Erilaiset lähteet kertovat, että Kuvaputken paskempi puolisko on täällä taas jakamassa aivokuolemaansa ja tarjoilemassa teille tuutin törkeydeltä päiväkirjaa, jonka sisältöön pureudutaan kynsin ja hampain seuraavaksi. Pahoittelen jo etukäteen jonninjoutavaa tekstiä, sen tarpeetonta sisältöä, kirjoitusvirheitä ja kaikkea muutakin.
20.7.2021: Dream House (2011)
Yhteiskunnallisesti merkittävistä irlantilaisista draamaelokuvistaan tunnetun Jim Sheridanin kymmenen vuoden takaisessa pökäleessä Daniel Craig ottaa lopputilin, palaa perheensä luokse uuteen kotiin, tulee puun takaa ja aloittaa kirjailijan uran. Superpaskalla Shyamalan-juonella varustettu Dream House ei tunnu missään vaiheessa jännittävältä eikä pelottavalta. Myöskään sen roolisuoritukset eivät vastaa odotuksia. Eniten allekirjoittanutta kuitenkin tympi elokuvan muka nokkela tarina, joka paljasti korttinsa heti alussa. Tämän jälkeen alati surkeamaksi menevässä kokonaisuudessa Craigin Uuno Turhapuron ulkoasua jäljittelevä olemus ärsyttää siinä määrin, etten vielä tätäkään kirjoittaessa käsitä, miten Sheridan onnistui tässä. Taisin myös tehdä nukkumatin kanssa treffit ennen tämän huikean filmin finaalia.
TUOKAA MINULLE ROMMIA
21.7.2021: Sexy Beast (2000)
Eläköitynyt brittigangsteri on muuttanut entisen pornotähtivaimonsa kanssa Espanjan lämpöön, kun eräänä kauniina iltana Ben Kingsley ilmoittaa, että vielä yksi keikka pitää tehdä sateisella saarella. Herkullisen vauhdikkaasti etenevä Sexy Beast on parhaimmillaan surrealistisen nautittava painajainen, jonka pääarkkitehtinä häärii vittumainen Kingsley. Olemattomilla sosiaalisilla taidoilla varustettu konna yrittää väkisin kovistella Ray Winstonen esittämää gangsteria keikalle, joka on pakko tehdä. Omaperäisellä tyylillä kuorrutettu rikosleffa on heikoimmillaan, kun se lainaa ideoitaan Guy Ritchien rainoista. Tämä jättää ikävän sivumaun, vaikka Sexy Beast pärjää varsin hyvin omilla avuillaan olematta parodia, pastissi tai mikään muukaan kopio kekseliäästä rikoselokuvasta.
22.7.2021: Borderland (2007)
Tällaista nannaa tarjoilee paikallinen kirjasto!
Tositapahtumien innoittamassa kauhuelokuvassa kolme pallinaamaa lähtevät lomailemaan Meksikoon. Happoisen illan päätteeksi yksi heistä joutuu kaapatuksi ja odottamaan jonkin saatanallisen rituaalin täytäntöön panoa. Kansiteksti vertaa leikkisästi Borderlandia muun muassa Hosteleihin, mutta väittää niiden olevan silkkaa lastenleikkiä tähän verrattuna. Väittämä on sikäli totta, että siinä, missä Hostelit lähinnä mässäilevät väkivallallaan ja luovat sitä kautta huumoria, on Borderlands paljon vakavammin aiheeseensa iskeytyvä. Meksikon korruptiota ja ongelmia sivuttava aihe on väkivaltaisen kuvastonsa lisäksi hyvin vastenmielistä ja inhottavaa katseltavaa. Vielä kun aihe on todellisten tapausten innoittama, voinee vain miettiä, kuinka viallisessa maailmassa oikeasti elämme.
22.7.2021: Mindscape (2013)
Mark Strong pystyy ajatuksen voimalla menemään toisten ihmisten muistoihin. Vaimonsa itsemurhan jälkeisessä ajassa vellovana miehenä, hän ei kuitenkaan kykene tekemään töitään tarpeeksi hyvin, vaikka Brian Cox tarjoaa hänelle mielenkiintoisen keikan, jossa Anna nimisen sulkeutuneen ja sosiopaattisen tytön muistoja tulisi tutkia. Suomessa Mindscape nimellä julkaistu Anna on mielenkiintoisella idealla kirjoitettu ja hyvin näytelty kokonaisuus, jonka juoni etenee vähän turhankin nopeasti. Ajatuksia herättävänä viihteenä kyseessä on kuitenkin hyvä pätkä, jonka espanjalaiset tuotantoarvot voi nähdä kristallinkirkkaasti. Hiukan pidempänä ja pohjustavampana voisin väittää tätä jopa mestariteokseksi. Tällaisenaankin Mindscape on hyvä, muttei erinomainen.
