En ole vähään aikaan muistanut mainita, että teen lukuisia kirjoitusvirheitä tai vähintään ajatuskatkonaista tekstiä teidän ratoksenne. Nyt kuitenkin päästän teidät pälkähästä ja siirrytään eteenpäin, kohti aavaa ja tuntematonta päiväkirjaa ja tulevia kirjoituserheitä. Elokuvia on jälleen kerran katseltu. Niistä lisää nyt heti!
31.1.2022: Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia (1995)
Ville Haapasalon läpimurtoelokuvassa jotkut venäläiset sikailijat lähtevät metsästysretkelle, jossa juodaan vodkaa ja vittuillaan. Iloisen joukon johtaja polttaa jokaisessa kohtauksessa sikaria ja hyppää laiturilta munasillaan kylmään veteen. Nämä parhaat kohtaukset jäävät mieleen, ja niiden lisäksi saunaan eksyy karhu. Samainen otso jahtaa myöhemmin kahta venäläistä, jotka pakenevat puunlatvaan. Tämä latvasta laho leffa on aito kulttuurishokki kaikkine kummallisuuksineen.
Kirjaston DVD:stä erikoisen tekee jälkiäänitys, jossa venäläinen nainen päälle-puhuu kaikki Haapasalon vuorosanat.
31.1.2022: Skinwalkers (2002)
Köyhänmiehen Lou Diamond Phillips esittämä poliisi saapuu johonkin reservaattiin selvittämään poppamiehen murhaa tässä televisioleffassa, jota mainostetaan hyvin tehdyksi kuvaukseksi alkuperäiskansojen kohtelusta. Asia pitää paikkansa, sillä Skinwalkers on TV-elokuvaksi yllättävän komean näköinen dekkari, joka pitää otteessaan loppuun asti. Myöskään loppuratkaisu ei ole turhan huono, vaikka murhaajan henkilöllisyyden pystyy päättelemään. Oman mausteensa kokonaisuuteen tuo hyvin takakireä Wes Studi, joka esittää vanhempaa konstaapelia. Käsikirjoituksesta on vastannut James ”Robertin poika” Redford, joka tietysti muistetaan mainita suurilla kirjaimilla DVD:n takakannessa.
HELMIÄ KUUSSA
1.2.2022: La Bamba (1987)
Oikea Lou Diamond Phillips esittää 17-vuotiaana lento-onnettomuudessa menehtynyttä Ritchie Valensia. La Bamba on nopeatempoinen elämänkerta elokuva nousevasta tähdestä, joka tippui taivaalta. Phillips on roolissaan mainio ja Los Lobosin uudelleen äänittämät kappaleet Valensin klassikoista jäävät soimaan päähän. Jäin vielä miettimään, mitä Valensista ja Buddy Hollysta olisi voinut tulla, jos heidän elämänsä ei olisi päättynyt niin aikaisin? Valensin tarinasta traagisemman tekee tapa, jolla hän nousi koneeseen. Hänen kohtalonsa päätettiin kolikonheitolla. Joskus elämä on arvaamatonta, mutta sellaista se on. Surullista mutta totta.
2.2.2022: Philadelphia (1993)
Ohjaaja, Jonathan Demme, halusi omien sanojensa mukaan saada möllit kiinnostumaan aidsia sarastavasta homosta, joten hän palkkasi Bruce Springsteenin tekemään elokuvan tunnuskappaleen.
Löysin tämän elokuvan paikallisen kirjaston valikoimasta, ja se on ollut pidempään katselulistalla noin muutenkin. Joten koin otolliseksi hetkeksi tarkistaa Tom Hanksin uran positiivisimman leffan, jossa hän esittää aidsiin sairastuvaa huippujuristia. Homoutensa tai sairautensa takia irtisanottu Hanks pestaa homovihaisen ja takakireän Denzel Washingtonin ajamaan asiaansa oikeudessa. Siirappisesta lähtökohdastaan huolimatta Philadelphia on koskettava oikeussalidraama, jossa näyttelijät tekevät takuuvarmaa duunia. Loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta Hanks pysyy positiivisena aina viimeiseen asti, joka saa melkein kyyneleen vierimään poskelle. Olen ehkä seonnut, mutta tässä oli myös yhden Vihtahousua pelkäävän lukijani usein kertoma homovitsi, joka ei naurata.
3.2.2022: Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (2011)
Elokuvan ja seikkailun taian mestarin Steven Spielbergin näkemys Tintin seikkailuista on virkistävä seikkailuanimaatio. Yhdessä toisen taikurin, Peter Jacksonin, kanssa ideoitu Yksisarvisen salaisuus on animaationsa puolesta todella laadukas ja mukaansatempaava tarina. Loppua kohden kuitenkin raskaammaksi muuttuva kerronta ei jaksa enää säväyttää, vaikka tämä Spielbergin anteeksipyyntö epäonnistuneen neljännen Indiana Jonesin jälkeen onkin ihan mukiinmenevä seikkailu.
