Nyt on syytä juhlaan. Sain viimeisenkin kirjoitusvelvollisuuden hoidettua, joten jollei laske palkkatöitä, olen niin ikään seuraavat kolmisen viikkoa vapaa mies. Joulu on kerran vuodessa vaan.
Cthulhu Mansion (1992)
Juan Piquer Simon floppaa aavetaloelokuvansa kanssa anteeksiantamattoman pahasti. Raggari tappaa huvipuiston kummitusjunassa tyypin huumepussin vuoksi, minkä jälkeen hän vielä kolkkaa kytän, ottaa pari panttivankia ja suuntaa jengeineen kidnapatun taikurin ja tämän tyttären kartanoon. Talossa elelee pahuus, minkä taustalta löytyy avustajana toimineen vaimon syttyminen liekkeihin kesken taikatempun. Myös kellaria kannattaa varoa.
Cthulhu Mansion on sekä näytelty uskomattoman huonosti että myös käsikirjoitettu ja ohjattu vailla minkäänlaista mielenkiintoa lopputuloksen laadusta. Tarinassa ei ole minkäänlaista rytmitystä eivätkä kauhukohtaukset ole pelottavia tai edes näyttäviä. Leffa on pitkälti vain ja ainoastaan tylsä, mikä on paljon puhuttu tapauksesta, jossa tappajajääkaappi syö naisen ja murhanhimoinen kasvi hyökkää toisen kimppuun. Huvittavimmassa idiotismissa roisto soittaa diilerikaverilleen mahdollisuudesta tehdä kauppoja, mutta jälkimmäinen lyö luurin korvaan ennen kuin saa paikan osoitteen – tämä ei tietenkään estä ukkoa ilmestymästä hieman myöhemmin hiippailemaan puutarhaan. H.P. Lovecraftin mytologian kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan kämpän rautaportissa ja yhden kirjan kannessa esiintyy sana Cthulhu. Suuremmat vaikutteet on otettu Evil Deadista, jolloin elokuva ainakin käy malliesimerkistä siitä, miten huono kyseinen leffa olisi voinut olla ilman Raimin innostusta.
Musta narsissi (1947)
Nunnaleffassa kirkon palvelijat matkaavat Himalajalla sijaitsevaan luostariin, jossa nuppi alkaa seota. Selkeän lavastetulta näyttävä elokuva on studiomaisuudestaan huolimatta todella kaunis, mutta tämä onkin se ainoa oikeasti hieno juttu siinä. En erityisemmin välitä tämän ajan leffojen konventioista samanlaisine hahmoineen, juonikuvioineen, arvoineen ja ihmisten ulkonäköineen, minkä lisäksi – anteeksi nyt vaan – raina tuntuu ajoittain jo suorastaan typerältä. Mitä esimerkiksi sanotte meikatuista ja kampaajalla käyneistä nunnista tai pikkupojasta, jonka etummaiset maitohampaat pysyvät koko filmin pudonneina siitä huolimatta, että vuodenajat vaihtelevat? Tai ehkä hänellä vain oli puutostila… Jotenkin tuli myös olo, etteivät isokokoisia ihmisiä henkihieverissä raahaavat pienet ponit voineet kuvauksissa kovin hyvin. Mustassa narsississa vietettiin myös joulua.
