Vietimme parin kaverini kanssa helmikuun toisen viikonlopun Mansesterissa kaupungin divareita, leffakauppoja ja kirpputoreja koluten, ruokaa tehden sekä saunoen, että tietenkin niitä elokuvia katsellen. Mihinkään suorittamiseen ei menty ja saldoksi tulikin kevyt 11 filmin lukema. Koska saavuin Nääsvilleen puolisentoista tuntia etuajassa enkä jaksanut sittenkään lähteä kolkuttelemaan Lenin-museon ovelle, tuli matkabudjetti tuhlattua jo tässä välissä erääseen antikvariaattiin, josta löysin mm. H. P. Lovecraftin jutuista innoitusta saaneita splattereita ja todella siistin, pahvikuorilla varustetun Andy Warhollin Pop-taide-kirjan, josta ei ainakaan tähän hätään näytä mitään kuvaa mistään löytyvän.
7.2. Above the Law (1986) (DVD)
Perjantai-ilta käynnistyi honkkarilaisella äksön-elokuvalla, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Epäkorrektissa rainassa tehdään henkeä salpaavia stuntteja, viljellään hölmöä huumoria ja mätkitään porukkaa turpaan kuin nakkikioskijonossa konsanaan. Tässä oli myös tylyydessään mieleen jäänyt kohtaus, jossa äijä tyypin tapettuaan kävelee muistaakseni autolleen ja laittaa nortin tyynesti huuleensa, kuin mitään suurempaa ei olisi tapahtunut. Juonesta en muista sen enempiä, kuin että valkoinen nainen liittoutuu hongkongilaispoliisin kanssa piestäkseen rikollisia, minkä varjolla syyttäjä ehtii hypätä matalaksi juuri ja juuri ennen kuin kaksi autoa rysäyttävät hänet pannukakuksi, joku pappa hirtetään narusta vetämällä kattoon ja duunarit kokevat elämänsä vittumaisimman työpäivän poliisin rynnätessä hakkaamaan heitä sorvin ääreen. Lopun lentokonestuntit näyttävät oikeasti vaarallisille ja päätöksestä jää vähän semmoinen olo, kuin (vastoin IMDb:n spoileria) kumpikaan sankareista ei olisi selvinnyt hengissä.
7.2. Climax (2018) (Blu-ray)
Gaspar Noen uusin kokoillan ohjaus jäi teatterikierroksella näkemättä, joten nyt oli hyvä hetki paikkailla tätä aukkoa. Climax ei osoittautunut yhtään sen huonommaksi kuin aiemmatkaan Noet, eli iskevää laatua oli jälleen tarjolla.
Tanssiryhmän bileet alkavat epämääräisen vaivaannuttavasti tyyppien puhuessa videokasetti- ja kirjapinojen viereen roudatussa kuvaputkitelevisiossa peloistaan ja arvoistaan, jatkuen näiden pitkällä ryhmäperformanssilla, joka saa pelkäämään Noen ideoiden loppuneen ja tämän sortuneen jonkin itsetarkoituksellisen eurotaidepaskan suoltamiseen. Näin ei onneksi ole, sillä nämä sekä hytkymisnumeroa seuraavat paskanjauhannat ovat ainoastaan henkilöitä ja tulevia kauhutapahtumia syventävää pohjustusta, juhlabooliin tiputetun LSD:n ottaessa pian bilettäjistä vallan ja muuttaessa pitkillä kamera-ajoillaan, maanisesti pumppaavilla musiikeillaan, räikeillä väreillään, suljetulla tilallaan ja ennen kaikkea todella ahdistavasti käyttäytyvillä ihmisillään yön muistuttamaan variaatiota Danten Helvetistä (tai ainakin mielikuviani tästä: Jumalainen näytelmä kyllä löytyy hyllystä, mutten sitä ole ehtinyt arviolta kymmentä sivua pidemmälle vielä lukea).
Shokkikohtauksia mahtuu mukaan useampi ja ohjaajalle tyypillisesti ihmisyyttä käsitellään hyvin nihilistisesti. Lopulta kaiken taustalta löytyy vain yksi, hyvän illan viettänyt henkilö, joka oli päättänyt omaa hupiaan sekoittaa happotipoillaan koko porukan painajaismaisin seurauksin, pilaten tai parhaassa tapauksessa jopa katkaisten useamman elämän. Visuaalisesti leffa on yhtä henkeäsalpaava kuin odottaa sopiikin.