Koska olen laiskiainen, kommentti on tämän pituinen.
VIIKONLOPUN HELVETTI
4.2.2022: Spiral: From the Book of Saw (2021)
Saw-elokuvasarja on edennyt siihen pisteeseen, että Chris Rock esittää sen pääosassa olevaa kyttää, joka tutkii kopiomurhaajan rikoksia. Rockin isänä nähdään entinen jepari Samuel L. Jackson, joka tykkää paasata kohtauksissaan. Rockin itsensä käsikirjoittama Spiral on vaivaannuttavan huono jännäri, jossa väkinäiset gornokohtaukset iljettävät, mutta eivät mitenkään enää kauhistuta paatunutta katsojaa. Kässäri ei muutenkaan tarjoa mitään järin erikoista, sillä murhaajan identiteetin pystyy arvaamaan miltei heti, joka sekin tekee kaikista alleviivauksista ja katsojan aliarvioimista rimaa alittavan kokemuksen. Loppuhuipennus yrittää epätoivoisesti luoda jotain viestiä poliisikorruptiosta ja koston oikeudenmukaisuudesta, mutta siinäkään ei onnistuta.
5.2.2022: The Tree of Life (2011)
The Tree of Life on Terence Malickin elämää suurempi elokuva, jota voisi verrata kerronnaltaan Stanley Kubrickin Avaruusseikkailuun. Brad Pitt esittää tiukkaa isää 50-luvun Teksasissa. Yksi hänen pojistaan on kuollut. Toista aikuiseksi kasvanutta poikaa nykyhetkessä esittää Sean Penn, joka lähinnä haahuilee aavikolla kuin olisi eksynyt Alejandro Jodorowskyn elokuvaan. Ennen tätä kaikkea elokuva alkaa kohtauksessa, jossa näytetään alkuräjähdys ja evoluutio. Kerronta on muutenkin katsojansa haastava eikä se noudata draaman tyypillistä tyyliä. Kokonaisuus on lisäksi niin komean näköinen ja kuuloinen, että allekirjoittaneelle kyseessä on Malickin suvereeni mestariteos. Joillekin tämä saattaa olla vain sitä haukotuttavaa tekotaidetta, mutta mitäpä minä kapulakieleni kanssa mistään tiedän, vaikka väitäkin Elämänpuuta mestariteokseksi.
KATSO YMPÄRILLESI
5.2.2022: There’s Someone Inside Your House (2021)
Netflixin haukuttu slasherikin on parempi kuin Spiral. Tosin ei tämäkään kovin kummoinen elokuva ole, vaikka itselläni onkin herkkäkohta tällaista teinimurhamysteeriä kohtaan. Joku murhaaja eli opiskelija päättää käyttää 3D-tulostimella tehtyjä maskeja, jotka muistuttavat uhreiksi valittuja. Idea on ihan kelvollinen ja tarjoileekin paremman käsikirjoituksen kuin tässäkin kommentissa mainittu Spiral. Kulahtaneeseen slasher-genreen tuodaan tälläkin kertaa enemmän parodian piirteitä. Sanomattakin on selvää, että loppuhuipennus on melkoinen antikliimaksi.
6.2.2022: Yö ei tunne armoa (1994)
Sigourney Weaver kärsii traumoista, koska hänet on raiskattu lukuisia kertoja jonkun tohtorin toimesta. Myrskyisenä yönä Ben Kingsley saapuu Weaverin ja tämän aviomiehen talolle. Weaver tunnistaa äänen perusteella, että Kingsley on raiskannut hänet vuosia sitten. Roman Polanskin ohjaama, ja näytelmään perustuva jännäri on tiivistunnelmainen sekä hyvin otteessaan pitävä, kun Kingsley sidotaan miltei heti tuoliin. Verkkaisesti etenevä tarina on kutkuttava ja juuri sellainen, jonka kerronnan Polanski parhaiten taitaa. Myös dialogi on paikoin hykerryttävän huvittavaa ja sille nauraa rehellisesti ääneen. Loppuratkaisu sen sijaan olisi voinut olla vähän avoimempi, mutta toimii se näinkin.
SORKKAHERRAN SEURAKUNNAN SUNNUTAIKIRKKO
Näin olemme taas kokoontuneet Sorkkaherran eteen. Viikko on mennyt ja seurakunta voi huonosti. Joku tästäkin pahoittaa mielensä, mutta minua ei kiinnosta vittuakaan mitä täällä tapahtuu. Nyt laitan uunin kiinni viikoksi.
