Tumppusetä on nyt hyvin väsynyt, mutta yrittää silti tarjoilla teille viiltävät analyysit elokuvista kuin myös peleistä. Kukaan ei kertonut Tumpulle, että pelailuun menee paljon aikaa. Kaikesta huolimatta on hyvä jatkaa typeriin kommentteihin, joita teille taas tarjoillaan sekavasti, kirjoitusvirheillä ja muutenkin päin vittua hoidettuna. Sillä sipuli. Tästä se alkaa.
Kingsman: Salainen palvelu (2014)
Kurja juttu, mutta nyt kävi näin, että katsoimme vaimon kanssa Kingsman: Salainen palvelu nimisen elokuvan, jonka olen joskus aiemmin nähnyt ja keskinkertaiseksi todennut. En kuitenkaan tiedä, mitä todella tapahtui, sillä toisella katselukerralla nautin elokuvasta paljon enemmän kuin pelkästään lopussa kuultavasta Bryan Ferryn Slave to Love -laulusta.
Juonihan on sekasotku, jossa joku skidi värvätään salaisen palvelun agenttikokelaaksi, koska hänen isänsä on siellä aiemmin työskennellyt, mutta menehtynyt jonkin tehtävän aikana. Kireähkö Colin Firth näkee, että tuossa pallinaamassa on potentiaalia, vaikka firmaa johtava Michael Caine on täysin toista mieltä. Samaan aikaan lässyttävä Samuel L. Jackson suunnittelee harventavansa maailmanväestöä, jotta maapallo voisi jälleen paremmin.
Perusidealtaan Kingsman: Salainen palvelu on Bond-parodia, mutta se onnistuu olemaan silti varsin viihdyttävä, väkivaltainen ja sarjakuvamainen kokemus, jonka vilpitön tekeminen ilahduttaa. Myös huumori on sopivan roisia, jonka vuoksi se sopii aikuisempaankin makuun.
Ystäväni Harvey (1950)
Ystäväni Harveyssa ei ole sitten mitään roisia, vaikka se erittäin hyvä elokuva myös on.
James Stewart esittää jotain juoppoa tyyppiä, joka notkuu baareissa päivät pitkät näkymättömän kaksimetrisen jänisystävänsä kanssa. Stewartin sisko yrittää passittaa tämän mielisairaalaan, mutta joutuukin sekaannuksen vuoksi sinne itse asiakkaaksi.
Yllättävän hyvällä huumorilla varustettu komedia on kestänyt aikaa paremmin kuin ja sen näkemykset mielenterveysongelmista tuodaan esille hauskasti vitsien kautta. Kokonaisuus sai minut oikeasti monesti hymyilemään, joka on melko harvinainen temppu komediaksi tarkoiteluta elokuvalta.
Heavy Rain (2010)
Heavy Rain sen sijaan ei ole elokuva, vaikka se on peliksi hyvin elokuvamainen.
Kyseessä oli minulle uusintapelailu, mutta vaimoille ensimmäinen kerta. Tosin olin itsekin pelannut pelin viimeksi tuolloin ilmestymisvuonna, joten sen vanhentunut ilme ja kankea ohjattavuus pääsivät yllättämään. Onneksi sentään juoni oli edelleen laadukkaasti käsikirjoitettu noir-henkinen tarina, jossa lapsia tappavaa sarjamurhaajaa jäljittävät neljä hyvin erilaista persoonaa. Sen syvemmälle hahmoihin menemättä.
Mainittakoon, että pelissä nähdään pikselitissit ja kokonaisuudessa on paljon niin sanottuja quick time eventeja, jotka ovat ajoittain todella raskaita. Onneksi kankeuden saa korjattua tuolla hyvällä tarinalla, vaikkei loppuun säästetty twistikään ole kovin erikoinen. Joku tässä pelissä silti edelleen viehätti.
Korppikotkat (1979)
Joku myös viehättää sotahelvetissä, jota varten Korppikotkat oikeasti oli tarkoitettu. Kun ilmoitin katsovani tätä jermuilua toveri Kurkkuharjalle, niin hän pahoitti mielensä. Ei siitä kuitenkaan enempää, koska elokuvan jälkeen minäkin pahoitin mieleni.
Jonnekin Rhodesian sisällissotaan sijoittuvassa tarinassa kuva on ajoittain liian tumma, vaikka joku kehtaakin sanoa, että sota voitetaan aseita paukuttelemalla. Suurimman osan ajasta ruudulla ei tapahdu mitään ja käsikirjoituksen laiskuus tuo mieleen muutaman blokin takaisen Natsirikollisen yhdistettynä Kymmenen pientä neekeripoikaa -Cannon filmiin.
Sakeasti etenevä tarina ei siis ole mistään kotoisin, vaikka yritystä poliittiseen elokuvaan on ollut.
Kingsman: Kultainen kehä (2017)
Kingsmanin jatko-osa sitten taas yhdistelee teemoja ensimmäisestä osasta, mutta tekee kaiken vähän heikoimmin. Kyseessä ei enää ole samanlainen yllätyshitti, mutta viihdearvoltaan elokuvan silti ihan kiva.
Juoni käynnistyy muutama vuosi edellisen leffan tapahtumien jälkeen, kun ihmisistä jauhelihaa tekevä Julianne Moore päättää, että kaikki nistit pitää tappaa pois kuleksimista. Tähän hän kehittää huumeen, joka tekee muutamassa päivässä käyttäjästään raivohullun. Tämän enempää juonesta ei tarvitse enää tässä kohtaa sanoa tai muistaa.
Popkulttuuriviittauksia ja hyvää musiikkia on jonkin verran. Etenkin Elton John esittämässä itseään on herisyttävää itseironiaa häneltä. Hän myös lupaa Colin Firthin esittämälle agentille pääsyn takahuoneeseen, jos Firth onnistuu pelastamaan maailman. Myös kultainen suihku mainitaan eräässä toisessa kohtauksessa.
Loppusanoina elokuvasta: Se on asteen liian pitkä.
The King’s Man (2021)
Loppusanojen aluksi vielä yksi elokuva, koska tämä autistinen paskiainen, jota te kutsutte Tumpuksi, ei vain osaa lopettaa. Päähänpistosta lähtenyt Kingsman-rupeama on nyt suoritettu.
”Nerokkaasti” nimetty The King’s Man on esiosa, joka kertoo tuon agenttilafkan syntytarinan. Ralph Fiennes esittää jotain tyyppiä, joka poikansa kanssa päättää perustaa oikeutta puolustavan salaisen palvelun. Samaan aikaan Kuningatar Viktorian jälkikasvut riitelevät keskenään siitä kuka on Euroopan herra. Sitten Rhys Ifansin esittämä Rasputin sekoilee ja minä sovin treffit Nukkumatin kanssa.
Jotenkin en enää jaksanut innostua tästä pitkästä pätkästä ollenkaan, ja se aiempien osien kultainen kosketus oli täysin kadotettu.
OSTAKAA HALPAA MAKKARRAA
Sitä itseään on nyt tarjolla, koska blokin tekstit olivat tässä. Toivottavasti giffien määrä sentään pelasti tämän ala-arvoisen sekoilun täydeltä katastrofilta. Jatketaan eteenpäin, sanoi Sorkkaherra, kun tämän kommentin kirjoitti. Minä menen nyt jonnekin, minne aurinko ei paista.
