Hellu-rei, kaikki Helunat ja Hessut! Koska on taas sen plokin aika, niin kerrataanpa vähän viikon kuulumisia alkuun. Olemme kovaa vauhtia muuttamassa uuteen kotiimme, johon saamme avaimet kylläkin vasta kuukauden päästä. Tässä on tullut hankittua jo kaikenmoista uutta tavaraa, uutta omaa asuntoamme varten. Ostin muun muassa Casanova-ystävältäni Playstation 4 -konsolin, jonka saloihin pääsen tutustumaan hamassa tulevaisuudessa.
Eipä sitten näistä sen enempää, sillä asioiden edelle ei kuitenkaan kannata kiiruhtaa, sillä nyt katsotaan viikon setit. Luvassa on myös kauhua, koska Tumppumies matkaa Kippurahännän vieraaksi Helvetiin, joka tunnetaan tietysti Roskaviikkojen Koottuna. Syntisille on luvassa siis jälleen suuri kattaus elokuvanautintoa. Syystä tai toisesta, älkää astuko paskaan. Minä teen sen teidän puolesta. Toisin sanoen, nyt menen eteenpäin.
18.1.2021: The Lighthouse (2019)
Lighthouse eli Robert Eggersin mustavalkoinen art house -kauhu, josta on kohistu jonkin verran. Outo filmi jatkaa Eggersin kunnianhimoista tarvetta rikkoa rajoja ja tehdä kummalista kuvaa. David Lynchin painajaiset mieleen tuovassa kokonaisuudessa Robert Pattinson saapuu syrjäiselle Uuden-Englannin saarelle vartioimaan majakkaa. Oppi-isäksi hänelle pestataan Willem Dafoen tajuttoman sekaisin oleva juoppohullu. Juonesta on vaikea tämän enempää sanoa, sillä käsikirjoitus on enemmän tajunnanlaajennusta ja näiden kahden näyttelijän sekoamista myrskyn keskellä. Etenkin Dafoe ottaa metodinäyttelijän ottein roolin haltuunsa. Pattinson tekee onnistunutta pesäeroa aiempien vuosiensa teini-idolirooleihin. Kokonaisuus on erikoisella tavalla ahdistava, ajatuksia vääristävä ja komeasti taltioitu fantasia. Katseluhetki saattoi olla väärä, mutta pystyn kuitenkin pokkana väittämään elokuvaa oikeaksi taiteeksi, jollaista enää harvoin tehdään.
19.1.2021: Celebrity (1998)
Viikko jatkuu mustavalkoisena, kuten harmaan arjen kuuluukin. Woody Allenin flopanneessa leffassa Kenneth Branagh esittää neuroottista julkkistoimittajaa, joka pitkän avioliiton jälkeen päättää erota vaimostaan. Eronneen parin kipeää suhdetta ja uusia tuttavuuksia käsittelevä leffa on tavanomaista Allenia, jossa kuiva ja hahmoihin nojaava huumori toimii edukseen. Jossain kohtaa kyllästynyttä teini-idolia esittävä Leonardo DiCaprio käy harrastamassa kimppakivaa ja vetämässä kaikkia mahdollisia huumeita. Elokuva on muutenkin täynnä toinen toistaan tunnetumpia kasvoja, jotka kaikki käyvät kertakäyttöisesti näyttämässä naamaansa kameralle. Näkyypä eräässä kohtaa jopa Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump esittämässä itseään. Elokuva olisi saanut olla hiukan lyhyempi ja sitä kautta hallitumpi, vaikka Allen-takuu onkin voimassa.
20.1.2021: Tragedy Girls (2017)
Julkisuus aiheella siirrytään soljuvasti seuraavaan katseluun, joka on muutaman vuoden takainen Tragedy Girl. Kaksi opiskelijatyttöä aloittavat murhasarjan, koska he haluavat olla somen seuratuimmat mimmit. Mitään järin mullistavaa tässä paskapökäleessä ei nähdä, vaikka se tarjoaa mahdollisuuksia tutkia somekulttuurin aiheuttamia paineita viidentoista minuutin julkisuuteen. Homma vedetään kuitenkin niin läskiksi, ettei sen satiiri pääse puremaan pintaa syvemmälle. Kohtuullisen hyvän alkujakson jälkeen elokuva vajoaa tylsäksi teinikomedian ja kauhun sekoitukseksi, jossa kiinnostavuus tapahtumia kohtaan katoaa. Eli lopputulos on heikko ja mahdollisuudet hukkaava leffa, jonka splattaaminen tai huumorikaan eivät toimi.
