Se on siinä! Joulu on vittu taas. Ulkona on kylmä ja julkinen liikenne luovutti tältä vuodelta. Kiroilen tämän alustuksen tässä, koska tässä tulee koko joulun jeesustelut kerta heitolla.
13.12.2022: American Gigolo (1980)
Richard Geren esittämä gigolo lavastetaan murhaajaksi, koska poliittinen peli on kovaa ja Moroderin soundtrack on täyttä rautaa. Blondie Call Me on miltei täydellinen alkutekstibiisi, vaikka en mitään muuta järkevää tästä nyt keksikään sanottavaksi. Meno ja meininki ovat ajankuvaan istuvaa ja Paul Schaderin ohjaus sekä käsikirjoitus ovat tarpeeksi särmikästä kamaa. Gere myösen on loistava rattopojan roolissaan, joka ei vielä ole aiheuttanut hänelle harmaita hiuksia. Jotain tästä piti vielä turista, mutta mennään silti etiäpäin.
Nyt muistan, elokuvassa vilahtaa Geren peniskarvoitus ja itse peeniskin.
15.12.2022: Castle Falls (2021)
Ruotsin superlahjakkuuden, auteurin, Dolph Lundgrenin, tähdittämä ja ohjaama Castle Falls on täyttä paskaa kuin ananaskonvehti. Joku vitun Scott Adkins saa päähänsä ryöstää purkupäätöksen saanen rakennuksen kätköihin piilotetut rikollisten ryöstörahat. Lundgren osallistuu operaatioon, koska hänen tyttärensä syöpähoidot eivät ole ilmaisia. Koko touhussa ei ole mitään järkeä ja en tiedä mistään mitään, mutta tämän katsominen oli melkoista ajan haaskausta. Etenkin elokuvan pahikset ansaitsevat ”vitun surkean” merkin.
SUORATOISTOKAUHU, ME TAPAMME JÄLLEEN!
16.12.2022: X (2022)
Ti Westin ohjaamassa Texasin moottorisahamurhat -pastississa joukko halpaa pornoelokuvaa kuvaavia tyyppejä eksyy vuokraamaan väärältä tyypiltä ladon kuvauksia varten. Groteskilla otteella kuvatussa filmissä on myös tribuutti Hooperin toista leffaa kohtaan, kun näillä takapajulan tyypeillä on alligaattori lemmikkinä. X on kuitenkin omaperäinen ja sen ajankuva on saatu todella onnistuneeksi. Loppuhuipennus tarjoilee kunnon väkivaltatykitystä, jota ennen on nähty tissejä ja pornon tekemistä. Vaihtelun vuoksi tällainen meno jaksaa ilahduttaa.
17.12.2022: 8-Bit Christmas (2021)
Joulun taikaa ja opetuksen sisältävässä 8-Bit Christmasissa ollaan sellaisen siirapin äärellä, että olen vähän pettynyt. Potentiaalia kunnon videopelihassutteluun olisi ollut, mutta sen sijaan lisenssit eivät ole olleet kunnossa, ja kokonaisuus on vain hyvin tyypillinen jouluelokuva, jossa opitaan elämästä sitä ja tätä. Vedän tämän kommentin väkisin loppuun, mutta lupaan katsoa jatkossakin lisää tusinatuotettuja jouluaiheisia leffoja, koska tässähän tulee makeannälkä. Köyhämies kuittaa tämän elokuvan katsotuksi. Kaalimaan kakarat myös mainittu.
SUORATOISTOKAUHU, ME TAPAMME JÄLLEEN! PALUU: OSA 2
18.12.2022: The Twin – Paha kaksonen (2022)
Bodomin, Luokkakokouksen ja Se mieletön rempan ohjaaja Taneli Mustonen on jollain vitun ilveellä päässyt ohjaamaan kansainvälisen b-luokan paskakauhun, jossa mies ja nainen ovat menettäneet onnettomuudessa toisen kaksospojistaan. Henkiin jääneen pojan kanssa muutetaan Suomeen, kaikki puhuvat hyvää englantia tai heillä on vähintäänkin virolainen aksentti, mutta silti nainen alkaa kokea painajaisia ja muita kauhuja menetykseensä liittyen.
Paha kaksonen on täysin turha ja geneerinen kauhuelokuva, jonka ainoa saavutus on olla suomalainen kauhuelokuva. Loppuun säästetty käänne on arvattavissa jo hyvissä ajoin, vaikka kaiken maailman Sorkkaherroja ja pakanajuttuja heitellään ilmoille ennen tätä.
