Nyt tulee sellaiset kommentit, että niitä varten ei tarvitse keittää kahvia. Riittää kun ottaa pikaiset.
Babe – urhea possu (1995)
James Cromwellin esittämä maatilan isäntä voittaa karnevaaleilta itselleen possun, josta tulee myöhemmin lammaspaimen. Babe on kovan luokan klassikko, jonka katsoimme tyttären kanssa. Kokonaisuus on hyvää koko perheelle suunnattua viihdettä, vaikka tytär sairastikin tätä katsoessa jotain ebolan tapaista ruttoa. Siirrytään seuraavaan kommenttiin, joka jatkaa teidän tutuksi tulleen ruttotohtorin matkaa elokuvien ihmemaassa.
Sanctuary (2022)
Ruttotohtorin katselulistalta seuraavaksi katseluun päätyi Sanctuary, joka kertoo jostain pallinaamasta ja luksushuorasta. Lähes yhteen tilaan tiivistyvä leffa ei kiinnostavan alkunsa jälkeen jaksa enää innostaa ollenkaan ja vaimo huomasikin minun nukkuvan sohvalla. Vaimon mielestä tämäkin oli varmasti hyvä leffa, mutta minä tiedän paremmin. Tällaista tällä kertaa, mutta ei siitä sen enempää.
Lokakuun taivas (1999)
Taivasta tällä kertaa, koska sellaista sellaisenaan. Lokakuun taivas on elokuva siitä, kuinka Jake Gyllenhaalin esittämä nuorukainen innostuu tekemään raketteja jossain kaivoskylässä, koska Neuvostoliitto on laittanut Sputnikin kiertämään ilmakehää. Chris Cooperin esittämä kireä isä on eri mieltä, ja haluaa poikansa kaivokseen töihin, kuten kunnon miehen kuuluukin. Tarina on totta ja se on yllättävän hyvä sekä inspiroiva kertomus intohimosta.
Brake (2012)
Brake ei sen sijaan inspiroi, sillä se kertoo Stephen Dorffin esittämästä möllistä, joka herää auton takakontissa, apunaan vain radiopuhelin. Homma on mielenkiintoisesta lähtökohdastaan huolimatta aivan tajuttoman puuduttavaa seurattavaa ja etenkin lopun twisti on vaivaannuttavan huono. Niin huono, että siitä tulee huono olo aivan väärällä tavalla.
LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN
