Esinahkaiset puheet pidetään tällä kertaa vaisuina, koska edellisellä kerralla yksi litteää maata vastaan kapinoiva jumalanpilkkaaja oli sitä mieltä, että täällä on aivopieruja ja ajatuskatkoja enemmän kuin kirjoitusvirheitä. Joten seuraavaksi ihan pelkkää paskaa paskan perään, joka ei johda sen edemmäs.
The Boogeyman (2023)
Juksasin teitä, koska mennään paskaa edemmäs siihen asiaan ihan pian, mutta ensin saatanoin teille parin viikon takaisen viikonlopun kuulumiset. Olimme vaimon, jälkikasvumme ja anopin kanssa Järvenpäässä vaimon syntymäpäiväpäivällisellä jossain meksikolaisessa ravintolassa. Kiiruhdan kuitenkin asioiden edelle, sillä matkalla Järvenpäähän, näin kyltin, jossa luki selvällä englannin kielellä Boogie. Ilmeisesti tuolla pikkukaupungissa on sen niminen kaupunginosa, mutta se ei liity mitenkään siihen, että seurueemme saapuessa ravintoalaan, oli meitä vastassa oikea vastaanottokomitea. Kolme miestä makasi päällekkäin keskellä narikan lattiaa, joista yksi huusi, ettei hän saa henkeä. Ketään ei tuntunut kiinnostavan tämä tilanne eikä kukaan halunnut puuttua siihen. Poliisit oli kuulemma jo soitettu paikalle ja pääsimme sinitakkien tulon jälkeen evästämään normaalisti. Sen pituinen se, vaikka ruoka maittavaa olikin.
Tämähän ei taas sitten liittynyt mitenkään siihen faktaan, että katsoimme vaimon kanssa kauhukuukauden kunniaksi Stephen Kingin lyhyttarinaan perustuvan The Boogeymanin, joka oli kerännyt kehuja kesäkusisella elokuvateatterikierroksellaan. Kehut olivat vähemmän yllättäen täyttä häränjöötiä, kuten arvata jo saattoi. King-filmatisoinniksi kyseessä olikin totutun laiska pelottelu.
Sen enempää tästä kertomatta, koska nyt alkaa vituttaa moinen ajatus, että kertaisin teille tissiposkille jonninjoutavaa juonta. Minulla on parempaakin tekemistä. Tulette sen vielä tässä liruttelun aikana huomaamaan.
The Vigil (2019)
Kusetin teitä, koska eihän minulla ole mitään parempaa tekemistä kuin katsella jatkuvasti paskakauhua. Kirjaston pino on tässäkin armoton eikä anna aikaa levätä. Seuraavaksi pinkasta valikoitui katseluun The Vigil, jossa joku pallinaamainen juutalainen päätyy valvomaan ruumista, kun samaan aikaan huoneistoon tulee jokin pahahenki.
Pahanenteisesti etenevä juoni on yllättävän hyvä, vaikka näyttely on keskinkertaista. Kokonaisuutena The Vigil on kuitenkin ihan kelvollinen pienempi kauhuelokuva Blumhouselta. Erään kikkeliä kakkoseen työntävän, juutalaisiakin rakastavan, lukijan mielestä tämä saattaisi hyvinkin olla dokumentti.
Viimeinen juna Gun Hillistä (1959)
Kuuluisaksi muodostuneesta kirjastosta mukaan takertunut Viimeinen juna Gun Hillista sen sijaan ei ole dokumentti eikä kauhuelokuva. Ikuisesti elävä Kirk Douglas esittää sheriffiä, jonka intiaanivaimo tapetaan parin pallinaaman toimesta. Kostoa vannova Douglas lähtee etsimään näitä tappajia ja kohtaa Anthony Quinnin esittämän karismaattisen perheenisän, joka tahtoo suojella poikaansa viimeiseen asti.
John Sturgesin ohjaama western sisältää klassisen hyvän ja pahan välisen taistelun. Komeasti kuvattu elokuva on lähinnä muistettava kireästä Douglasista ja vittumaisen hyvin näyttelevästä Quinnista. Loppua kohden liian puuduttavaksi menevä tekeminen ei jaksa pitää otteessaan, vaikka viimeinen ammuskelu onkin taidokkaasti tehtyä teatraalista filmiä.