7.2. Texas adios (1966) (Blu-ray)
Spaghettipäivään valmistautuminen käynnistyi Franco Neron tähdittämällä länkkärillä, jossa tämä esittää rikollista Teksasiin noutavaa lainvartijaa, jolla on kovien nyrkkien ja herkän liipasinsormen lisäksi vielä pikkuveljensäkin matkalla mukanaan. Leffasta löytyvät kelpo musiikit, nasevaa kuvausta ja Imperiumin vastaiskua selkeästi innoittanut juonenkäänne. Myös symboliikkaa on mukana kolmen ristinmuotoisen, kovasti Golgatan kukkulan mieleentuovan hirsipuun muodossa. Kuvakerronta on parhaimmillaan hienoa, minkä jenkkivesittämisestä enkkudubbiin perustuva, italialaisen ääniraidan kylkeen pistetty huonokuuloisille tarkoitettu tekstitys kertoo reippaasti. Kelpo western, joskaan ei mitään maata järisyttävää.
8.2. Schlock – banaanihirviö (1973) (Blu-ray)
John Landis kertoo Elokuvan hirviöt -kirjassaan liittäneensä debyyttinsä alkuun aikoinaan pahoittelun leffansa tasosta vetoamalla kokemattomuuteensa ja olemattomaan budjettiin. Valitettavasti Schlock onkin juuri niin huono, kuin olettaa sopii. Muiden muassa 2001: Avaruusseikkailua, King Kongia ja Frankensteinia parodioiva huumoripläjäys alkaa kyllä lupaavasti, maanalaisissa luolissa elävän, yllättävän hyvin maskeeratun tappaja-apinan jättäessä taakseen mahdottomat määrät irtojäseniä ja banaaninkuoria.
Otuksen tililleen keräämä bodycount on jo alussa suurempi kuin historian kaikkien sarjamurhaajien yhteensä. Noustuaan lopullisesti urbaanin kaupungin sykkeeseen tämä aloittaa kunnon rellestyksen lyömällä talon emännän mattoon, ahmimalla suklaakakun ja ryystämällä maidon. Sen jälkeen gorilla tekee tuttavuutta takapihalla istuvaan, näkönsä väliaikaisesti menettäneeseen tyttöön, joka luulee banaanihirviötä koiraksi ja heittää sille keppiä, jonka hölmistynyt apina tunkee tämän käteen kerta toisensa jälkeen selkeän ärtyneenä siitä, miksi se aina nakkaa sen uudestaan mäkeen. Sitten yhden vitsin varaan rakentuva halpis alkaa tympiä, eivätkä Schlockin seikkailut baseball-kentällä, elokuvateatterissa tai bileissä jaksa kuin masentaa.
8.2. The Revenge of the Earthquake (2012) (PC)
Lauantain aamiaishetken taustalle pistettiin pyörimään Trash Videon puolen tunnin mittainen tekele, jossa maanjäristyksiä metsästävä jätkä menettää työtapaturmassa kaverinsa, ei halua enää kuuna päivänä kuulla näistä luonnonilmiöistä ja muuttaa takuuvarmasti järähtämättömään paikkaan, Tampereelle. Maanjäristys kuitenkin löytää hänet, lisää Facebook-kaverikseen, lahtaa ympäriltä tämän läheisiä ja vieläpä raiskaa tyttöystävän. On koston aika, mihin sopii intrumentiksi intergalaktinen imuri, jota kukaan ei leffassa aiemmin ole tajunnut käyttää. Lopussa kaikki vaikuttaisi olevan hyvin, kunnes muijan vatsan läpi pomppaa lasaretin synnytyssalissa vauvajäristys. “Hienoilla” erikoistehosteilla ladattua taattua huonoa makua, homo- ja runkkausvitseineen kaikkineen.