21.1.2021: Hard Cash (2002)
Mainettaan paremmassa rikoselokuvassa Christian Slater ryöstää vedonlyöntikohteen. Ikävä kyllä rahat vain ovat FBI:n merkkaamia ja ne täytyy pestä. Kapuloita rattaisiin heittää Val Kilmerin esittämä vittumainen agentti, joka haluaa oman siivunsa kahisevasta. Ohjauksesta vastaa Vihan maalla sykähdyttänyt Predrag Antonijevic, joka selkeästi haluaa tehdä pesäeroa aiempien elokuvien poliittisesti väkevään viestiin. Hard Cash on pöljä ja viihdyttävä leffa, jossa on tarpeeksi paljon läppää, käänteitä ja räjähdyksiä viihdyttämään.
22.1.2021: Alpha Force (2002)
Leipää, toimintaa ja sirkushuveja! Pallinaamainen Olivier Gruner joutuu keskelle avaruusolion hyökkäystä Etelä-Venäjällä. Jonkun käppäisen b-leffan jatko-osassa meno ja meininki ovat yhtä aikaa jämäsontaa ja taidetta. Tehosteet ovat Playstation 1 -tasoa ja näytteleminen tätä samaa kuravelliä. Silti tämä köyhänmiehen Predator, Peto ja monen muun elokuvan kopiointi jaksaa viehättää jollain kierolla tapaa. Onhan menossa mukana myös paljon räjähdyksiä ja palava mies. Mitä muuta sitä voi elokuvaltaan perjantaiaamuna kaivata.
PYÖRITÄÄN KOHTI PERJANTAIN TUNNELMIA
Kuvaputken toinen puolisko eli Toveri Kurkkuharja päätti ilahduttaa vapaapäivääni ilmaantumalla olohuoneeseeni sähköjohtojen kautta. Tämän tarkoitti tietysti leffojen katselua, vaikka päänsäryn ja sähköshokkien uhalla.
22.1.2021: All Night Long 2 (1995)
Kidutuskavalkadi siis alkakoon! Heti ensi alkuun päätin kylvettää vieraan shokkiaalloissa. Kenelle näitä tehdään ja miksi niitä pitää katsoa? Kuvottavassa japanilaisessa suoraan videolle päätyneessä järkytyskimarassa, jotkut homopojat kaappaavat tyyppejä kidutettavaksi ja murhattavaksi. Mitään suurempaa kontenttia leffa ei tarjoile ja sen vastenmielinen sisältökin on hyvin irrallista kontekstista. Huomasimme vain kärsivämme, sillä käsikirjoituksen puutteellisuus ja liukuhihnalla eteen tuputettavat oksennukset, veret, irstailut ja muut shokkipaskat pitivät kutinsa. Lopputuloksena, kumpikaan meistä ei pitänyt näkemästään ja minun päälleni viskattiin paskat, että taas jouduimme katsomaan tätä. Puolustan itseäni sanomalla, joskus tää ois kuitenkin pitänyt katsoa.
22.1.2021: Acacia (2003)
Katselimme myös korealaisen keskinkertaisen kauhuelokuvan, jonka toveri oli syliini iskenyt edellisellä leffakauppavisiitillä. Sanalla sanoen, kumpikaan ei taas keskittynyt leffaan, koska paskanjauhanta oli parempaa. Jossain kohtaa tässä joku tyyppi oksensi verta ja jotkut CGI-ötökät tappoivat miehen. Toisessa kohtaa mies raiskasi naisen, vauvan itkiessä taustalla ja kolmannessa kohtaa kummittelevan pojan ruumis löydettiin haudattuna takapihalle. Pitipä vielä mainita jonkun ukon syöneen neulan riisiensä kera. Tällaista hyvää mieltä katsoimme tänään näemmä kahden elokuvan verran.
HUUTO HULLUUDELLE
22.1.2021: Aikamatka (2003)
Koska en osaa todella lopettaa. Tietty pino koronakassin leffoja täytyy saada pois päiviltä ennen muuttoa. Pino on järkyttävä, ja sen sisältä arvaamaton.
Richard Donnerin ohjaamassa scifileffassa Paul Walker ja skottiaksenttia vääntävä Gerard Butler matkaavat 1300-luvun Skotlantiin aiheuttamaan hämmennystä. Ihan pätevästi alkava filkka muuttuu loppua kohden tylsäksi yhden idean venytykseksi, joka ilmeisesti myös suututti Michael Crichtonin, jonka kirjaan käsikirjoitus löyhästi perustuu.
22.1.2021: Kindergarten Cop 2 (2016)
Lopullinen sekoaminen alkaa mitä ilmeisimmin olla vain ajan kysymys. Siitä seuraavaksi lisää!
Sillä harvemmin katson mitään suoraan telkkarista, mutta silloin kun sieltä jotain katson, on se Dolph Lundgrenia. Ruotsin superlahjakkuuden Lastentarhankyttä on erään kaappikaverini mielestä vastenmielinen elokuva, jossa Lundgren hymyilee liian paljon. Mielestäni leffa on jopa ensimmäistä osaa parempi, koska se on aivan älyttömän typerä. Lundgren värväytyy siis päiväkotiin töihin, koska sinne on piilotettu jokin muistitikku, jossa saattaa olla rikoksen avaavaa dataa. Järisyttävän kankea Dolppa esittää naama pokkana hymyillen kyttää, jonka päälle pissattaan ja niin edelleen. Loppuhuipennuksessa opitaan tärkeitä läksyjä elämästä ja pääsin itse nukkumaan kello 01.15 lauantaina.
23.1.2021:Ihanat naiset (2001)
Kirjaston pino on armoton kuin koronapino, mutta niin ole myös minäkin. Katsoin Ihanat naiset, koska se pitää palauttaa kirjastoon. Toki vaimolla oli tähän oma osansa, sillä hän oli kiinnostunut elokuvan mahdollisuuksista taas jonkun sattumanvaraisen trailerin perusteella. Itse leffahan on ihanan feministinen kertomus naisista, jotka ovat hermoromahduksen partaalla. Yksi haluaa rasvaimuun, toinen vittuilee kaikille ja kolmas haaveilee näyttelijän urasta. Käsikirjoitus ei varsinaisesti haparoi hahmojensa kanssa, vaikka kaikki tuntuu liitävän ohi hetkessä, eikä mitään sympatiaa tai tartuntapintaa mihinkään ehdi muodostua. Kokonaisuus jää siis hyvin keskikertaiseksi draamakomediaksi, jonka muutamat hetket saavat pienen naurun aikaan.
SYNTINEN SUNNUNTAI
24.1.2021: Zu Warriors (2001)
Tsui Harkin ohjaamassa spektaakkelissa ollaan asian ytimen vieressä. Zu Warriorsin tehosteet kuin myös kaikki muukin näyttää vanhalta, vaikka ottaa huomioon valmistumisvuoden. Missään ei oikeastaan ole mitään tolkkua ja taivaalla liitelevät kung fu -mestarit, munkit ja jumalhahmot eivät kiinnosta paskan pätkää. Menoa ja meininkiä tuntuu olevan koko tuutin edestä, vaikka sekopäinen tunnelma onkin aivoilleni liian iso asia prosessoitavaksi. Jonnekin mystiseen aikakauteen sijoittuva tarina saattaisi aueta paremmin ihmiselle, jota Kiinan muinaismytologia kiinnostaa.
24.1.2021: The Wailing (2016)
Muutaman vuoden takaisessa koreahitissä, joku mystinen japanilainen mies saapuu pieneen korealaiseen vuoristokylään. Samaan aikaan kylässä alkaa levitä tauti, joka tekee ihmisistä raivotautisia tappokoneita. Korealaiseen tapaan The Wailing on hidastempoinen sekoitus monia eri genrejä. Se yhdistää murhatutkinnan uskonnolliseen kauhuun, tuoden siihen ripauksen huumoria ja itämaista shamaaniestetiikkaa. Paikoin jopa hyvin vastenmieliseksi menevä leffa on viimeisen puolen tunnin aikana hyvin vangitseva ja hyvällä tapaa rautalangasta katsojalleen asiat vääntävä teos. Viimeiset kuvat sementoivat klassikon aseman, jonka vuoksi tätä kannattaa tarkkailla useammankin kerran. Ehkä toisella kertaa käsikirjoituksen yksityiskohdat aukeavat vielä astetta hienommin.
