

Barefoot Gen 2 (1986)
Jatko-osa sijoittuu useamman vuoden verran ajassa eteenpäin Hiroshiman pommituksesta. Gen ja hänen ottoveljensä ovat kasvaneet ja yrittävät koulun ohella tienata elantoa estääkseen syövän takia henkitoreissaan olevaa ja luurangoksi kuihtunutta äitiä käymästä töissä. Pojat ajautuvat orvoksi jääneiden katujengin pariin, rakentavat talon, varastavat kuparia ja pelleilevät.
Vaikkei kakkososa yllä ensimmäisen shokkitasolle, on tämäkin tärkeä kuvauksena atomipommin jälkipyykistä. Jos joukkotuho järkytti, ei tätä seurannut yhteiskunta paljoa parempaa tarjoa. Poliisi hakkaa katulapsia, pääkalloja raivataan puskutraktoreilla ja ihmiset ovat edelleen oman onnensa nojassa – ne joilla on millä maksaa, kyllä pärjäävät. Harvoja hahmoja esitetään selkeästi hyvinä tai pahoina ja inhimillisyyttä löytyy myös väkivaltaisista sekä suoraan sanoen aika ikävän oloisista huligaaneista. Myös viha pommin tiputtaneita jenkkejä vastaan on läsnä, siinä missä jälleen kerran myös surukin.
Jos YouTubessa olevaa laadukkaampi katselumahdollisuus tulee vastaan, en voi liikaa suositella tätä vaihtoehtoa – pelkään näkemäni version aiheuttavan kaihin.