23.7.2021: Suck (2009)
Kirjaston törkylaarista poimitussa Suckissa jonkun paskan bändin naisbasisti joutuu kikkarapäisen vampyyrin puremaksi Alice Cooperin baarissa. Juonta on sen enempää turha avata sillä sekoiluelokuvan kannalta se on täysin yhdentekevää. Surrealististen animaatioiden kautta etenevässä rockkauhumusikaalissa on valtava määrä verisuonten lailla sykkivää huumoria, pökälemäistä näyttelyä ja Malcolm McDowell Eddie Van Helsinginä. Muissa rooleissa nähdään Iggy Pop, joka pitää studiota jossain Buffalon perukoilla. Mutta ehkäpä hilpeimmässä osassa Moby esittää jotain shokkirokkaria, jolta purraan kalu irti. Toisessa hassussa roolissa rajavartijana nähdään Rushin kitaristi, joka kertoo joskus soittaneensa bändissä. Kokonaisuus on täynnä muitakin pieniä viittauksia kauhuelokuviin kuin rockmaailmaan, joiden luetteleminen tässä kohtaa venyisi kilometrien mittaiseksi. Kaiken kaikkiaan tällainen saasta sopi hyvin perjantain viimeiseksi kuvaksi.
LAUANTAIN SIKAILUT
Fanfaarien sävyttämää sika hyvän lauantain tuntua, kun kävimme toverin kanssa Pienessä Leffakaupassa ikuisen vapun kadulla. Puodista mukaan tarttui muutama nimike, joista yhdestä myöhemmin lisää tässä artikkelin tapaisessa. Siitä ei nyt kuitenkaan tuon enempää, sillä kävimme terassilla ottamassa yhdet kylmät kolmoset. Ajattelin jo, että olisimme voineet ottaa toisenkin, mutta tosiaan tuo vappuinen tunnelma kesän keskellä ajoi meidät takaisin onkaloon. Siinä vaiheessa, kun napapaitaan ja trikoisiin pukeutunut mies tuli terassin kulmalle boomboksin kanssa soittaa jotain jumputtavaa sontaa…
24.7.2021: Killer’s Nocturne (1987)
Joten pakenimme sinne Nimimerkki Kurkkuharjan kämpillä, jossa kultti-ilta alkoi hongkongilaisella namupalalla. Ilman järjen hiventäkään. Jotain uhkapelihommia pääjuonessa paiskovat sankarit ajautuvat elokuvan mittaan tekemään kaikkea muutakin. Kuten taistelemaan nyrkkeilyottelussa aidon kengurun kanssa ja niin edelleen. Siinä sivussa toteutetaan raiskausfantasioita ja kidutetaan porukkaa. Hyvientapojen vastaisesti elokuva on taattua törkyä. Möykkyatleetti Bolokin vilahtaa parissa kohtaa heiluttelemassa tissejään. Tärkeänä knoppitietona myös Hapannaama esiintyy elokuvassa, vaikka tämä meni allekirjoittaneelta ohi sattuneesta nousuhumalasta johtuen.
24.7.2021: Slugs the Movie (1988)
Espanjan helppoheikin JP Simonin etanakauhuelokuva on sellainen, joka olisi ollut syytä jättää rauhaan. Noin kymmenen vuotta sitten jossain leffatykin miitissä katsottu elokuva ei vieläkään ole hyvä, vaikka sen soisi olevan paljon parempi. Tylsä, mutta teknisesti yllättävän siedettävä leffa, on kuitenkin toisella kerralla vähintään yhtä huono kuin ensimmäisellä katselulla. Eniten iloa herättivät alkutekstit, joissa luki Slugs the Movie. Tätä lienee enää turha koskaan katsoa, ellei neitiaika jälleen tee tepposia muistille.
24.7.2021: Roh (1989)
Indonesialainen Hellraiser! Sehän on pakko nähdä. Lienee parempi kysymys, kuka näitä tekee? Miksi kukaan haluaisi katsoa tätä, kun voi katsoa Clive Barkerin alkuperäisen sadistivision? Roh on kuitenkin sen verran törkeä teos, että sen kanssa viihtyy yllättävän hyvin, vaikkei dialogista saa mitään selvää tai ymmärrä sitä muutenkaan. Miltei kuva kuvalta esikuvansa imitoiva tekele on hävyttömyydessään taidokas ja nopeasti ohi. Kulttuurishokki on taputeltu alle puolessa toista tunnissa, eikä se sisällä Pinheadia, mutta muut kenobiitit ja lihaiset nautinnot ovat sentään jonkin pallon kanssa läsnä, joka ilmeisesti on korvannut sen laatikon, jota ei olisi kannattanut avata.
24.7.2021: Myrsky (2008)
Myös herra Mengele saapui ilahduttamaan iltaamme.
