On aika kadota kirjoitusvirheisiin, asiayhteyden puutteisiin ja asun huolimattomuuteen, sillä kuvaputken Bermudan kolmio on täällä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Sen teille anniskelevat Sorkkaherra, Tumppu ja köyhämies. Lisää asiaa alapuolella, jossa karvat eivät kasva.
Oikeuden puolustaja (1995)
Hurmaava Sean Connery esittää lakimiestä, joka ei usko kuolemantuomioon. Conneryn hahmo alkaa selvittää syvällä etelässä tapahtunutta juttua, jossa musta mies on oletetusti tuomittu murhasta väärin perustein sähkötuoliin. Rasistinen Laurence Fishburnen esittämä kyttä on piessyt väkisin kuulustelun yhteydessä tältä mustalta epäillyltä tunnustuksen. Mikään ei kuitenkaan ole näin mustavalkoista ja etenkin Ed Harrisin esittämä sellissä mätänevä sarjamurhaaja tulee kertomaan sekavia totuuksia kuin köyhänmiehen Lecter konsanaan. Lopussa Conneryn hahmo joutuu kyseenalaistamaan omat periaatteensa, ja mielestäni Oikeuden puolustaja on ihan kelvollinen jännäri 90-luvulta.
Double 0 Kid (1992)
Supertylsässä lasten jännärissä Corey Heim esittää jotain rumiin vaatteisiin pukeutuvaa skidiä, joka sekaantuu CIA:n salaisiin juttuihin. Paskaa pelivideota agenttiseikkailuun yhdistelevä suoraan videolle kuvattu pökäle on täynnä menneiden vuosien pallinaamamöllejä, jotka ovat kaikki sitten jääneet työttömiksi. Tämän lausehirviön jälkeen totean, että jostain kumman syystä mukana on myös Brigitte Nielsen, joka ei näemmä myöskään ole enää saanut 90-luvun alussa kunnon töitä.
Sellaista piti vielä sanoa, että katson näitä leffoja nyt liukuhihnalta pois, jotta saan vietyä kaiken tarpeettoman ja turhaan hankitun kasettimateriaalin divariin.
Hyytävät hetket (1996)
Hyvin kireä Charlie Sheen saa yhteyden ulkoavaruuden muukalaisiin, mutta hän ei tule ottaneeksi huomioon, että nämä tyypit ovat olleet täällä jo jonkin aikaa. Vainoharhoja ja salaliittoja yhdistelevä Hyytävät hetket on lähinnä hyytävä kehnojen tehosteidensa takia. Parrakas Sheen on myös aivan liian huonolla tuulella jatkuvasti, koska hän ei vielä ole muuttunut positiiviseksi. Juonen kruunaa avaruusolioiden luoma ilmastonmuutos, jonka tarkoitus on luoda maapallosta heille elinkelpoinen. Tällainen ekoviesti 90-luvun B-roskaelokuvassa on yllättävän asiallista kannanottoa nykymaailman menoon.
Storm of the Century (1999)
Stephen Kingin tarinaan perustuva yli neljä vitun tuntia kestävä minisarja, Storm of the Century, on kyllä juuri niin kirjoittajansa näköinen teos kuin vain olla ja voi.
Alussa saarelle saapuu mystinen mies, jolla on terävät hampaat. Ensitöikseen hän tappaa jonkun epäonnisen mummun, jonka jälkeen myrsky pienessä saaristolaiskylässä yltyy vuosisadan pahimmaksi. Mysteerimies passitetaan putkaan, mutta tämä Sorkkaherraksi paljastuva paskapää alkaa alistaa koko yhteisöä, vaatien yhden kyläläisten lapsista tai muuten hän ottaa heidät kaikki.
Sarjan ensimmäinen jakso on ajoittain ihan hyvä, mutta silti puuduttava. Toisessa jaksossa ei tapahdu mitään ja kolmas jakso onnistuu nostamaan sarjan tasoa tosi paskasta vain paskaksi.
Grimcutty (2022)
En ole ehtinyt tässä pelailla, kun paskakauhun määrä on vakio. Silti minusta tuntuu välillä, että olemme kaikki pelin sisällä. Siitä ei tämän enempää, koska Grimcutty on todellinen turaus, jossa ei ole mitään hyvää. Jotkut skidit alkavat nähdä Grimcutty-nimistä nettimeemiä iltaisin, koska ruutuaika on ylitetty ja tuo nimikkohirviö huhujen mukaan pakottaa uhrinsa viiltelemään itseään. Ideana tämä on hyvä, mutta toteutus on vallan muuta. Roolisuoritukset ovat ala-arvoisia, tunnelma on sieltä, missä aurinko ei paista ja itse tuo nimikkohirviökin onnistutaan sössimään liiallisella näyttämisellä. Kokonaisuus on jopa perinteistä paskakauhua paskempaa kauhua, jonka jälkeen tekee mieli alkaa viillellä itseään.
National Treasure (2004)
Uusintakatselu lähinnä nolojen muisteluiden merkeissä tai oikeastaan siksi, koska minua on puraissut seikkailukärpänen Uncharted-pelien myötä. National Treasure on suuren budjetin Cage-leffa, jonka meno on kuin Indyista, mutta paljon typerämmin tehtynä. Juoneen tulee myös jotain sellaista, jonka Dan Brown olisi voinut kirjoittaa vasemmalla kädellään, mutta ei siitäkään enempää, koska minä kuulemma nukahdin kesken kaiken, enkä edes paljastanut vaimolle, että olen nähnyt tämän salaisen paheeni aiemmin. Kliseemyökkynä vierivässä kokonaisuudessa on koominen sivuhahmo, Cagen leveä haaroväli ja kaunis historiantutkija. Jostain syystä mukana on myös kireähkö Jon Voight ja Sean Bean (joka ei kuole).
Coco (2017)
Käytiin tuossa viime viikolla Helvetin esikartanossa eli tuttavallisemmin Disney on Ice -näytöksessä. Tytär ihmetteli, että miksi siinä yhdessä esityksessä oli luurankoja. Esitys oli tietysti Pixarin Coco, joka kertoo meksikolaisesta kuolleiden päivästä. Joten päätin näyttää tyttärelle tuon elokuvan, jotta hän tietäisi paremmin, mistä luisteluesityksessä oli kyse. Itselleni elokuvan katselu oli toinen kerta, mutta Pixarin taika ei ollut kadonnut minnekään. Kyseessä on upeasti animoitu kokoperheenelokuva, jonka synkkä tunnelma on kuitenkin lohdullinen. Kuolemaa ei pidä surra, sitä pitää juhlia!
Väärä hälytys (1990)
Vanhan ystävän paluu. Eli yksi juttu vielä!
Columbon uudemmista jaksoista Väärä hälytys on yksi tähän mennessä parhaimpia näkemiäni. Joku köyhänmiehen Pierce Brosnan omistaa jonkun köyhänmiehen Playboy-lehden ja yhdessä toisen omistajan kanssa suunnittelee katoamistempun, jotta lehden levikki saadaan nostettua korkeammalle tasolle. Popliinitakkinen vittuilija alkaa selvittää asiaa murhana, ja onnistuukin ratkaisemaan sen sellaisena. Jaksossa on yllättävän kovat kauhuteemaiset synamusat, tissejä ja perseitä sekä poikkeuksellisen hienosti rakennettu käsikirjoitus.
Nyt toivotan hyvästit jälleen joksikin aikaa, koska varmasti vielä tapaamme.
