Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös Tumpun lomamoodi. Paluu arkeen tulee koittamaan kotvan kuluttua, mutta sitä ennen vielä terveiset Tallinnasta ja muutama elokuvakatselu. Eli edelleen pelkkää paskaa eikä juurikaan asiaa. Olkaa pahat!
Kävimme tosiaan loman aikana Tallinnassa, jossa näimme tuon paskantavan elefantin. Matka sujui muutenkin oikein hyvin, söimme maukkaita ruokia, uimme kylpylän lätäköissä ja shoppailimme alkoholituotteita sekä ruokaa. Laivamatkalla takaisin pelasimme Unoa ja join yhden oluen laivan kannalla. Kotona odotti sitten loma-arki, jonka takia keksin, että voisimme vihdoin katsoa Netflixin suoratoistoperkeleestä Squid Gamen, joka on noussut ilmiöksi maailmalla. Siitä seuraavaksi lisää.
15.7.2022: Chip ‘n Dale: Rescue Rangers (2022)
Tai ei ihan vielä, koska melkein pääsi unohtumaan, että ennen Tallinnan reissua katsoin Tikun ja Takun pelastuspartiosta tehdyn uuden elokuvan, jossa yhdistellään animaatiota oikeaan kuvaan. Ikään kuin Roger Rabbitin (joka myös vilahtaa yhdessä kohtaa) henkisenä jatko-osana toimiva Rescue Rangers on nostalginen trippi kaikille 90-luvulla lapsuuttaan viettäneille. Jatkuvalla syötöllä iskevät popkulttuuriviittaukset toimivat yllättävän hyvin ja meininki on sopivan aikuiseen makuun tehtyä. Juonesta en enää tässä kirjoitusvimmassa muista sanaakaan, koska en tehnyt muistiinpanoja. Nyt ihan oikeasti siihen korealaiseen sarjaan, jossa pelataan pelejä.
18.7.2022 – 20.7.2022: Squid Game (2021-)
Kovan hypen aiheuttanut Squid Game alkaa kiinnostavasti, mutta menettää loppua kohden otteensa. Sarja on myös jopa muutamia yllätyksiä lukuun ottamatta melko ennalta arvattava. Kokonaisuus jää lopun vuoksi hyvin vaisuksi, mutta pystyn ymmärtämään sarjan aiheuttaneen kohun ja sitä kautta muotoutuneen ilmiön, koska Amerikan yhdysvaltalaiset eivät varmaankaan ole tottuneet näkemään tällaista. On myös päivänselvää, että elokuvan pelit ja kilpailut heijastavat kapitalismia kuin myös kommunismia. Ei muuta sanottavaa, vaikka en mitenkään käsitä, miksi tähän ollaan tekemässä toista kautta. Siihen ei ole ainuttakaan syytä. Sitten jotain aivan muuta, koska tässähän alkaa vitutusmittari kohota liian korkeisiin lukemiin.
21.7.2022: Purppuravyöhyke (1995)
Eli sitä muuta tarjoaa Purppuravyöhyke, kun virkaintoinen Denzel Washington ottaa duunin vastaan takakireän Gene Hackmanin johtamasta sukellusveneestä. Meininki on kylmän sodan jälkeistä politiikkaa, jossa Tony Scottin ohjaus pääsee yhdessä Hans Zimmerin musiikkien kanssa loistamaan ysärihenkeen sopivasti. Tekeminen sisältää niin paljon juuri Scottille tavanomaista menoa ja helvetin kovan roolikattauksen. Mukana menossa todella kiukkuinen James Gandolfini sekä monia muita 90-luvun kultapoikia. Lisäksi Hackmanin nasevat monologit ja ydinsodan aiheuttamat vainoharhat osuvat ja uppoavat kuin Das Boot konsanaan. Kokonaisuus jää mukavasti plussan puolelle ja on samalla ohjaajansa parhaimmistoa.