Pelasimme tämän aikana kauhuversiota Trivialista, joka toden totta oli parempaa ajanviettoa kuin jonkun suomalaisen lastenelokuvaksi pukema näkemys neuvostoaikojen kurjimuksista. En tosiaan enää muista Myrkystä sen enempää, mutta Kurkkuharjan mielestä se on siinä mielessä tärkeä leffa, että sen pääosassa on iso koira. Siksi sain viedä sen kotiin illan päätteeksi. En tosin tiedä haluanko enää palata sivusilmälläkään tämän pariin.
SORKKAHERRAN SUNNUNTAI
25.7.2021: Taistelu elämästä (1977)
Pienestä Leffakaupasta tuli lauantaina ostettua sleazyksi kuvailtu Video nasty, jota en ole nähnyt syystä tai toisesta ennen tätä. Suomennettuna Taistelu elämästä on shokkielokuvaa kultaiselta 70-luvulta, kun kolme rikollista ottavat tummaihoisen keskiluokkaisen perheen vangeiksi pakomatkallaan kohti parempaa elämää. Saman aikakauden muut pahamaineset teokset ja Mansonin perheen murhat ovat selkeitä innoittajia Taistelulle elämästä, mutta pintaa ja järkytyksiä syvemmällä kytee yhteiskuntakriittinen elokuva, joka haluaa saada katsojansa tajumaan, ettei maailma aina ole mustavalkoinen. Kaksinaismoralismia kritisoivassa käsikirjoituksessa sen rikollisista ei yritetä tehdä mitenkään erityisen symppiksiä, vaikka viimeisissä kuvissa tähän annetaan enemmän syytä. Moraalinvartijoiden pelkoja hyödynnetään siinä mielessä hyvin, että elokuva ei kaihda näyttää raiskaamista, käyttää N-sanaa solvaavasti eivätkä sen hahmo pelkää tappaa pieniä lapsia väkivaltaisesti. Sadistisen mielipuolisen filmin kuvaus on b-luokkaisuudestaan huolimatta taidokasta. Sen shokkiarvot eivät toki enää 2000-luvun marinoituneelle kyynikolle ole sieltä kovimmista päästä, mutta kyllä tällekin taideroskalle edelleen on paikkansa ja aikansa, jolloin se iskee rajuudellaan.
25.7.2021: Bodyguard Kiba (1993)
Kun tähän shokkielokuvan makuun kerran päästiin. Takashi Miiken suoraan videolle kuvatussa leffassa, joku tyyppi alkaa henkivartijaksi ja joku toinen tyyppi leikkaa itseltään sormen irti. Väkivaltaviihteenä alas uppoavassa pätkässä ei ole mitään muistettavaa. Liukuhihnalta tarinoita elokuviksi suoltava Miike ei pääse tällä kertaa järin hyvään moodiin, ja kokonaisuus jää vajavaiseksi. Huvittavuutta herättivät mosaiikkisensuroinnit huumekohtauksissa, joissa neulan ja neulanjäljen päällä oli pikseliä. Sen sijaan muuta väkivaltaa tai raiskaamisia ei tarvinnut peitellä mitenkään.
25.7.2021: Soi Cowboy (2008)
Brittiläisen shokkitohtorin, Thomas Clayn, ohjaamassa mustavalkoisessa taide-elokuvassa lihava eurooppalainen mies asuu raskaana olevan thaihuoran kanssa pienessä hikiluukussa. Elokuvassa ei oikeastaan tapahdu mitään, mutta sen melankolia ja hidastempoinen huumori heijastavat jostain kovin todellisesta. Viipyilevät kohtaukset toisensa perään antavat odottaa, että jokin muuttuisi, kunnes mikään ei muuta.
Sitten elokuvaan yhtäkkiä tulee värit ja se alkaa kertoa tyystin toista tarinaa miehestä, joka pakoilee Thaimaan peräkorvessa paikallista rikollisjärjestöä. Näitä molempia tarinoita yhdistää yhteiskuntakriittinen tapa lähestyä aihettaan, jossa Thaimaata ei kuvata turistien luvattuna rellestysmaana, vaan ankeana paikkana elää kurjuudessa keskellä prostituutiota, rikollisuutta ja kuolemaa.
EPILOGISTA JOKUNEN SANA
25.7.2021: Blood Red Sky (2021)
Netflixin saksalaisessa kauhuelokuvassa terroristit kaappaavat lentokoneen, mutta he eivät ota huomioon, että lennolla on mukana vampyyri. Tähän päättyvät Sorkkaherran kirjoitukset tältä viikolta. Palataan asiaan jälleen ensi kerralla, jolloin taivas on veriappelsiinin värinen tai täynnä tummia pilviä. Nyt poistun häpeämään tekojani ja laitan oven mennessäni kiinni.
