Poikani meidän täytyy keskustella. Tässä on isäsi. Voit kutsua minua Tumppumieheksi tai jäätelöntekijäksi. En ole ehtinyt katsoa elokuvia, koska olen paennut kurjaa maailmaa videopelien hornaan. Viikonloppuna kuitenkin ehdin katsoa elokuvan, ja toisenkin. Koostaan niistä tämän tajunnanvirran ensimmäisen osan, joka ei sisällä välttämättä päätä eikä häntää. Järkeä on turha myöskään etsiä, koska se jätettiin aivojen kanssa narikkaan. Tämä kooste on kirjoitettu yhden tuopin aikana.
13.8.2021: Perjantai 13. päivä, osa 3 (1982)
Palatakseni päiväkirjan rytmiin. Katsoimme ensimmäisen elokuvan vasta perjantaina, joka sattui toki olemaan se kuuluisa 13. päivä. Perinteitä kunnioittaen jatkoimme vaimon kanssa sarjan koluamista kohti Manhattania, helvettiä ja avaruutta. Kolmannessa osassa ollaan kuitenkin vielä tavanomaisesti kesäleirillä, mutta aihetta on terästetty kolmiulotteisilla tehosteilla, joiden vaivaannuttavuus on aivan omaa luokkaansa, kun esimerkiksi paikallinen takapajulan juntti osoittelee kepillä kohti kameraa tai Jason popsauttaa silmän kohti katsojaa uhrinsa päästä. Kokonaisuutena sarjan kolmas osa on heikkotasoinen slasher, jonka kohokohtana toiminee kohtaus, jossa Jason saa sen kuuluisan jääkiekkomaskinsa. Myös hämmentävän svengaava tunnusraita on mieleenpainuva.
14.8.2021: Kissat ja koirat – Katti Katalan kosto (2010)
Kaupassa olivat Ben & Jerry’s jäätelöt tarjouksessa. Ostimme niitä perheen yhteistä elokuvahetkeä varten. Katti Katalan koston ostin joskus kesällä Kierrätyskeskuksen koronaruletista. Tytärtä elokuva ei erityisemmin kiinnostunut, vaikka puhuvat eläimet ja slapstick häntä aika ajoin naurattivatkin. Itse elokuva on sellaista huttua, etenkin suomeksi puhuttuna, ettei sen parissa meinaa kestää ilman makeisia. Juonesta en tähän hätään enää muista mitään, mutta alkuperäisenä ääninäyttelijän mukana olisi ollut silmäpelistäänkin tunnettu Roger Moore. Agenttiparodiana perheenpienimmille kyseessä lienee silti liian sotkuinen kokonaisuus, jonka vitsit menevät helposti ohi.
14.8.2021: Train to Busan Presents: Peninsula (2020)
Neljä vuotta on kulunut Train to Busanin tapahtumista. Koko Etelä-Korean osa niemimaasta on eristetty. Pohjois-Korea sen sijaan porskuttaa oman mahdottomuutensa kanssa. Maailma on hylännyt korealaiset. Viimeiset pakolaiset pitävät majaa Hongkongissa, josta he lähtevät etsimään rahaa ja mammonaa zombien valtaamalle Korean niemimaalle. Itsenäisesti etenevä jatko-osa pyrkii alkuun herättämään enemmän ajatuksia pandemiasta, globaalista uhasta ja pakolaisten asemasta. Edetessään jatkis kuitenkin muuttuu varsin tylsäksi rymistelyksi, jonka viestikin hukkuu zombien muodostamaan suureen massaan. Loppuhuipennus on kaikkea muuta kuin koskettava, vaikka ohjaaja kovasti yrittää vedota katsojiensa tunteisiin marttyyriratkaisuillaan. Kaiken kaikkiaan Peninsula kadottaa potentiaalinsa eikä ole edeltäjänsä tasoinen hauska, nopeatempoinen ja viihdyttävä turbopaketti.
15.8.2021: Detention (2003)
Nyt puhutaan hetki asia. Jätetään pelottelut sikseen, sillä vanha kunnon Dolph Lundgren on täällä. Dolppa esittää jotain Balkanin sodan veteraania, joka palaa helvetin jälkeen kotikonnuilleen opettajaksi maansa pahamaineisimpaan kouluun. Jostain aivan vitun kummallisesta syystä Alex Karzis ja hänen vaaleanpunaista peruukkia käyttävä tyttöystävä päättävät vallata koulun jonkun huumejutun vuoksi. He eivät kuitenkaan tule ottaneeksi huomioon, että koulun liikunnan opettaja on entinen sotilas. Detention on kuin Die Hard kohtaisi Breakfast Clubin. Kaikki toimii kuitenkin oletettua paremmin. Yhdessä huippuhetkistä Lundgren on kemianluokassa, ja valmistaa jotain kotitekoisia pommeja köyhänmiehen Michael Fassbenderin ja muiden kovanaamojen päänmenoksi. Mukiinmenevän roskaelokuvan kruunaavat tolkuttoman huonot toimintakohtaukset ja viimehetkellä hymyilevä Lundgren.
15.8.2021: Ninja: Shadow of a Tear (2013)
Ninjan jatko-osa noudattaa hyvin ninjaelokuvien perinteitä eikä näin ollen sisällä juuri ollenkaan ninjoja. Scott Adkins palaa rooliinsa pallinaamaisena ninjutsun mestarina, jonka raskaana oleva vaimo tapetaan keskellä yötä – sillä välin, kun Adkins on hakemassa paikallisesta marketista suklaata. Kostoa vannova pallinaama ei osaa näytellä ja kaikki dialogi on hyvin heikkoa. Rimaa alitetaan niin myös kerronnallisin keinoin, vaikka itse toimintakohtaukset ovat mallikelpoista kamppailulajien taidonnäytettä. Silti edeltäjäänsä vaisummaksi ja liian vakavaksi menevä jatko-osa ei jaksa ilahduttaa. Sitä jää kaipaamaan enemmän roskaista antia kuin tällaista puolivillaisesti tehtyä draamaa. Kliseinen juonikin on hyvin ennalta arvattavaa kamaa, jonka lopputuleman voi nähdä heti ensimmäisen kohtalokkaan kuoleman jälkeen.
Tajunnanvirtani on virrannut teille virtansa tältä viikolta. Kompensaationa tekstin tasottomuuteen ja kirjoitusvirheisiin, tarjosin teille rakkaat lukijat ennätysmäärän giffejä. Nyt on aika palata Sorkkaherran luokse. Olkaa hyvät tai tarvittaessa pahat!
KÖYHÄMIES KIITTÄÄ JA KUITTAA!
