Kirjoitusvirheet teille tarjoaa Kuvaputken iljettävä mies.
Nyt isketään kovaa! Kuvaputken toimittaja on viettänyt viikonloppua. Elokuvien katselukokemukset aloitettiin vasta perjantain hämärtyessä. Tätä ennen koko viikko oli vietetty erilaisten videopelien parissa. Muun muassa pahamaineinen Grand Theft Auto V pyöri koneessa ahkerasti aina illan tullen. Samaan aikaan vaimo katsoi Supernaturalia olohuoneessa. Tämä on nykyinen olotila ja siitä sitten eteenpäin. Keskinkertainen prologi olkoon sen pituinen se. Verbaalinen kuraattorinne suuntaa nyt kohti tuntemattoman jälkeistä tuntematonta. Seuraavaksi elokuvia.
10.9.2021: Café Society (2016)
Pitkästä aikaa lainasin kirjastosta Woody Allenin 2010-luvun tuotantoa, jonka tasaisuus jaksaa ilahduttaa kerta toisensa perään. Café Societyssa ollaan allenismin ytimessä, kun Jesse Eisenbergin esittämä newyorkilainen saapuu Hollywoodiin tavoittelemaan mainetta ja kunniaa ammattitaidottomana näyttelijänä. Elokuva sisältää Allenille tyypillistä kuivaa huumoria, gangstereita, romantiikkaa ja hyvin kirjoitettua dialogia. Kokonaisuus jää kuitenkin piirun verran laimeaksi, vaikka en tätä sen enempää osaa perustella.
11.9.2021: Hannah ja sisaret (1986)
Kun kerran tähän makuun sitten päästiin. Päätinpä poistaa yhden ison aukon sivistyksestä ja katsoa Allenin Hannah ja sisaret. Omaan makuuni paljon Café Societya paremmin kokonaisuutena toimivassa elokuvassa Allen esittää tyypillisesti neuroottista reppanaa, jonka luulosairauteen on helppo samaistua. Muissa rooleissa nähdään aina yhtä loistavat Michael Caine ja Max von Sydow sekä Allenin elämän naiset. Tässä aivosumussa en enää pysty kertomaan mitään juonesta tai mistään muustakaan filmiin liittyvästä. Se kannattaa kuitenkin katsoa, koska sanon niin.
MUISTOPÄIVÄ
Aika usein kysytään, missä olit silloin, kun WTC:t romahtivat. Iltapaska julkaisi tästä jonkin mikkihiiriartikkelin, jossa epäiltiin kaikkien muistavan olinpaikkansa väärin. En vaivautunut edes avaamaan tuota klikkiuutista, koska muistan tarkalleen, missä tuolloin olin. Saavuin juuri ammattikoulusta kotiin ja laitoin vanhan kuvaputkitelevisiomme päälle, jossa tuli uutiskuvaa siitä, kuinka lentokone iskeytyy suoraan toiseen kaksoistorneista. Nyt tuosta on kulunut yli 20 vuotta, joka tietysti tarkoittaa kuvaputkimaista muistotilaisuutta. Siitä seuraavaksi enemmän.
11.9.2021: United 93 (2006)
Harvoin annan millekään elokuvalle täysiä pisteitä, mutta silloin, kun annan, on kyseessä United 93 tai jokin muu moderni klassikko. Syyskuun 11. päivän iskujen lentoja käsittelevä ja etenkin sen neljännen lennon sisälle täydellisti menevä, miltei dokumentaarisen tarkasti kuvattu United 93 on koskettava kuvaus aiheestaan. Verbaalisesti sekavan kirjotustyylini vuoksi, teillä voi rakkaat lukijat olla välillä vaikeuksia ymmärtää viestiäni, mutta se olkoon sivuseikka – onhan tämä Paul Greengrassin mestariteos tehty hyvin varhaisessa vaiheessa, kun muistot tornien romahtamisesta ovat vielä olleet arkaluontoisia. Ei ole silti koskaan liian aikaista käsitellä näin vakavaa aihetta, jos se käsitellään hienovaraisesti ja menehtyneiden perheet huomioon ottaen. Lähes reaaliajassa etenevä tarinankuljetus ei nosta ketään näyttelijää pääosaan ja onkin varsin virkistävää, ettei filmiin ole palkattu megastaroja sotkemaan kuvioita.
