Sataviiskytä vitun kiloa. Lopetetaan se paskanjauhaminen.
21.4. Game Over (1989) (PC)
Lisää digitoituja videokasetteja. Tässä leffassa pojat matkaavat halki Amerikan kohti Kaliforniassa järjestettäviä Nintendo-kisoja, saaden matkaansa mukaan myös Cosmopolitania bussiasemalla lukevan pikkuvanhan tytön. Tarina on hyvin vaivaannuttava ja etenkin hahmot kirjoitettu niin noloiksi että suorastaan puistattaa, mutta leffan voima, ainakin nostalgikon näkökulmasta, on sen sisältämä runsas Nintendon pelaaminen. Tämä laukaisi myös itsessäni kipinän käynnistellä emulaattoriani ja muutama päivä menikin tiiviisti Chip ’n Dale: Rescue Rangersin ja Little Samsonin parissa kiroten (ei, en päässyt kumpaakaan läpi). Videopeleillä rahastaminen tuntuukin ajoittain niin räikeältä, että leffalle on vaikea olla hymyilemättä. Tämän ohella Game Over sisältää muutaman mainion kasaribiisin ja Christian Slaterin hermot koetukselle laittavan naamataulun.
21.4. Black Candles (1982) (DVD)
Ei erityisemmin yllättänyt, kun huomasin DVD:n takakannen hehkuttavan Black Candlesin (tunnetaan Yhdysvalloissa myös paljonpuhuvilla nimillä Hot Fantasies ja Naked Dreams) olevan Vampyresin ohjaaja José Ramón Larrazin käsialaa (lätyn Pienestä leffakaupasta ostettuani olin vielä autuaan tietämätön tuosta Jean Rollin -henkisestä, melkoisen seksuaalisesta vampyyrifilmistä: muuten Black Candlesin hankkiminen olisi saattanut jäädä ajatuksen tasolle). Kuinka ollakaan, filmin varsinaiseksi kauhuksi kutsumisesta voi olla montaa mieltä, kun jo ensimmäisen viidentoista minuutin aikana muistaakseni kolme pariskuntaa on ehtinyt – enemmän tai vähemmän juonen varjolla – riisumaan vaatteensa ja kuksimaan kameran edessä pehmopornomaisissa puitteissa.
Taustakertomuksena toimii kyläyhteisössä vaikuttava saatananpalvontarinki, jonka urotekoihin lukeutuvat (ei-graafisesti esitetyt) vuohen runkkaaminen, naisen astuttaminen kyseisellä eläimellä ja erään työmiehen hanuriin tungettava valtava miekka. Musiikki on tunnelmallista, mutta lakkaamattomien panokarnevaalien katselu puuduttavaa menoa. Tässä oli myös Psyko-henkinen kuva, jossa eräs nainen kurkkii hässimistä seinässä olevasta reiästä kieltään lipoen. Sadetakkimiehet lienevät kauhuharrastajia potentiaalisempi kohderyhmä.
22.4. Suomi kunnioittaa Leninin muistoa (1946) (PC)
Lyhyt dokumentti Lenin-museon avajaisista. Katsottu Vladimir-sedän 150-vuotispäivien kunniaksi.
22.4. …ja täältä pesee (1974) (PC)
Ihan oikeasti, onko näistä Bud Spencerin ja Terence Hillin komedioista ihan pakko keksiä vielä jotain sanottavaa? Ainakin …ja täältä pesee oli keskivertoa parempaa kohellusta kaksikolta, sillä tätä ei ollut tappavan tylsää katsoa. Huonosti keskenään toimeen tulevat Bud ja Terence voittavat rallikisassa yhteisen punakeltaisen kirppuauton ja yrittävät selvittää sen omistajuuden nakkien syönti- ja kaljanjuontikilpailussa. Paikallinen mafia kuitenkin puuttuu peliin ja polttaa kaaran karrelle, minkä jälkeen kaksikko ryhtyy loppuleffan ajan tekemään freudmaisen tohtorin (Donald Pleasence) ohjaaman gangsteripomon bisneksistä helvettiä. Siinä samalla käydään muiden muassa huvipuistossa ja nähdään roppakaupalla värikkäitä ilmapalloja. Oliver Onionsin musiikit svengaavat taustalla ja sarjakuvamaista väkivaltaa tulvii ruudulle tuttuun tapaan kuin Asterixeissa konsanaan.