TUMPPUMIES MATKAA HELVETTIIN: VIIMEINEN ROSKAVIIKON KOOTUT
18.2021: Bloody Pit of Horror (1965)
Muskelimasojen jälkeen hyvänä siltana Roskaviikkojen jatkoksi toimii kauhu ja etenkin Bloody Pit of Horror, jossa joukko idiootteja matkaa syrjäiselle linnalle ottamaan eroottisia valokuvia. Epäonniset paskapäät eivät kuitenkaan tajua, että linna pitää sisällään Crimsonin kiduttajan synkän salaisuuden. Pian helvetti onkin irti, kun joku muskelijermu on pukenut ylleen naamion ja alkaa kiduttaa naisia kuin myös tasapuolisuuden nimissä miehiäkin. Meiningissä ei ole juuri päätä eikä häntää, mutta ehkä juuri siksi se jaksaa naurattaa. Ikään kuin nämä Italian veikot olisivat tahtoneet yhdistää goottilaisen kauhun 60-luvun Batmanin kanssa ja naittaa sen sekasotkunsa kehonosti tehtyjen tehosteiden ja kidutusten kanssa. Nimittäin eräässä kohtaa erittäin muovinen hämähäkki ahdistelee naista, joka on kiinni vähintään yhtä huonossa seittilavasteessa. Myöskin kidutukset ovat absurdin hävyttömiä, kun kiduttajamme muun muassa kaataa kylmää vettä naisen selälle ja toisessa kohtaa hän onnistuu sentään shokeeraaman vähän enemmän kaatamalla kuumaa tervaa toisen poloisen selälle.
Ilmeisesti katsomani versio oli leikattu, mutta ainakin se oli tehokkaan lyhyt, kestäen vain tunnin ja vartin.
19.1.2021: Ihmispeto (1971)
Ei jotain niin hyvää, ettei sitten jotain huonoakin. Selkäpiitä karmivasta kauhufestivaalista ei voitaisi kauempana olla, kun jotkut mummot istuvat suurimman osan ajasta olohuoneessa nauttimassa kahvia ja juttelemassa isästään. Sodassa menehtynyt tai järkensä menettänyt (ota näistä nyt selvää) isäpappa on ilmeisesti joku myyttinen sankari, jolla oli traumoja. Mitään järkevää ei tapahdu, ja erehdyin luulemaan, että näiden haahkojen kellarissa olisi natsi piilossa. Ihmispeto on kuin Raakalainen ilman minkäänlaista tunnelmaa. Lopussa kellarihirviö paljastuu kauan kateissa olleeksi Jeesukseksi, joka sekään ei naurata tai pelota paskan vertaa. Ilmeisesti tämä partajeesus välillä karkasi tappamaan sotilaita tai muhinoivia aikuisia. Pari tappoa olivat helppoheikkimäisiä kamaa, joissa veret heitetään laiskasti reisille. Kuvanlaatu oli muuten niin suttuinen, ettei siitä pimeässä meinannut saada mitään selvää.
21.1.2021: Hullujenhuone (1981)
Hulluja nuo kaikki! Mikään järki ei pakota silloin, kun katsoo Hullujenhuoneen. Elokuvan suomenkielinen nimi onkin ainoa syy tapitella laiskoista ratkaisuistaan tunnetun Ovidio G. Assonitisin kauhuelokuva kahdesta siskosta, joista toinen on hullu ja karkaa mielisairaalasta. Video nastyjen kirjoon päätynyt filmi ei mässää väkivallalla, vaikka lopussa raivotautista koiraa porataankin päähän. Sanoin myös eräälle elokuvaharrastaja ystävälleni, ettei tässäkään italoleffassa kannatta luottaa pappiin. Olen ilmeisen kokenut ja paatunut katsoja, sillä olin oikeassa. Tähän päättyköön varoittamattomat paljastukseni. Roskaviikkoja jatketaan, koska en osaa lopettaa.
21.1.2021: The Unborn (1991)
Joku pariskunta ei voi saada lasta, ja jossain lapsettomuusklinikalla epämääräinen lekuri tarjoaa heille vaihtoehtoista metodia, jolla lapsi saadaan alulleen. Roger Cormanin tuottamassa leffassa on potentiaalia, mutta se hukataan turhaan selittelyyn, pitkittämiseen ja huonosti kirjoitettuihin hahmoihin. Ruudun edessä käyvät kääntymässä tulevat koomikot, Kathy Griffin ja Lisa Kudrow. Ainoastaan Gary Numanin synasta syntyneet musiikit jäävät mieleen. Elokuva olisi siis kaivannut enemmän mutanttilapsia, verta ja väkivaltaa. Nyt meininkiä ei ole nimeksikään, joka tekee kokemuksesta haukottavan tylsän.
Tähän päättyy matka helvettiin. Ensi viikolla luvassa on kymmenes roskaviikko. Mitä se tuo tullesssaan? Se jääköön avaruuden päätettäväksi. Nyt katoan hyperavaruuteen miettimään syntejäni.