19.12.2022: VFW (2019)
Ei tässä perkele ehdi mitään joululeffoja katsoa, kun aikaa on kulutettava tällaiseen grindhouse-pastissiin. VFW kertoo menneiden aikojen sankareista eli Vietnam-veteraaneista, jotka ottavat yhteen paikallisten huumehörhöjen kanssa. Meno ja meininki on kuin Dawn of the Dead ilman zombeja, sillä brutaali mättäminen on käytännön tehosteilla toteutettua kamaa ja narkkareista tulee elävät kuolleet mieleen.
Mutta oikeasti katsoin tämän pelkästään siksi, että tässä on Fred Williamson, joka ei näytä vanhentuneen enää ollenkaan sen jälkeen, kun hänet nähtiin meksikolaisessa baarissa 90-luvun puolivälissä.
SUORATOISTOKAUHU, ME TAPAMME JÄLLEEN! KUOLEMA KORJAA: OSA 3
20.12.2022: The Seed (2021)
Lupaukset on tehty rikottaviksi, enkä vieläkään ole katsonut joululeffoja kuin 8-Bit Christmasin verran. Sama levy vain on jäänyt päälle. Kuka unohti sammuttaa sen?
The Seed sen sijaan on halvalla tuotettua kauhua HBO Maxin suoratoistohelvetin kierreportaista. Jotkut kolme mimmiä löytävät meteorisateen jälkeen takapihalta vyötiäistä muistuttavan olion, jonka alkuperästä ei ole tarkkaa selkoa. Tästä edes tarina etenee varsin tylsästi ja muutenkin näyttelijät ovat ala-arvoisia. Kokonaisuus koittaa ottaa mallia Cronenbergin kehokauhusta ja yhdistellä siihen modernin yhteiskunnan tuomia teknologiaongelmia. Mönkään mennään ja tämä on tätä.
21.12.2022: Manhunt in the City (1975)
Henry Silva muistoissamme.
Umberto Lenzin ohjaama Manhunt in the City kertoo Silvan esittämästä äkäpussista, jonka tyttären pankkirosvot vahingossa tappavat. Suivaantunut Silva aloittaa oman yhden miehen sotansa korruptiota ja rikollisia vastaan. Kunnon meininki kuitenkin uupuu ja elokuva on tylystä ideastaan huolimatta heikompaa italocrimea.
Tästä parjauksesta ja laiskasta kommentista huolimatta, oli ihan virkistävää katsoa välillä jotain muutakin kuin suoratoistosaatanien kauhua.
JOULUNIHME
23.12.2022: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (2016)
Joulun taikaa sisältävässä kotimaisessa lastenelokuvassa Tommi Korpela esittää jotain tekotaiteilijaa ja kanelia laitetaan kainaloon kuin surrealismia sisältöön. Antti Holma ja Riku Niemi esittävät elokuvan kehitysvammaisia nimikkohahmoja, jotka lähinnä vain terrorisoivat Helsingin keskustassa. Sulevi Peltolan esittämältä talkkarilta ei tulla vetämänään huumoria, vaikka Niemi kunnon munapää onkin.
Sönkötän tämänkin kommentin sellaisenaan, koska tyttären mielestä kyseessä oli todella hauska elokuva. Suosittelin tätä katsottavaksi muun muassa Kuvaputken salaliittovaltiosta paenneelle Kurkkuharjalle, joka tosiaan lupasi katsoa tämän yhdessä Major Tomin kanssa.
Nyt kun joulumielisairaala on vihdoin avattu, on aika siirtyä seuraavaan kommenttiin.
23.12.2022: Anna and the Apocalypse (2017)
Brittiläisessä joulunaikaan sijoittuvassa zombimusikaalissa teinit laulavat ruokalassa, ja ihan missä vain. Jotenkin tämä kommenttien kirjoittaminen vituttaa tällä hetkellä yhtä paljon kuin yhden päivän joululoma, mutta vittuilen nyt tämän blokin loppuun, ja sanon:
Anna and the Apocalypse on kuin Shaun of the Dead kohtaisi Glee -televisiosarjan (jota en tosin ole koskaan edes jakson vertaa katsonut). Kokonaisuus on ihan kiva kuriositeetti, mutta pidemmän päälle meno on vain tylsää kliseisyyttä.
SORKKAHERRAN JOULUKORTTI
On tullut aika laittaa tämä vuosi pakettiin Kuvaputken ja etenkin blokin osalta. Köyhämies,Sorkkaherra ja nakertajat kuittaavat vuoden valmiiksi. Näemme jälleen ensi vuonna, jolloin kujeet ovat samat vahat tutut. Tämän tekstin oikoluvusta ei vastannut kukaan ja kirjoitusvirheet ovat lukijoiden syytä. Palataan asiaan!
YKSI JUTTU VIELÄ