8.2. Harmonium (2016) (DVD)
Palattuamme kaupunkikierrokselta ja laiteltuamme ruokaa oli jälleen yhden, itselleni ennalta tuntemattoman elokuvan aika. Japanilaisdraama Harmoniumin juonesta ei viitsi kertoa juuri mitään, jottei spoilaisi tarinaa filmiä näkemättömälle. Keskiössä on kuitenkin kolmihenkinen ydinperhe, jonka jäsenten elämään saapuu isän vankilasta vapautunut kaveri, ja perheidyllin romuttuminen tämän myötä. Monenlaisia asioita alkaa hiljakseen käydä, mutta minkäänlaiseen alleviivaavaan selittelyyn ei alennuta. Suuri osa tapahtumista, motivaatioista et cetera jätetään katsojan itsensä pääteltäviksi, ja pätkä saattaa esimerkiksi äkkiarvaamatta siirtyä ajassa vuosia tulevaisuuteen, realiteettien ja tunnelman muuttuessa samalla täysin. Myös esimerkiksi kristillisyyttä anteeksiantamisineen ja jumalan tahdon hyväksymisineen käsitellään, ja erityisesti ruokapöytäkeskustelu jää mieleen lapsenomaisen uskon hyvään kohdatessa isän nihilismin: jos äitinsä syövät vauvahämähäkit joutuvat helvettiin ja äiti puolestaan pääsee taivaaseen, eikö myös jälkimmäinen ole aikoinaan ollut yksi näistä synnyttäjänsä ahmineista pienokaisista?
8.2. Mandy (2018) (Blu-ray)
Tämän jälkeen olikin luvassa taas skeidaa. Mandy kahmi muistaakseni suosiota toissavuotisilla R&A-festareilla ja sai omankin intoni tekelettä kohtaan heräämään. Alku onkin lupaava: musiikit (mm. King Crimson) ovat hyviä, elokuva visuaalisesti jännittävä ja omituisen uhkaavaa tunnelmaa rakennetaan tarinalla isästä, joka laittaa lapsensa tappamaan pikkulintuja.
Sitten jostain tulee Hellraiser-tyylisiä prätkähirviöitä, Mandylle syötetään happoa ja alkaa armoton trippailu, joka saa miettimään, mihis suuntaan tässä nyt ollaan menossa. Päin metsiä pussi päässä ja suurimmalla vaihteella, tietenkin. Koska Nicolas Cage on hassu ja ihmiset haluavat nähdä tämän sekoilua, päästetään siis Cage kidutusten ja murhan jälkeen hetkeksi irroittelemaan ja vääntelemään naamaansa oikein kunnolla. Piipahtaapa ruudulla myös Bill Duke. Tämän jälkeen kaikki lässähtää täysin, eikä kaksituntiseksi venytetty täysistunto enää tiedä itsekään mikä haluaa olla, kunhan yrittää tykittää tuutin täydeltä kaikkea mahdollisimman coolia, outoa, värikästä ja veristä.
HIFF:n B-luokan eurotaiteeseen ja muuhun sovinnaiseen mielistelyyn ja teeskentelyyn tottuneet hipsterit haukkovat henkeään ja nipistävät itseään, että tarjoillaanko heille todellakin jotain näin rankkaa ja kapinallista. Tuona lauantaina eräs tamperelainen olohuone puolestaan täyttyi tuskaisista huokauksista, kauankohan tämä nyt vielä kestää ja olisi kyllä ihan kiva, jos tässä kaikessa megalomaanisen kunnianhimoisessa häröilyssä olisi vielä jotain ihka oikeaa pointtiakin.
8.2. Alaston yö (1979) (Blu-ray)
George C. Scott on hyvä kristitty perheenisä, jonka tytär eräänä päivänä yks kaks katoaa. Jäljittämään lähetettävä pälvikalju yksityisetsivä saa kaivettua esille pornoluolille tehtaillun filmin, jossa tyttö puuhaa sängyssä kahden miehen kanssa. Annettuaan moraalinpuuskassaan etsivälle potkut, ryhtyy faija itse etsimään lastaan Amerikan limaisimmilta kujilta, seksikaupoista ja aikuisviihdetehtaista. Mukaan saadaan myös lapsipornoa ja snuffia, ennen kuin lopullinen välienselvittely pornokeisareita vastaan voidaan käydä.