22.7.2022: That Thing You Do! (1996)
Tom Hanksin ohjaama hyvän mielen musiikkikomedia That Thing You Do! vie katsojansa nostalgiselle matkalla 60-luvun popmusiikkiin. Kuvitteellisen yhden hitin ihmeen nousun ja tuhon kertova kliseemöykky on sitä oikea feel goodia koko kestonsa ajan. Tarttuvat pop-melodiat ja tunnussävelmä yhdessä hyvien roolivalintojen kanssa takaavat mainion kokemuksen, vaikka minä tässä lässytänkin täysin turhaan tästä aiheesta.
Eteenpäin sanoi John Lennon, kun luodin näki.
22.7.2022: Titanic (1997)
Eteenpäin sanoi myös laiva, kun jäävuoren näki. Mutta minähän olen nähnyt Titanicin viimeksi joskus 90-luvun lopussa. Joten olihan se aika katsoa uudelleen. Muistinvirkistykseksi. Itse asiassa viihdyin elokuvan parissa jopa paremmin kuin uskalsin edes kuvitella. James Cameronin ohjaus ei kiirehdi, vaan se kertoo Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin Romeo & Julia -maisen tarinan uppoavan laivan stooriksi naamioituneena. En itsekään tajua, mitä tuo äskeinen lause oli, joten ei hätää, jos tekään ette tajunneet.
Jatketaan siitä, että elokuvassa on myös köyhänmiehen Sean Conneryna toimiva Billy Zane ja monia muita pallinaamoja ysäriltä. Loppua kohden elokuvan kesto alkaa käymään hiukan raskaaksi, mutta sentään James Hornerin musiikit pitävät filmin alati alakuloisena ja kauniina. Katastrofin kuvaus on ensiluokkaisen hienoa ja mielestäni Titanic on näin vuosia myöhemmin ansainnut klassikon asemansa. Se tuskin miellyttää kaikkia, ja sen juoniaukot ovat vähän hölmöjä, mutta sellaista elokuva on.
23.7.2022: William Shakespearen Romeo ja Julia (1996)
Kun tuossa oli Titanicin kohdalla puhetta Romeosta ja Juliasta, niin tässä sitä taas olla kuola suusta valuen katsomassa elokuvaa teemaan sopien. Baz Luhrmannin Romeo ja Julia on ohjaajalleen tyypillinen sekoitus surrealistista kuvastoa, ärsyttävyyteen asti menevää ylinäyttelyä ja shakespearemaista dialogia nykyajassa. Tarina on toki tuttu miltei kaikille maailman paskanaamoille, joten juonen kertaaminen ei ole järkevää. Lopuksi mainittakoon, että runollinen dialogi on hiukan vaikeaa seurattavaa.
On myös myönnettävä, ettei Luhrmann ole ollenkaan juttuni. En jotenkin jaksa näistä innostua, vaikka kuinka haluaisin.
24.7.2022: Matkalla Perditioniin (2002)
Tom Hanks sen sijaan on jollain hullunkurisella tapaa juttuni. Olisin halunnut katsoa Hanksin kasarileffan, Polttarit, mutta vaimon mielestä se ei ollut hyvä idea. Joten katsoimme sen sijaan Matkalla Perditioniin, joka on näin useiden vuosien jälkeen paljon parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Elokuvan tunnelmallinen musiikki ja kuvaus ovat erittäin laadukkaita. Hanks gangsterin roolissa on myös virkistävää vaihtelua ja etenkin Paul Newman tekee viimeisen valkokangasroolinsa todella koskettavasti. Kokonaisuus on omaan mieleeni miltei täydellinen, vaikken tuolloin 2000-luvun alussa jotenkin osannut arvostaa tätä elokuvaa kovinkaan korkealle. Nyt lopetan tämän laiskan paskanjauhannan ja siirryn epilogin kautta mielenterveysosastolle syömään pizzaa ja juomaan limpparia.
EPILOGI JA KUUMAT TERVEISET
Paskaaks tässä! Loppuun vielä yksi kuuma giffi, joka varmasti piristää lukijoita tässä viikon alun tuskaisessa savotassa.
