Heissuli vei! Tämä viikko tulee olemaan ankea elokuvien ystävien kannalta. Katseluun on päätynyt vain rajallinen määrä elävää kuvaa, joten laitetaan tähän alkuun uusi kuva hankinnoista:
29.5.2020: Burning (2018)
Eteläkorealainen filmi elää ja voi hyvin. Erittäin hitaasti käynnistyvä Burning on tästä hitaasta asetelmastaan huolimatta varsin vangitsevaa seurattavaa. Pitkä kestokaan ei nouse esteeksi, kun filmi lopulta alkaa käynnistyä. Eräs luuseri lupautuu vahtivaan ihastuksensa kissaa Afrikan reissun ajaksi. Reissun jälkeen naikkonen tuo mukanaan mystisen deitin, jonka elämä on paljon rikkaampaa ihan kirjaimellisesti. Hitusen Parasiten kateuden ilmapiirin mieleen tuova juoni ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Monitasoinen pätkä on täynnä symbolisia hetkiä, ja lopulta mistään ei voine olla täysin varma. Metaforat kasvihuoneiden polttamisista ovat portteja naisten sarjamurhaamiseen. Mitään ei silti alleviivata. Loppukin jää sopivan avonaiseksi, joka antaa katsojan itse pureskella näkemänsä haluamallaan tavalla.
Ei silti ehkä paras elokuva väsyneille silmille.
30.5.2020: Lannistumaton Luke (1967)
Tosiaan tällä viikolla leffoja on katsottu jopa normaalia vähemmän. Kesä on täällä. Ainakin jos lämpömittariin ja valon määrään on uskominen. Jotenka paras tapa on lainata kirjastosta hikisten leffojen hikinen klassikko, Lannistumaton Luke, tietysti.
Isäni suuresti rakastama filmi on todella äijämäinen teos, jonka estetiikan olen vanhemmiten alkanut sisäistää. Veijarimainen Paul Newman on kuin luotu Lucas Jacksonksi, joka ei välitä säännöistä. Vankilaan parkkitolppien hajottamisen vuoksi passitettava Luke muun muassa uhmaa koko ajan sääntöjä ja pakenee jatkuvasti, vain jäädäkseen kiinni. Parhaassa ja muistettavimmassa kohdassa hän ottaa munaa suuhun vähän turhan luontevasti. Kohtaus on älä kokeile kotona tasoa.
31.5.2020: Nalle Puh ja Möhköfantti (2005)
Meillä katsellaan tällä hetkellä todella paljon Nalle Puhin seikkailuja. Tätäkin kirjoittaessa taustalla pörrää (vaihteeksi) Nasun suuri elokuva. Möhköfantti on toisaalta viaton kuvaus ystävyydestä, väärin ymmärryksestä ja erilaisuuden hyväksymisestä. Näissä elokuvissa on myös miellyttävät musiikit eikä kestoakaan ole kun vähän rapea tunti.
Katsomme näitä jatkossakin yhtä paljon. Onneksi kirjasto auttaa.
31.5.2020: Jeanne d’Arcin kärsimys (1928)
Nyt jumalauta kärsitään, oikein kunnolla, siis niin maan perkeleellisesti. Ymmärrän täysin Jeanne d’Arcin kärsimyksen hienouden, kauneuden ja teknisen taidokkuuden. Tiukoilla lähikuvilla rytmitetty mykkis on komea kuvaus nimikkohahmonsa viimeisestä päivästä. Eipä sitä muuta oikein voi sanoa kuin musiikkien ja kuvan olevan täydellisen taiteellisessa harmoniassa keskenään. En suinkaan lähtisi suosittelemaan elokuvaa kaikille, sillä sen raskas sisältö yhdistettynä kerrontaan ovat haasteellisia myös tälle vähän kokeneemmalle katsojallekin.
31.5.2020: Piinaavat hetket (1998)
Ilkeän vankilassa istuvan murhaajan, Michael Keatonin, luuydin on ainoa, joka sopii Andy Garcian leukemiaan sairastuneelle pojalle. Keaton junailee juonen, jossa hän pääsee pakenemaan vankilasta, jos hän mukamas luovuttaa luuydintään tälle kuolemansairaalle pojalle. Tupakkaa tupruttelva Keaton on hyvin ilkeällä tuulella ja liekittää sairaalan henkilökuntaa kotitekoisella liekinheittimellään. Typerääkin typerämpi juoni on todella aukkoinen, mutta törkeän viihdyttävä. Poliisit aliarvioivat Keatonin toimet kuin elokuvantekijät katsojansa konsanaan. Lopussa juostaan yöllä viemärissä ja noustaan sieltä aivan liian nopeasti valjenneeseen päivään.
Parhaassa kohdassa Garcia ajaa moottoripyörällä sairaalan lasiovien läpi, koska hänellä on kiire.
Nähdään jälleen viikon kuluttua. Silloin luvassa juttua toverien leffaillasta, jos rutto ei vie minua mennessään.
