Näin eilen erään kuolinpesiä alennuksella myyvän liikkeen ikkunassa kuivatun pallokalan. Hyvä lukija! Teidän on ymmärrettävä, että viimeksi huomattuani moisen erään toisen, eri puolella kaupunkia olleen puodin ikkunassa, jatkoin matkaani levottomana, ajatukset sekavina, pystymättä pohtimaan muuta kuin tuota narusta riippuvaa ruumista. Lopulta palasin takaisin, mutta meren syvyyksistä ongittu eläin oli kadonnut. Nyt yritän ottaa rauhallisesti, hengittää syvään ja keskittyä tyttöystäväni sanoihin: ”Et sä oikeasti tee tolla mitään!”.
TIETOISKU: Pallokala on tärkeä osa paitsi haitilaista zombimyrkkyä, myös kulinaristien sairaalareissuja. Olen myös aika varma, että se saattaa olla maaginen eläin.
16.2. Dagon (2001) (DVD)
Olinkin nähnyt Dagonin jo aiemmin teini-iässä (silloin sen kansi vaikutti aika rankalta), mutta halusin silti verestää muistojani, kun törmäsin tamperelaisessa divarissa tuplajulkaisuun, joka sisälsi tämän sekä Beyond Re-Animatorin.
En oikeastaan muista mitä mieltä olin Stuart Gordonin leffasta silloin joskus, mutta kuitenkin että ajattelin sen ottaneen melko suuria taiteellisia vapauksia Lovecraftin novelliin nähden, josta oli jäljellä niin ikään pohjaidea. Parin parin veneretki etenee äkisti iskeneen myrskyn myötä haaksirikkoon ja avunhakuun läheisestä rannikon pikkukaupungista, jonka asukkaat ovat omituisia paitsi käytökseltään myös ulkonäöltään. Pian alueen synkkä menneisyys ja sen yhteydet ihmisverta janoavaan muinaiseen merenjumala Dagoniin alkavat paljastua.
Espanjaan siirtyneen Brian Yuznan Fantastic Factoryn tuottama filmi on itse asiassa yllättävän hyvä, vaikka sisältääkin susirumaa CGI:tä, typeriä painajaiskohtauksia ja typeriä käsikirjoituksellisia ratkaisuja. Ilmapiiri on saatu painostavaksi, hahmojen puolesta jännittää elokuvan armottomuuden kiihtyessä ja miljöö sateisine, kapeine kivikujineen ja homeisine hotelleineen on vieraannuttava. Splatteria ei ole paljoa, mutta se vähä on parhaimmillaan häijyä ja lopun uhrimenot saavatkin ihon jo kananlihalle. Lisäplussat päätöksestä, jota kaikessa rujoudessaan on vaikea väittää onnelliseksi.
17.2. Color Out of Space (2019) (Teatteri/DCP)
Voi juku, tämä olikin niin paska, että jollen olisi maksanut lipusta selkeää EU-rahaa, olisin varmaan ensimmäistä kertaa aikoihin kävellyt salista ulos kesken kaiken. Kirjoittanen tästä pidemmän jutun ehkä jonnekkin muualle.
17.2. Beyond Re-Animator (2003)
Olipa hämmentävää huomata, että kolmas Re-Animator oli näinkin hyvä pätkä, sillä joskus muinoin katsottu kakkonen oli tuolloin mielestäni lähinnä tylsä ja turha. Leffan alussa leuasta lyhennetty zombi hyökkää telttailevien poikien siskon kimppuun, Herbert West raahataan kuritushuoneeseen ja toinen klopeista nappaa tämän jälkeensä jättämän säiliöllisen myrkynvihreää seerumia. Aika kuluu, aikuiseksi kasvanut jannu on kouluttautunut lääkäriksi ja hakeutuu töihin tohtori Westin pakkoasuntona toimivaan vankilaan, jossa kaksikko alkaa kimpassa tykittää elämäntököttiä ruumishuoneen asiakkaisiin.
Yuznan antastic Factorylleen ohjaama splatter on alusta asti tietoisen stereotyyppisine hahmoineen täyttä perseilyä, mutta viimeistään lopun verilöylymaratonissa otetaan irroittelusta kaikki ilo irti, eikä missään enää ole mitään järkeä. Sisältö on puhtaan rehellistä huonoa makua, kuolemaan kykenemättömien hirtettyjen sätkiessä katossa, rottansa menettämisen puolesta kostavan puolitetun vangin pomppiessa Westin perässä käsivarsiensa varassa ja tuplakappaleiksi muuttuneen sadistisen psykopaattijohtajan käristyessä sähkötuolissa. Lopulta West vielä kävelee käynnistämänsä helvetin keskeltä muina miehinä vapauteen, nakaten pakoon kipittävän silmämunan puolihuolimattomasti nurmikkoon. Lopputekstien musiikit ovat mainiot.
18.2. Suurkaupunki (1963) (Teatteri/DCP)
Hämmennyin huomatessani Suurkaupungin olleen vasta toinen Satyajit Rayn elokuva, jonka olen nähnyt alusta loppuun (pätkiä näistä tosin töiden puolesta on tullut katsottua useammistakin). Sodankylässä kyllä piti katsoa viime kesänä Tien laulu, mutta makuupussissa oli mukavaa ja nukuin onneni ohi.
