Vanha vihtapöksy on täällä taas! Pazuzu toivottaa oikein mukavaa kesää kaikille lukijoilleen. Tällä kertaa luvassa on maailmanlopun meininkiä. Kuumalinja on avattu, koska ulkona paistaa aurinko. Olkaa hyvät tai tarvittaessa pahat ja rumat! Munataan manaukset tällä kertaa tätä enempää jaarittelematta.
17.6.2021: Let Her Out (2016)
Tässä on alkuviikko tullut katseltua potkupalloa ja pelailtua Last of Usia. Joten leffojen katsominen on jäänyt tyystin. Pääsin vasta torstain ratoksi valikoimaan vaimoin iloksi Let Her Outin Amazon Primen pimeältä puolelta. Vähän samaan kategoriaan kuin Hyde uppoavassa kauhuelokuvassa on varsin veemäistä näyttelyä, joka tuo mieleen saippuasarjojen alempaa tasoa. Juonessa joku huora raiskataan motellihuoneessa ja vuosia myöhemmin tästä siitostilaisuudesta syntynyt tyttö on kasvanut aikuiseksi. Tämä aikuinen äpärä jää auton alle, joka aktivoi hänen aivoissaan kasvavan kaksoissiskon henkiin. Jos juonenkuvaukseni on järjetön, niin on myös elokuvakin.
Elokuvaa soisi aina katsovan fiktiona, jonka todellisuutta ei tulisi pohtia liikaa, mutta tällaisen huonon pökäleen kohdalla sitä alkaa helposti nähdä juonen epäkohdat epämiellyttävässä valossa. Esimerkiksi Kanadassa näyttää olevan todella helppo saada varattua aika lääkärille ja leikkaukseen. Lääkärien ammattitaito kattaa myös niin sanottujen yliluonnollisten asioiden tuntemuksen.
Viimeinen marina ennen loppua: Let Her Out ei ole tunnelmaltaan kuin myöskään idealtaan kovin hyvin. Se lainaa kaiken kukkuraksi laiskasti aihioita tukkakauhusta, yrittäen olla jollain tapaa relevantti kuvaus aiheestaan. Mikään ei kuitenkaan toimi ja myötähäpeä on lähinnä ainoa tunne, joka jää roikkumaan pakan päälle elokuvan loputtua.
19.6.2021: Kuin kissat ja koirat (2001)
Myötähäpeää tarjoilee myös Kuin kissat ja koirat, hiukan eri tavalla vain. Ostin tämän elokuvan perhehetkeä varten, jotta voisimme kaikki yhdessä koossa nauttia lastenviihteestä.
Jeff Goldblum yrittää kehittää jotain lääkettä, jonka ansiosta kukaan ei olisi allerginen koirille. Ilkeät kissat kuitenkin päättävät laittaa kapuloita rattaisiin, ja heidän suunnitelmansa on tehdä kaikista ihmisistä allergisia koirille. Puhuvia elukoita, hömppää ja parodiaa sisältävä leffa on melko vaivaannuttava, mutta yllättävän hauska lapsen kanssa katseltuna. Tuskinpa tällaisen kanssa tulisi nautittua aikaansa, jos yksin saisin valita katselukokemuksen.
TEMPPUILUA
19.6.2021: The Devil’s Tomb (2009)
Sitten kun saan yksin valita leffan katseluun, on se tällaista kuraa. The Devil’s Tomb on kuin paska Äärirajoilla jaksa, johon on saatu mukaan läjä tunnettuja näyttelijöitä. Ohjauksesta vastaa Sean Conneryn poika Jason, joka lienee tämän ripuliruikun ainoa kuriositeetti. Juonesta voinee sanoa kai vain sen, että jostain sotatraumoista kärsivä Cuba Gooding Jr. lähtee pelastamaan Ron Perlmania bunkkerista, jossa on kirjaimellisesti helvetti irti. Omaan makuuni sodan ja uskonnollisen kauhun yhdistäminen scifiin on se kaikista huonoin tehosekoitus, joka takaa tylsän palloilun bunkkerin käytävillä. Sanomattakin selvää, ettei mitään tapahdu eikä missään ole järkeä – ei edes twistissä.
