Kuvaputki otti uuden, tiukemman linjan laajan englanninkielisen ja aina samaa artikkelia kommentoivan fanikuntansa kanssa, ja antoi vierasmaalaisten vaikutteiden kadota postimyyntiluettelostaan. Tämä olkoot lohdutus Suomen tuulitakkipuolueelle siitä, etteivät he saaneet pomon onnitteluja tarpeeksi nopeasti.
Johtajanne saapui tänään entiseen pääkaupunkiimme Åboon ja kirjautui sisälle paikalliseen kommuuniin. Opintojen kohti korkeasti koulutettujen leipäjonoa alkaa piakkoin, joten Kuvaputken tulevaisuus alkanee olla hieman vaakalaudalla. Koska jo tällä hetkellä kommentit tuntuvat laahaavan pahasti jäljessä, olemme kahden vaihtoehdon äärellä: a) jatkaa tynkäjuttujen kirjoittamista pitkällä aikavälillä joka katselusta, b) yrittää keskittyä pelkästään tiettyihin nimikkeisiin ja saada niistä jotakin hieman järkevämpää aikaiseksi.
Miten on? Käyttäkää enkkufanit ääntänne, kuinka jatkon suhteen toimitaan!
Turussa sataa.
Luin myös tässä pari kirjaa. Ioan Grillon Huumesota oli erittäin kiinnostava, runsaasti uutta tietoa tarjoava ja sikäli nihilistinen katsaus Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella toimiviin huumekartelleihin, katujengeihin ja mafiatoimintaan massamurhineen ja taustasyineen. Meksikon Temppeliritareihin, Brasilian Punaisiin kommandoihin, Jamaikan Shower Posseen ja El Salvadorin, Guatemalan ja Hondurasin MS-13:sta keskittyvä kirja ei yritä olla sensaationhakuinen tai syyttelevä, vaan pyrkii etsimään syyt kyseisten kokoonpanojen olemassa ololle, tutkia historiaa nykytilanteen taustalla ja pohtia, miten globaaliin maailmaan vaikuttava ilmiö saataisiin ratkaistua.
Grillon, joka haastattelee teoksensa sivuilla niin palkkamurhaajia, huumepomoja, paikallisia asukkaita, kodinturvajoukkoja kuin viranomaisia, johtopäätöksen on helpohkoa allekirjoittaa. Kyseisissä kehitysmaissa, joissa jengit toimivat, ei ole hyvinvointia ja vauraus jakautuu äärimmäisen epätasaisesti kansankerrosten kesken. Jokaisella on oma kylmän sodan taakkansa kannettavanaan, minkä jälkipyykin pesuun haluttomalla USA:lla on etenkin Väli-Amerikan tapauksessa raskas taakkansa kannettavanaan. Näissä maissa ei tunnu toimivan mikään ja valtio pitää huolen köyhistään lähinnä laittamalla poliisit tappamaan näitä sekä roudaamaan populaa kiven sisälle. Tämän jalossa robinhoodmaiset jengiläiset näyttävät almuja ojennellessaan hyväntekijöiltä, jotka julmuudestaan huolimatta välittävät kansasta päättäjiä enemmän – ovathan motskarikerholaiset jakaneet joulukinkkuja jo Suomen oloissakin.
Sosiaalipoliittisena kannanottona Huumesota on ehdottomasti lukemisen arvoinen, miksei myös historiallisena kirjana, joka on kirjoitettu kenttätyönä keskellä 2000-luvun ehkä verisintä konfliktia. Lisäksi se on hyvä muistutus niille, jotka vetävät kamaa sillä periaatteella, että ei tällä nyt oikeasti ole väliä. Voi jehna, eihän kukaan halua teoreettisesti leikata päätä irti toisella puolella palloa siksi, että itsellä olisi kivat pirskeet tänä iltana valkoisen enkelin voimin.
…tai laittamalla drinkkiinsä meksikolaisen limeviipaleen.
Kokemukseni mukaan maailmanparantajilla lienee kyllä monta selitystä sille, miksei jatkossakaan ole epäeettistä kiskaista paria viivaa nenään siinä sivussa, kun jauhaa ihmisoikeuksista.
Lukaisin myös Hermann Hessen Arosuden tuossa iltapuhteikseni. Mielenkiintoista kuvausta Weimarin Saksasta, jonka lopussa on erittäin kiehtova happotrippi. Charles Bukowskia lainatakseni en silti tiedä paljoa mauttomampaa, kuin kertoa suorasanaisuuden sijaan esimerkiksi seksikohtaukset lukemattomien mauttomien vertauskuvien ja laatusanojen kautta.
Leffoja on katseltu liian monta. 077 Casablancassa (1966) oli jälleen yksi onneton bondsploitaatio, jossa italialaiseen makuun istuvasti oli jengiä kaljatuvassa munille potkiva kääpiö ja muuta mukavaa. Antonio Margheriti on ohjannut huomattavasti parempia elokuvia. Demon Spies (1974) taasen oli japanilainen toimintapläjäys, jonka katselu bussin takapenkillä oli pahimmillaan hyvin vaivaannuttavaa. Demonit on entisaikojen jaappanilaisessa metsikössä elävä salamurhaajaseura, joka ei ota maskia naamaltaan kuin kuollakseen. Pari tyyppiä päättää kuitenkin uhmata järjestön sääntöjä ja veri lentää sangen komeasti. Kyseessä on pitkälti tylsä ja vaivaannuttavan sarjakuvamainen tuotos, mikä ei ihmetytä kaiken perustuessa manga-lehteen.
Väliaika
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, etten ole viitsinyt tai jaksanut kirjoittaa elokuvista yhtään mitään viikkokausiin, eikä ole edes tehnyt mieli. Nyt kun viimein raahauduin takaisin näppiksen ääreen, voin vain todeta unohtaneeni suurimman osan katseluistani tai ainakin sen, mitä lopulta olisin tänne halunnut kirjoitella. Monia mainioita leffoja tullut katsottua ja sen ohella hirveä kasa sellaista kuraa josta riittäisi haukuttavaa, unohtamatta tietenkään kaikkea sitä sun tätä siitä välistä. Koska en oikeaa kesälomaa ehtinyt tänä vuonna pitää yhtä viikkoa kauempaa, julistan tämän tauon menneen henkisesti tuon piikkiin. Eli mielipiteitä Mondo Candidon, Ingagin, Alastoman saaliin tai Reptilicusin kaltaisista leffoista joutuu valitettavasti lukemaan jostain muualta.
Katsotaan miten homma tulevaisuudessa jatkuu. Jotenkin löisin vetoa sen puolesta, että väkinäinen kirjoittaminen kaikesta katsellusta taitanee olla toistaiseksi menneen talven lumia ja koitetaan keskittyä enemmän siihen kamaan, josta naputtelu ei tymmi.