Alla lisää katsomastani dokumentista, joka löytyi DVD:n ekstramateriaaleista. Jatka vain lukemista, koska Jörn Donnerin mukaan se kannattaa aina.
11.9.2021: United 93 – perheet ja elokuva (2006 )
Kuten tuossa tuli mainittua, käsittelee ohjaaja-Greengrass vakavaa aihetta hyvin hienovaraisesti ja ottaa kuolleiden omaiset huomioon. Perheet ja elokuva on tunnin mittainen dokumentti, jossa haastatellaan United 93 lennolla menehtyneiden leskiä, muita omaisia ja ystäviä. Aihe antaa ymmärtää, että suurin osa heistä on ollut suostuvaisia elokuvan valmistumiseen, koska se antaa katsojille mahdollisuuden kokea samat asiat, mitä he ovat itse joutuneet kokemaan. Kaiken kaikkiaan dokumenttina tällainen on silmiä avaava kokemus, joka yhdistettynä pääelokuvaan on liki henkeäsalpaava ja kyyneleen poskelle vierittävä kokemus.
Sitten jotain muuta, koska tässähän alkaa iskeä lentopelko. Olisivatkohan asiat menneet toisin, jos Wesley Snipes tai Liam Neeson olisivat olleet tuolla kohtalokkaalla lennolla. Sitä emme saa koskaan tietää.
SUNNUNTAI
12.9.2021: Sonic the Movie (2020)
Olemme tyttären kanssa pelanneet Sonic-pelejä, joista hän pitää kovasti. Joten sain taas idean. Katsoimme Sonic the Movien Netflixistä, koska se siellä sattui olemaan. Elokuva toimii jopa paremmin kuin voisi kuvitella. Toki se on tehty lapsekkaasti, juoni on ennalta arvattava ja pahikseksi värvätty Jim Carrey lähinnä vääntelee naamansa. Etenkin Carrey naaman vääntely on jotain, joka ilahduttaa, koska kaikkihan tiedämme tätä nykyä, ettei kyseinen koomikko enää nauti tuollaisten roolien tekemisestä. Itse elokuvan nimikkosiili on toteutettu yllättävän hyvällä CGI:llä ja toimintapainotteinen juoni vie mukanaan. Tytär ei sinänsä jaksanut keskittyä elokuvan juoneen, koska ei ymmärrä vielä englantia, mutta kääntyi aina katsomaan ruutua kohti, kun kuuli jotain jännitysmusiikkia tai räjähdyksiä.
12.9.2021: Levity (2003)
Sunnuntain ja samalla koko viikon päätti Levity, jossa Billy Bob Thornton esittää jotain vankilasta vasten tahtoaan vapautettua entistä murhaajaa, joka haluaa saada synninpäästön teoilleen. Koskettavasti, mutta vähän epätasaisesti etenevä tarina on kaiken kaikkiaan hyvä, kun Morgan Freeman esittää jotain jeesushihhulia, joka paljastuu huijariksi. Myös Thorntonin pitkä tukka herättää hämmennystä.
Koska en nyt tästä elokuvasta enää keksi mitään sanottavaa, niin lopetan tämän plokitekstin Sorkkaherran nimeen ja rustaan, että pelasimme myös tyttären kanssa Golden Axe -pelejä viikonloppuna. Ne olivat (uskomatonta, mutta totta) hänen mielestään hienoja. Nyt voi isä olla ylpeä tyttärestään. Tästä alkaa jotain hienoa.
