Joku tarkkasilmäinen on saattanut jo huomata, että Kuvaputken ihmemaa on saanut uuden harmaamman ilmeen. Nämä uudet vaatteet ovat tulleet pysyäkseen, mutta ne eivät välttämättä aina pysy päällä, koska säällä on merkitystä. Mennään kuitenkin asiaan, koska uusittu luukki ei ole muuttanut vahoja kujeita, jotka ovat edelleen mielenterveydelle haitallisia ja hyvien tapojen vastaisia. Seuraavaksi pieni pala elokuvaa ja pelailua. Teitä on varoitettu.
Jope ite (2023)
Toivuttuani Ziktorin ja Kurkkuharjan kanssa pidetystä klassikkoviikonlopusta, päätin vihdoin katsoa elokuvan ihan ite.
Jope ite on dokumentti tuosta koko kansan kemiläisestä viihdetaiteilijasta, joka kuoli muutama vuosi sitten ennen aikojaan.
Itse dokumentti kattaa hyvin koko Jopen elämän, aina lapsuudesta, koulukiusatuksi joutumisesta ja siitä, kuinka vasten kaikkia odotuksia Jope ite nousi koko kansan suosikiksi.
Verbaalisesti tämä on taas tätä, mutta pidän silti Ruonansuun huumorista, vaikka välillä haastateltava Timo Koivusalo vituttikin. Kokonaisuus menee myös lopussa vähän turhaksi henkilöpalvonnaksi, kun lukemattomat puhuvat päät hehkuttava Ruonansuun poikkeuksellista lahjakkuutta.
Scream VI (2023)
Scream on elokuvasarjana päässyt siihen lakipisteeseen, että sen katseluun aletaan vaatia jo poikkeuksellista lahjakkuutta. Ikävä kyllä en muista juurikaan, mitä edellisessä leffassa tapahtui, mutta olin ilmeisesti vihannut sitä jonkin verran.
Nyt nuo edellisen leffan hahmot ovat muuttaneet New Yorkiin, kun taas kummitusnaama alkaa tappaa porukkaa. Alkukohtauksessa mennään mukaville metatsoille, mutta kuten usein tuon jälkeen mennään metsään. Kaksituntinen kesto jaksaa tästä huolimatta viihdyttää ja överiksi vedetyt tappokohtaukset ja huumori ilahduttavat törkyperseitä. Silti sitä toivoisi jo, että sarja lopetettaisiin tai sitten siihen tuotaisiin jotain aidosti uutta, koska jälleen kerran loppuratkaisu oli otettu jostain käsikirjoittajien arkiston mapista.
Kysyn vielä tähän loppuun, että mitä tapahtui Hayden Panettieren naamalle?
Jagged Mind (2023)
Naamat olisi pitänyt vetää ennen tätä leffaa, sillä olimme lauantaina ystävien luona juomassa olutta ja kuuntelemassa musiikkia. Ostin kaupasta Mustanaamio-olutta, koska se nauratti minua suunnattomasti ja vei muistelemaan edellistä viikonloppua. Olut itsessään maistui ihan hyvälle, vaikka se olikin vegaanista. Pohjustus ei nyt taas liittynyt mitenkään tähän elokuvaan, jota voisin kutsua hiekkamiehen unihiekaksi.
Jagged Mind kertoo jostain muijasta, joka elää uudelleen ja uudelleen samoja hetkiä, koska hänen narsistinen eksänsä on tehnyt jonkun scifi-aikasilmukan. Tässä ei ole mitään järkeä ja kaikki näyttää kököltä suoraan suoratoistoon kuvatulta halpikselta, joka ei vaimon mielestä ollut niin huono.
A Plague Tale: Requiem (2022)
Huonona voinee omalla tapaansa pitää myös A Plague Talen jatko-osaa, jonka toki pelasimme vaimon kanssa läpi. Alkuun peli tuntui todella haastavalta, kun hiippailuun on tullut paljon enemmän variaatioita ja liikkuminen ei ole enää niin putkimaista. Kuitenkin edetessään hahmon kykyjä pääsee kehittämään ja peli helpottuu tämän vuoksi huomattavasti.
