaan kyseisen kolkan yliluonnollisena kauhuna (mutta, omituista kyllä, puuttuu Daniel O’Brienin hakuteoksesta Spooky Encounters kokonaan), ei kuitenkaan oikein jaksanut lähteä käyntiin missään vaiheessa, vaikka taikapataan rintamaitoa ja jalanjäljistä otettuja valoksia lisätään. Jutussa joku paha maagi tekee kepposiaan ja ottaa asiakkailta rahaa ilkeyksiä vastaan, mutta oikeastaan mitään ei jäänyt mieleen lopun lasertaistelua lukuun ottamatta. Ehkä olotilani tälle oli vain huono ja filmi ansaitsisi toisen mahdollisuuden paremman keskittymisen ynnä sielun ja ruumin voimien kera? Yksin piru tietää.
Jatko-osa Black Magic 2 (1976) on jo huomattavasti toimivampi. Ykkösenkin ohjanneen Meng-Hua Hon leffassa on siirrytty Kuala Lumpurista Singaporeen, mutta peruskaava on sama. Alkukohtauksessa krokotiili tulee popsimaan tissit paljaina uiskentelevia naikkosia, mitä matelija pian katuu paikallisen poppamiehen tapettua tämän tikarilla ja kaivettua pedon mahasta vaikka mitä tästä maailmasta poistuneille ihmisille kuuluvaa. Sitten nähdään jälleen mustaa magiaa käyttävä katala taikuri, jolta ihmiset tulevat pyytämään milloin mitäkin palvelusta lemmenloitsuista kiusantekoon. Maagikolla on sekä oma koiransa haudattuna että kissanraato puuhun ripustettuna ja tämä käyttää jälleen sekoituksiinsa mitä mielenkiintoisimpia aineksia tutusta imeväisten ravinnosta lähtien. Lopulta alun valkoinen velho ryhtyy taistoon kusipäätä vastaan, mutta tällä on apunaan zombilauma, joka tuottaa mittelöön yhtyville etenkin lopussa muutakin kuin päänvaivaa.
Suhteellisen samanlaisesta perussisällöstä huolimatta kakkonen tuntui huomattavasti sulavammin eteenpäin luovivalta ja eksploitatiivisemmalta, minkä ohella myös sen paikoitellen erittäin onnettomat erikoistehosteet saivat nauramaan. Erityisesti lopummalla nähtävä mittelö näköalahississä on samaa kaksi kuvaa päällekkäin -tasoa, kuin King Kong Hongkongissa -leffan norsut. Gorea ei ole suitsuttamiseen asti, mutta matoja ja paiseita kuhisevat ruumiit ovat aidosti inhottavia. Mistään mestariteoksesta ei ole kyse, mutta itse katsoisin Black Magic 2:n kernaasti vielä joskus toistamiseen.
Dario Argenton tuottama ja Lamberto Bavan ohjaama Demons (1985) on splatterklassikko, jonka katselin kolmannen kerran lainaan saamani Arrowin hienon tuplajulkaisun vuoksi (mistä löytyy myös rainan vuotta myöhempi jatko-osa). Tarinassa joukko ihmisiä kokoontuu Metropol-elokuvateatteriin saamansa vapaalipun vuoksi, minkä valkokankaalla pyörivän pelottelupätkän tapahtumat alkavat kirjaimellisesti valumaan suoraan katsomoon.
Logiikan puutteen suhteen ainoastaan Metropolin ohjelmistossa pyörivä tapaus tuntuu ylittävän Bavan mestariteoksen: voi esimerkiksi kysyä, miksi sokea tulee elokuviin, muutaman metrin päässä takaa-ajettavien kintereillä olevat poliisit saapuvat eräässä kohtauksessa kujalle niin ikään hyvin pahasti myöhässä tai miten vapareita jakanut maskinaama äkisti onkin vaanimassa sankareita teatterin katolla tappoaikeissa?
Hällä väliä, sillä suljettu leffateatteri toimii miljöönä moitteettomasti, letkeää gorea oli huomattavasti muistamaani enemmän ja keinot pistää demonin riivaamaa pirstaleiksi ovat monet. Dardano Sacchettin käsikirjoitus etenee sopivalla tempolla, jolloin roiskeen alkaminen on rytmitetty suht kohdilleen eikä hyvin soljuvaan tarinaan ole jätetty tyhjiä kohtia, joita monen muun eksploitaatokauhun tapaan sitten yritetään standardikeston saamiseksi paikkailla turhalla tyhjäkäynnillä. Elokuvan sijoittaminen elokuvaan on melkoinen aasinsilta tarjota yleisölle väkivaltamyllytystä myös silloin, kun varsinaista jännitettä vielä rakennetaan. Demonsin käännekohta on, kuten kaikki tietävät, myös kopioitu Wes Cravenin Scream 2:en. Claudio Simonettin säveltämä nimikkokappale on rautaa, minkä vuoksi runsaan kasarihevin meneminen spagusyntikkapopin edelle on suoranainen sääli.
Shaw Brosin The Ghost Loversista ei kannata sitten sanoa paljoa mitään, ettei tule puhuneeksi pahaa. Rakkaan diktaattori Kim Jong-ilin kaappaaman Shin Sang-okin ennen pakkovierailuaan ohjaamaa filmiä on vaikea sanoa oikeaksi kauhuksi, vaikka se sisältääkin kummittelua. Suurin osa feodaaliaikaan sijoittuvasta elokuvasta on romanssia tai muuta vastaavaa ja toimintaa tai mitään muutakaan on niin niukalti, että ainoastaan muutamat harhailut haamun perässä öisessä metsässä estävät tusinatuotetta vajoamaan helvetin alimpaan piiriin. 88 Films on julkaissut myös tämän BD:nä, mutta näyttävästä kansitaiteesta huolimatta rainaa on vaikea suositella muille kuin fanaattisimmille Hongkongin kauhufaneille, joiden on nähtävä jokainen tiensä päässä olevan itsehallintoalueen aavejuttu.