Mitäköhän tästä rainasta oikein sitten sanoisi? Suurkaupungissa käsiteltiin tabuja palkkatöitä tekevästä naisesta ja elokuva onkin melko feministinen kuvatessaan, miten duunissa aviomiestään paremmin menestyvä nainen saa perheen antipatiat niskaansa ja kuinka työnantajapuoli puolestaan yrittää käyttää alaisiaan hyväksi. Lopussa on yleistä uskoa tulevaan duurissa ”kyllähän me pärjätään”. Itseäni hieman iljetti ihmisten tapa syödä sormin, mutta toivottavasti pesivät edes kätensä ensin. Tykkään muuten enemmän roskasta kuin taiteesta kirjoittamisesta.
19.2. The Babadook (2014) (DVD)
Olin odottanut Babadookin näkemistä jo siitä asti kun siitä kuulin, joten divarista löytyneen saksalaisen DVD:n kotiin kanniskelun ja tätä pian seuranneen katselun jälkeen olo oli vähän niinkuin pettynyt.
Leffassa on toki paljon kaikkea kiinnostavaa, kuten hyllystä löytyvä pahaenteinen kuvakirja, sen keittiöpsykologiset sekä yleistajuiset teemat (nainen, joka ei ole saanut käsitellä kokemaansa tragediaa päivääkään ja jonka hiljalleen sekoavaa mieltä kauhutapahtumat symboloivat) ja sikäli uskottavat päänäyttelijät, mutta kliseiden määrä saa surulliseksi, itse hirviön soittamat puhelut sekä konkretisoituminen ovat epäonnistuneet eikä leffa itseäni kyllä jännittänyt vähääkään (friiduni tosin sitä pelkäsi).
Tätä kirjoittaessani epäilen myös kokevani myös hieman hölmöä oloa tästä jo mainitsemastani alleviivatusta symboliikasta: alkoi vain hieman tuntumaan sitä peratessaan samalta, kuin jos lukisi jotain Tieteen kuvalehteä näyttävästi julkisessa tilassa tehdäkseen muihin vaikutuksen ”älyllään”. Ei tämä silti huono ollut, vaikka se joku yläkerran huoneessa nähtävä efektisirkus olikin jo ala-arvoista settiä. Niin ja katseltiinhan Babadookissa muuten myös Bavan Black Sabbathia telkkarista!
19.2. Scorpion Thunderbolt (1988) (PC)
Scorpion Thunderbolt jatkaa samoilla linjoilla kuin Godfrey Holta loppuvuodesta katsottu Crocodile Fury. Jälleen on leikelty yhteen paria eksoottista leffaa, joiden risteytyksenä käärmemutanttihirviöksi satunnaisesti muuttuva nainen tappaa tyttöjä suihkussa ja Richard Harrison vetää jengiä lättyyn. Tässä tapahtui kaikkea muutakin hienoa ja kiehtovaa, mutta koska katselusta on jo hetki aikaa, nämä perusasetelmat olivat ainoat mieleeni jääneet asiat. Joka tapauksessa leffan jälkeen oloni oli onnellinen ja mietin sitä lämmöllä loppupäivän ajan. Ai niin, tämä löytyi myös erään arvostetun elokuvalehden jonkun kriitikon kaikkien aikojen parhaat -listalta, ettäpä tiedätte.
19.2. Dawn of a New Day (1964) (Teatteri/DCP)
Egyptiläisessä elokuvassa nuorehko sälli ja vanhempi kotirouva rakastuvat. Yhteiskunnan tabut eivät ole ainoat suhdetta haittaavat asiat, vaan kaksikolla on muutenkin ongelmia tulle toimeen, sillä lopulta nämä elävät eri maailmoissa. Tämän voi nähdä symbolismina siitä, kuinka vanhan on siirryttävä uuden tieltä, konservatismin liberalismin jne. Elokuvassa oli myös psykedeelinen hääkohtaus, jossa sekoiltiin ihan piristävästi, jäätelön ääreen unohdettu lapsi ja reippaasti portaiden kapuamista. Surullisehko loppu tuo mieleen Pojat, eli Chahine on aika varmasti plagioinut Niskasta.
21.2. Amer (2009) (Teatteri/35 mm)
Kino Reginan Cattet-Forzani-illan eka nimike. Mielestäni Amer oli vielä toisellakin katselulla yhtä hyvä ja toi edelleen mieleen feministisen itsetutkiskelupainajaisen. Vanhoista italialaisista roskaelokuvista pöllityt musiikit ovat loistavia, etenkin lopputeksteissä soiva La Polizia Sta A Guardare. Myös värit ovat hienot ja gialloista on selkeästi haettu vaikutteita. Nyt ei jaksa analysoida enempiä, pitäisi muutenkin ripustaa pyykit narulle ja lähteä katsomaan Aarne Tenkasta. Tapaamisiin taas ensi kerralla!
