On aika paljastaa todelliset kasvomme!
Nyt kun tunnustukset on hoidettu pois alta ja elämä alkaa voittaa, vaikka joku taas pahoittaakin tästä sonnasta mielensä – on aika siirtyä eteenpäin. Otin muun muassa Disney+ -palvelun, koska rakastan olla ristiriidassa kapitalismin ja sosialismin välissä. On mukavaa omistaa, mutta on myös mukavaa jakaa.
Kävin myös ostamassa kierrätyskeskuksen ihmeellisestä maailmasta kymmenen elokuvaa vitosella ja sitä ennen ehdin tilata heidän verkkoputiikistaan ykkösalueen harvinaisempaa herkkua.
Katso ympärillesi! Nimittäin nyt tulevat pienet katselut.
14.9.2020: M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000)
Olin kuulemma muna pystyssä, kun tämä laitettiin koneeseen…
Anteeksi, mutta minä en tuota virkettä keksinyt. Syy siihen on edellisessä tekstissä mainitsemani loppulause, jossa viritin tunnelmaa nostalgisemmaksi. Vaarallinen tehtävä 2 toden totta on nostalginen paukku, jossa yhdistyy jollain tapaa teinipojan fanittama toiminta, pomppumetallimusiikki ja viimeiseksi agenttiseikkailu.
Tällä kertaa herra Cruise laitetaan estämään tuhoisan viruksen leviäminen, joka onkin itse asiassa melko ajankohtaista. Leffa taasen ei ole sitä. Se on tietysti John Woon ohjaama, ja se näkyy, kun ruudulla hypitään luotibalettia, kyyhkyset lentelevät hidastettuna ja meininki on muutenkin ensimmäistä osaa toiminnallisempaa. Kertakäyttöiset hahmot kuitenkin onnistuvat pilaamamaan lähes koko leffan, vaikka Cruise kuulemma tekee omat stunttinsa.
Mielestäni Vaarallinen tehtävä -sarja alkaa vaikuttaa enemmän Tom Cruisen egotripiltä kuin hyvältä idealta, mutta pakkohan tämä on painoa loppuun asti. Jos jotain kerran aloittaa, on se vietävä loppuun, sanoo kuuluisa sananlasku.
Ai niin joo, tässä elokuvassa on muuten tolkuton määrä naamaripelleilyä, joka sai vaimon raivostumaan totaalisesti!
15.9. – 16.9.2020: Tron (1982)
Disney plus on ollut oikein mukava lisä striimien joukkoon ainakin näin yhden päivän perusteella. Sieltä tuntuu löytyvän sopivaa katseltavaa perheen pienimmälle kuin myös minulle.
Pitkään katselulistalla jonottanut Tron on outo elokuva, jossa Jeff Bridges matkustaa virtuaalitodellisuudessa Brandenburgin portin sisällä, heittelee frisbeetä ja hämmästelee ympärillään tapahtuvaa sekasortoa. Visuaalisesti leffa onkin hyvin raskas, joka saa silmät miltei vuotamaan verta. Varhainen CGI näyttää niin käppäiseltä, että se tosin alkaa jo saavuttaa campiin vaadittavat mittapuut. Juoni itsessään on jotenkin sivuseikka, koska elokuva pyrkii vain esittelemään teknologian tuomia mahdollisuuksia tehosteiden kanssa.
17.9.2020: Air Force One (1997)
Kazakstanissa menee jotain pahasti pieleen, Amerikan presidentti Harrison Ford pitää puheen Moskovassa ja lopulta Air Force Onen kaappaavat kommunistit. Lentokone tekee muun muassa pakkolaskun Ramsteinin lentotukikohtaan, joka taitaa olla jossain kierossa mielessä elokuvan ainoa hyvä kohtaus. Toki venäläisenä kommunistiterroristina nähtävä Gary Oldman vetää roolinsa paksulla aksentilla ja toistaa lähes kaikki Leonissa toteuttamansa maneerit.
Mutta tuo kaappaus… voi pyhä paska, kuinka näinkin hyvä idea onnistutaan pilaamaan, tekemällä siitä aivan liian vakavaa, vaikka Ford pressana ja entisenä sotaveteraanina passittaa kaikki terroristit tuonpuoleiseen – on meininki silti niin naama peruslukemilla tehtyä paatosta. Loppuhuipennus on täynnä toinen toistaan kehnompia tehosteita ja aivan viimeiset hetket tekevät tästä yltiödramaattisen, isänmaallisen ja puuduttavan kakkapökäleen.
18.9.2020: Söpöläiset (2020)
Paljon kohua Yhdysvalloissa herättänyt Söpöläiset käsittelee yhden muslimitytön kasvukipuja Ranskassa. Meteli on noussut, koska elokuva näyttää lapsinäyttelijät katsojiensa mukaan seksiobjekteina. Tämä on täysin amerikkalainen kaksinaamainen näkemys, jota on hyvin vaikea allekirjoittaa eurooppalaisesta näkökulmasta. Elokuva tosiaan ”seksualisoi” 11-vuotiaat tytöt, jotka pukeutuvat paljastavasti, tanssivat seksikkäästi ja meikkaavat itsensä aikuisten näköisiksi.
Kommentti on kuitenkin väkevä kannanotto populaarikulttuuria kohtaan, josta elokuvan tytöt imevät vaikutteensa. Ei olekaan ihme, että tanssin superäitien luvatussa maassa tästä on pahoitettu mielensä, koska totuttaa ei haluta katsoa silmiin. Leffa ei siis suinkaan ole huono sen takia, että amerikkalainen kriitikkokanta sekä yleisö ovat sen lytänneet – se on huono aivan muista syistä. Päähenkilön kasvutarina jää mielestäni vajavaiseksi ja hänen ongelmiaan olisi suonut käsittelevän kattavammin. Nyt kaikki yksityiskohdat pika kelataan vauhdilla, jotta amerikkalaisen katsojan eteen voidaan lopussa syöttää lisää vastenmielistä tanssia.
Leffahan on muuten naisen ohjaama, joka puolesta puhuu kannanoton puolesta enemmän kuin mikään. Joskus lienee vain pakollista shokeerata yleisöä, jotta viesti menee perille. Ikävä kyllä silloinkin se voi mennä tyhjäpäiltä ohi.
Kuvaputkesta laajakuvaan
Meidän kirjoittama kirjamme on kuulemma noteerattu uusimmassa Filmihullussa. Se on myös siellä lytätty, koska se sisältää näyttelyä eikä näyttelemistä. Kirjaa kritisoidaan myös kaanonelokuvien (kuten Jesús Francot ja monet muut) käyttämisestä. Oli, miten oli, niin minua ainakin lämmittää ajatus, että maamme pikkusieluisimmat kriitikot sentään huomioivat tällaisen harrastelijoiden tekemän massiivisen kokonaisuuden. Ainakin joku toimituksesta siis on vaivaantunut lukemaan opuksen. Mainosta se on tällainenkin teksti. Kiitos kovasti. Jatketaan harjoituksia.