Hahmonkehittely on sikäli kiinnostavaa, että huolehtiva isukki alkaa pian näyttäytyä jopa iljettävimpien lihamiesten rinnalla varsin inhottavalta, hänen maailmankuvansa ollessa patakonservatiivinen, tämän suhtautuessa alentuvasti kaikkeen erilaiseen ja turvautuessa väkivaltaan aina hermonsa menettäessään. Loppu on kuitenkin karvas pettymys, lupaavan katkeruuden luiskahtaessa imelän onnelliseksi nopeammin kuin saippuapala jenkkivankilan suihkutilojen lattialle. Tähtien sota-viittauksia riittää koomisuuteen saakka.
9.2. Good Time (2017) (DVD)
Robert Pattinson todistaa olevansa mainio näyttelijä heti, kun hän saa oikeanlaisen roolin ja hyvän käsikirjoituksen. Piristävää on myös huomata, ettei tämän naamakaan enää ärsytä iljettävän teinipelletyylin antaessa tilaa katu-uskottavalle pikkurikollisen ulkonäölle.
Good Timessa ei ole varsinaista juonta: Kaksi veljeä, päästään pipi reppana ja tästä huolta pitävä ideanikkari, ryöstävät pankin afroamerikkalaisiksi työmiehiksi naamioituneina, minkä jälkeen kaikki menee täysillä päin prinkkalaa. Jälkeenjäänyt broidi päätyy sairaalaan ja pakenemaan onnistunut puolestaan yrittää hyvää hyvyyttään järjestää tätä vapaaksi.
Pitkälti yhteen yöhön sijoittuva elokuva on yhtä viattomasta pallosta käyntiin lähtenyttä lumivyöryä, jonka katastrofaaliset tilanteet saattavat olla samaan aikaan sekä synkkiä että hyvinkin huvittavia. Lopulta hyvää tarkoittava veli paljastuu ongelmien lähtökohdaksi, jota ilman kaikki olisi paremmin, mitä on paha kiistää, kun alkaa ynnätä tämän monia kyseenalaisia metodeja ja niistä kärsimään joutuneita ihmisiä pelkästään tämän yhden ehtoon aikana.
Kaupunkiyö on kuvattu kauniisti ja musiikki on niin mainiota, että ihan soundtrackiakin voisi huvittaa kuunnella. Pitääpä pitää näitä ohjaajia jatkossakin silmällä.
9.2. There’s Always Vanilla (1971) (Blu-ray)
Tässä vaiheessa yö alkoi jo hiljalleen kallistua kohti aamua, mutta silti piti vielä jaksaa katsella yksi elokuva. Kirjaimellisesti jaksaa, sillä George A. Romeron yritys draaman saralla on tylsää kuin hampaattoman koiran purenta. Leffa kuvaa rakastuneen pariskunnan onnen muuttumista arjeksi, koska äijää ei kiinnosta mennä töihin ja lopulta nainenkin saa tarpeekseen. Sitten isäpappa opastaa puusta löytyvälle pojalleen, että vaikka on kivaa kokella uusia makuja, täällä on myös aina se turvallinen vanilja. Da daa, on kiva syntyä kultalusikka poikittain perseessä ja tietää, että hyvä ura odottaa heti kunhan tuhlaajapoika vain kipittää vanhempiensa tiluksille. Eipähän tarvitse raataa niska limassa toimeentulon juuri ja juuri takaavan minimipalkan eteen, kuten duunariperheisiin syntyneet. Lopussa vielä päästetään Setä Samuli -pahvilaatikosta ilmapalloja taivaalle, lailla vapauteen pyrkivän sielun. Seksiäkään tässä ei juuri ollut, vaikka kansi sitä vahvaksi varoittaakin.
9.2. Witchhammer (1970) (DVD)
Aamulla ennen bussin lähtöä ehdimme vielä katsella tsekkoslovakialaisen elokuvan, jossa noitien vainoaminen, tunnustusten kidutus ja teloitukset tyhjenevien pöytien ääressä mässäävien hurskaampien toimesta on rinnastettavissa suoraan stalinismiin. Loistavassa leffassa pahat elävät pitkän ja onnellisen elämän kuollen vuoteisiinsa ja muut käristyvät roviolla peukalot murskattuina. Tässä oli myös useita vastenmielisiä purukalustoja.