19.6.2021: xXx2 – the next level (2005)
Lähetän soturirukouksia kaikille xXx2:n katsoneille. Aikamme legendaarisimpiin rappareihin kuuluvan Ice Cuben tähdittämässä toimintapätkässä ei ole mitään hyvää. Vin Dieselin hahmo on kuollut, jonka takia Setä Samuli palkkaa Jääkuution suoraan vankilasta hoitamaan jotain huippusalaista tehtävää, jonka aikana CGI-autot ja muut vempaimet pamahtelevat. Myös aikamme toinen legenda, Xzibit, tulee pimppaamaan sunkin autoja.
Ja ei, kyseessä ei ole parodia, nämä tyypit tekivät tämän vakavissaan. Ohjaaja Lee Tamahori veti näemmä oman uransa toiletista alas.
20.6.2021: Karate Kid III (1989)
Karate Kidin kolmas tuleminen tuli katseltua helteisen sunnuntaiaamupäivän ratoksi. Yllättävän vaivattomasti etenevässä leffassa on juonenaukoistaan huolimatta ihan hyvä meininki. Ensimmäisestä osasta tuttu Cobra Kai -dojon vetäjä vannoo kostoa ja saa liimalettisen, entisen Vietnam-veteraanin, ja nykyisen ydinjätebisnesmiehen, avukseen. Kostoa hiotaan ja hiotaan, kunnes lopussa taas sitten otellaan, koska Karate on kasaria ja kasari on parasta. Samaan aikaan Kid ja mestari perustavat jonkun kukkakaupan ja naapurista löytyy ihastuksen kohde, joka valmistaa saviruukkuja. Sitten käydään vielä vähän kiipeilemässä vuorilla ja tanssimassa mehudiskossa. Keskinkertaisen hömppäviihteen tavoin elokuva jaksaa viihdyttää kertaalleen, vaikka lapsekkaammaksi mennyt tekeminen vähän sapettaakin.
PAUKUTUSTA
20.6.2021: Whiplash (2014)
Vaimon ikisuosikin La La Landin ohjaajan esikoispitkä, Whiplash, kertoo nuoresta jazzrumpalista, joka pääsee kovaotteisen opettajan soittoryhmään. Ihmissuhdedraamansa hämmentävän hyvin tekevä elokuva on täynnä veristä ja hikistä rumpujen paukuttamista. Musiikin merkitys korostuu jatkuvasti, kun ääniraita on korvia hivelevän taidokkaasti toteutettua jazzia ja kepeän melodista meininkiä. Show’n kuitenkin varastaa Oscarillakin roolistaan palkittu J.K. Simmons, joka esittää erittäin vittumaista, mutta tuloksia tekevää musiikinopettajaa. Hänen metodinsa ovat välillä arveluttavia, vaikkakin niiden taustalla piilee traaginen tarve löytää seuraava jazzin supertähti.
Mieleen jää etenkin Simmonsin hahmon toteamus, ettei ole vaarallisempaa lausetta kuin ”hyvin tehty”. Turha kehuminen johtaa ylimielisyyteen, joka johtaa huonompaan tekemiseen. Kehut toki ovat ansaitusti paikallaan, mutta niiden eteen täytyy tehdä se hyvä työ. Jotenka, Whiplash lienee yksi 2010-luvun parhaiten kasassa pysyviä draamoja, jonka viimeinen kohtaus on taivaallisen upeasti etenevä konserttiosio. Pilkettä silmäkulmasta ei toki kaiken keskellä ole unohdettu, kun Simmons muun muassa kutsuu oppilaitaan kullinlutkuttajiksi.
22.6.2021: Welcome to Willits (2016)
Tämän elokuvan tekijät voisivat sitten lutkuttaa sitä siitintä. Jotkut möllit suuntaavat kohti metsässä olevaa mökkiä, kun samaan aikaan joku hallusinaatioista kärsivä pallinaama luulee näkevänsä avaruuden muukalaisia kaikkialla. Huumeidenvastaisena splatterina itseään esittelevä Welcome to Willits on erikoinen sekoitus täysin paskaa näyttelyä, yhdentekevää juonta ja epämääräistä kannanottoa. Suhteellisen hyvillä tehosteilla leikittelevä kokonaisuus tuo silti ikävästi mieleen käppäiset 2000-luvun retrokauhut, joista esimerkkinä voinee hyvinkin suorasti käyttää Taavi Tammenterhon suomentamaa Hatchetia. Kuriositeettina filmissä kuitenkin nähdään Ruotsin lahja maailmalle, Dolph Lundgren, joka erikoisessa roolissaan esittää itseään televisiosarjan poliisina. Yhden kerran Ludgren jopa taisi hymyillä katsojille. Siinä kaikki.