Saw X (2023)
Filmiä, filmiä, filmiä!!! Ei tässä mitään filmiä ole ennätetty katsella, koska olemme pelailleet Alan Wakea vaimon kanssa. Päätimme kuitenkin viikonlopun ratoksi kiiruhtaa Turkuun ulkomaanmatkalle, sillä meillä oli tästä asti aikaa. Yritin tavoittaa Kuvaputken entistä toimittajaa eli Kurkkuharjaa, mutta hänellä oli mölleriksi kutsuttu olotila ja tapaaminen jäi väliin. Ilta jatkui elokuvan merkeissä, koska astelimme Turussa sijaitsevan Helvetin alimpaan kerrokseen, jota jotkut saattavat kutsua Finnkinoksi.
Illan elokuvana toimi Saw -elokuvasarjan kymmenes tuleminen, joka tunnetaan myös Saw X:nä.
Tarina sijoittuu johonkin ensimmäisen ja toisen Sawin välimaastoon, vaikka John Kramer alias Jigsaw näyttää vanhentuneen parikymmentä vuotta. Juonenkertojan taitoni ovat olemattomat, mutta yritän nyt kuitenkin vittuilla teille siitä jotain, ja pysyä asiassa:
Kramer saa kuulla jostain mullistavasta syöpähoidosta, jolla terminaalivaiheen syöpä pystytään parantamaan. Kramer saa ajan tähän hoitoon, joka järjestetään Meksikossa, mutta yllätyksettömästi kaikki paljastuu kusetukseksi. Joten Jigsaw on pakotettu pelaamaan kuolettavia pelejä kusettajiensa kanssa.
Katsokaa nyt tuota tarinanselittelyä. Siinä ei ole mitään järkeä. Jatketaan kuitenkin siihen faktaan, että Saw X on maratonin pitkään sarjaan hyvin solahtava jatko-osa, jossa käsitellään kostoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisen ahneutta monivivahteisesti. Tuttuun tapaan väkivallalla mässäillään, kun pelit ovat äärimmäisen brutaaleja, mutta onneksi pääpaino pysyy paremmin Tobin Bellin hyvin tulkitsemassa Kramerissa, joka kärsimys on käsinkosketeltavaa.
Tietyt alleviivaukset laskevat kokonaisuuden toimivuutta ja suhteellisen ennalta arvattava juoni ei ole kovinkaan yllätyksellinen. Nostan hattua silti sille, ettei tämä ajoittain edes tuntunut Saw-elokuvalta, koska väkivalta ei ollut kaiken keskiössä.
Flatliners (2017)
Keskiössä oli sellainen viikonloppuinen, jonka vietimme siis Turussa. Lauantai meni ystävien seurassa, kun kävimme kummituskävelyllä jossain vanhassa rakennuksessa. Teatteria ja museota yhdistellyt kävely toimi vallan mainiona jatkumona kauhukuukaudelle, kun oppaamme oli joku vanha hirtetty palvelijatar ja hänen tarinanansa täynnä Sorkkaherraa ja muita paholaisen muotokuvia.
Ilta jatkui tästä ystävien omakotitalolle, jossa pelasimme Jack the Ripper -henkistä etsiväpeliä. Aamulla minulla oli jostain syystä sen verran kova krapula, että matkustin kotiin muovipussin kanssa. Selvisin tästä ja nyt pääsette sitten vihdoin lukemaan Flatlinersista, josta tässä oikeasti on kyse.
Joel Schumacherin samannimiseen 90-luvun alun elokuvaan perustuvassa remakessa jotkut lääketieteen opiskelijat alkavat selvittämään, mitä aivoissa tapahtuu sydämen pysähdyttyä. Opiskelijat itse toimivat koekaniineina, kun kerta toisensa jälkeen jonkun pallinaaman sydän pysäytetään, jotta hänet voidaan hätäisesti vain elvyttää takaisin eloon.
Homma on sen verran tuhtia paskaa, että onneksi darra oli jo tässä kohtaa helpottanut, sillä muuten olisin itse saattanut saada sydärin. Kukaan elokuvan hahmoista ei vaikuta oikeasti lääketieteen opiskelijalta ja meno on ala-arvoista ruikulia, johon yritetään epätoivoisesti lisätä kauhuelementtejä. Harmi sikäli, koska näin mielenkiintoisesta ideasta olisi voinut saada aidosti pohdintaa herättävän elokuvan.
SORKKAHERRAN POHDINNAT
Ai että… pohdintaa ei ole tämän enempää, mutta lupasin teille kultamarsuille tämän paskamaratonin, jonka sisältöä, kirjoitusvirheitä tai mitään muutakaan ajatuskatkoja en pahoittele, koska taivaan isät nämäkin hommat säätävät sieltä pannukakun muotoiselta Jupiterilta.
Lopuksi vielä yksi giffi sille runkkarille, jonka nimen te kaikki tiedätte.