Myös tarina onnistuu olemaan ensimmäisen osan veroinen seikkailu, jossa on loistavia roolihahmoja ja draamankaaria. Kokonaisuus ei pääse kuitenkaan yllättämään ihan niin positiivisesti kuin ensimmäinen osa, vaikka pelin lopulta aika vaivoitta pelasikin läpi.
Idän pikajunan arvoitus (2017)
Ensimmäinen osa on myös Idän pikajunan arvoitus. Nimittäin Kenneth Branaghin Agatha Christie -klassikkotarinoiden sarjaan. Hercule Poiroit päätyy selvittämään idän pikajunassa tapahtunutta murhaa, josta epäillään kaikkia narratiivissa esiteltyjä matkustajia. Heillä kaikilla on motiivinsa, mutta asia ei ole niin yksinkertainen.
Olen nähnyt tästä muutamia eri sovituksia, joten loppuratkaisu ei tullut minulle yllätyksenä, vaikka se ihan hyvä edelleenkin on. Myös roolisuoritukset ja visuaalinen ilme ovat tyylikkäitä. En kuitenkaan näe näille Christie-filmatisoinneille juurikaan mitään uudelleenkuvaamissyytä, vaikka kyllähän tämä parempi on kuin se Cannonin 10 pientä neekeripoikaa.
Verinen pako (1974)
Christie-filmien välissä päätin pitää poikamaisen kuukauden western -hetken.
Verisessä paossa Gregory Peck esittää jonkun puoliverisen kanssa kaveeraavaa skottia, joka joutuu pakenemaan rasistisia kusipäitä villissä lännessä. Meno ja kässäri ovat taattua Alan Sharpia, jossa rotujaottelu ja roturajoja rikkovat ihmissuhteet nostetaan keskeiseen rooliin. Kokonaisuus on tylyä menoa, joka jättää kaikesta nihilistisen inhottavan tunteen. Kyseessä on kadotettu helmi, jonka voi vielä muutaman kuukauden ajan tarkistaa Yle Areenasta.
Kuolema Niilillä (2022)
Kuolema Niilillä ei ole sitten sellainen helmi, mutta tulipahan sekin katsottua. Keskinkertaisen Idän pikajunan arvoituksen jatko-osassa Poirot alkaa selvittää mysteeriä Egyptissä. Mukana menossa on kulinaristisista tavoistaan tunnettu Armie Hammer ja lukuisia muita niin sanottuja A-luokan näyttelijöitä. Mysteerin käynnistelyyn käytetään turhakin paljon aikaa ja kahden tunnin kesto alkaa tuntua raskaalta, vaikka elokuvan visuaalinen ilme miellyttääkin.
Stay (2005)
Raskaalta ovat tuntuneet myös nämä pitkät päivät, koska olen ollut iltaisin todella väsynyt, mutta päätimme silti vaimon kanssa vielä katsoa elokuvan.
Stay on kovasti 2000-luvun alussa töitä paiskineen Marc Fosterin vähemmälle huomiolle jäänyt trilleri, jossa Ewan McGregor esittää jotain psykiatria, jonka vastaanotolle nuori Ryan Gosling saapuu. Juoni on sekoitus lynchmaista unenkulkua kuin myös minun nukkumistani. Sekoilen tämän kommentin loppuun, mutta joku auto-onnettomuus tässä oli kaiken taustalla ja mukana menossa oli kauniisti hymyilevä Naomi Watts.
PUTTE POSSUN NIMIPÄIVÄT
Ne eilen vietettiin hymyilemättä. Viiltävät analyysit ja muut turhat paskat olivat tällä erää tässä. Uusi ilme on kerännyt kehuja, vaikka se tuokin harmaata sävyä pimeneviin iltoihin. Koitetaan kestää, koska tätä sekoilua on luvassa jatkossa lisää, sillä olen kyltymätön elokuvapaskiainen. Homman nimi on kuitenkin se, että seuraavassa blokissa on jälleen pelailua. Se on mukavaa. Se ei väsytä minua. Se piristää. Se on kuin uusi alku, vaikka katkaistu ei kasvakaan.
Ja ne kirjoitusvirheet teille tarjosi vanha kunnon Tumputtaja.