23.6.2021: Odd Thomas (2013)
Anton Yelchin esittää Stephen Sommersin ohjaamassa nuoriskauhufilmissä Outoa Tuomasta, joka pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa ja näkee jotain epämääräisi manalan asukkaita kotikaupungissaan. Samaan aikaan joku sarjamurhaajia fanittava sienipää aikoo toteuttaa massamurhafantasiansa. Aikanaan flopanneen elokuvan tunnelma on hyvin teinimäistä huumoria sisältävää sillisalaattia, joka tuo mieleen etenkin Scott Pilgrimin seikkailut paria vuotta aiemmin. Soppaan heitetään kuitenkin kiitettävä määrä pohdiskelua kuolemasta ja leffan yleinen ilme on yllättävän hyvä. Parhaassa ja samalla irrallisimmassa kohtauksessa Arnold Vosloo käy virnistelemässä Yelchinille, ja tarina kertoo Vosloon menettäneen kätensä onnettomuudessa ennen tätä kohtaamista.
TURUN KIRJEENVAIHTAJA
Koska vietimme perinteistä Juhannusta Turussa, ovat kommentit sen vuoksi postimerkin kokoisia. En pahoittele tätä, koska en näe tässä mitään pahoittelun aihetta.
25.6.2021: Horizon Line (2020)
Joku vitun rasittava muija päättää dumpata entisen heilansa yhden yön jälkeen ja paeta ystävänsä häihin Keith Davidin ohjaamalla potkurikoneella. Heila ilmestyy myös lennolle, David saa sydärin ja kaikki on valmista tolkuttoman paskalle näyttelylle. Katastrofin aineksia tiiviiseen aikaan ja paikkaan yhdistelevä Horizon Line on vaivaannuttavan huonosti toteutettua epäuskottavaa jännitysdraamaa, jonka ihmissuhteet tuntuvat väkinäisiltä ja meininki on kaikin puolin hyvin raskasta seurattavaa.
26.6.2021: Raya ja viimeinen lohikäärme (2021)
Juhannusvierailuiden perinteitä noudattaen katsoimme myös animaatioita. Raya ja viimeinen lohikäärme on Disneyn perinteitä kunnioittavaa seikkailuhenkistä tekemistä, jossa on otettu aineksia Indiana Joneseista ja aasialaisista fantasialeffoista. Meininki on kaikin puolin raikasta ja ajoittain jopa ylisentimentaalisen koskettavaa. Hieman vanhemmille lapsille tarkoitetun tarinan kokonaisuus jää plussan puolelle, vaikka jotkut väkinäiset vitsit ja vähemmistömetaforat hivenen kiukuttavatkin.
26.6.2021: Don’t Let Go (2019)
Oletteko huomanneet, että tämän paskanaaman sanavarasto on heikko? Joku voisi siitä suuttua? Kun joku poliisi alkaa saada puheluita kuolleelta veljentyttäreltään, alkaa aikamatkailu tuntemattomaan. Jepari yrittää puheluita hyödyntäen estää murhan, joka tulisi tapahtumaan myöhemmin. Blumhousen kikkailua scifiä oleva Don’t Let Go on paikoin toimivaa jännityksen luontia, aikamatkailua, epäyllättäviä käänteitä ja herkullisen idean hukkaan heittämistä. Ennalta arvattavasti etenevässä juonessa on alleviivattua poliisikorruptiota ja niin edelleen. Kauhua tässä ei ole ollenkaan.
27.6.2021: Chappie (2015)
Chappien kertoo tunneälykkäästä nimikkopoliisirobotistaan. Mukana ovat Die Antwoordin sekopäät, joiden tukat ja habitus on hirvittävää. Kaikesta huolimatta elokuvan tarjoilema toiminta hyvää ja leffan yleisilme muutenkin keskivertoa Hollywood-elokuvaa parempi, lainaten aika suorasti ideoitaan Robocopista ja niin edelleen. Parhaassa kohtauksessa Chappie katsoo He-Mania ja oppii, mitä voima on.
Tähän on hyvä päättää tämä kirjeenvaihto ja ploki, jota olette saaneet odottaa harvinaisen pitkään ja hartaasti. Toivottavasti kärsivällisyys palkittiin, koska minusta tämä kaikki paskanjauhanta oli suoraan perseen syövereistä. Loppuun vielä gif, koska nyt Sorkkaherra on lomalla eikä kirjoita teille epilogia spagetista.