”…mutta jos tulee joku muu… kyllä täältä pesee!” -Pekka Siitoin
22.4. Kansa siirtyy rauhan töihin (1946) ja Neuvostoliiton ja Suomen kulttuurisuhteet alkavat (1945) (PC)
Katsoin pari sotien jälkeistä lyhyttä dokkaria intrasta, koska työpäivää oli vielä puolisen tuntia jäljellä. Näistä ei jäänyt mieleen muuta, kuin ensiksi mainitussa olleen kertojan takeltelu vuorosanojensa parissa.
22.4. Walerian Borowczykin animaatioita (BD)
Lyhärien täyttämä päivä päättyi katsomalla Arrowin Borowczyk-julkaisun jäljelle jääneet animaatiot loppuun. Tällä kertaa luvassa olivat raskasta työtä tekevää maanviljelijää ja kirjaimellista kitchiä yhteen mestarillisesti leikkaava Diptyque (1967), erään maalauksen synnystä kertova dokumentti L’amour monstre de tous les temps (1977) ja Les jeux des anges (1964). Ekan ja vikan olin nähnyt jo aiemmin.
23.4. Taivasta vasten (2000) (PC)
Arto Halosen dokumentti Kirgisian takamaita kiertelevistä ja paimenille elokuvia esittävistä koneenkäyttäjistä on sykähdyttävä ja ohjaajansa parhaita teoksia. Filmistä välittyvät niin maan menneisyys, nykyisyys ja epävarma tulevaisuus, filmihulluus kuin koko elokuvakulttuurin näivettyminen maailmassa, jolle Kirgisia antaa pienen mittakaavan kasvot. Vaikka lyhytnäköinen voikin puhua vain yhden, takapajuisen ja ongelmien vaivaaman maan kriisistä kulttuuritarjonnan suhteen, harva kuitenkaan oikeasti kiistänee sitä, kuinka amerikkalainen (tai amerikkalaisvaikutteinen) massakulttuuri on ottanut vallan ja muuttanut laajemmin tarjolla olevan seitsemännen taiteen pikemminkin seitsemän ”ruokalajin” hampurilaismenuksi. Projektoristien ei auta kuin näyttää väkivaltaista toimintaa, sillä siitä kansa haluaa maksaa. Samalla kuullaan alaansa pohtivien ammattilaisten (sekä muidenkin ihmisten) suilla mielipiteitä edesmenneestä neuvostojärjestelmästä, jossa kaiken pahan ohella oli jotain hyvääkin, kuten elokuvakulttuurin tukeminen valtion kustannuksella. Samalla myös näihin miehiin osoitettu arvostus laskee ja esitystekniikan filmiprojektori alkaa korvautua budjettisyistä videonauhurilla. Tervetuloa maailmanlaajuiseen McDonald’siin – oliko tämä sitä, mitä vapaan maailman puolesta taistelleet todella toivoivat?
23.4. Arcade (1993) (PC)
Olen pyrkinyt välttelemään Albert Pyunia parhaani mukaan, sillä vaikka ohjaajalla ilmeisesti onkin oma camp-teemainen fanikulttinsa, itse en muista nähneeni tältä muuta kuin tylsää paskaa. Game Overin innoittamana katsoin sitten kuitenkin Pyunin videopelileffan Arcade, jossa jättimäinen kolikkomasiina imaisee virtuaalimaailmaan astuvat pelaajat kirjaimellisesti mukaansa ja ottaa siinä hävinneiden sielut itselleen panttivangeiksi. Tämä perustellaan ohjelmoinnissa apuna käytetyillä autenttisilla kuolleen ihmisen aivoilla. Typerän elokuvan CGI on rumaa ja eteneminen sulavaa kuin vastatuulessa puolen metrin lumihangessa. En pysty löytämään tästä minkäänlaista hyvää puolta, vaikka miten kovasti yrittäisin. Katseluformaattina toimi taas yksi digitoitu videokasetti.
Ei helvetti että muuten väsyttää! Maanantai. Taidan lopettaa tältä erää ja pusertaa jäljelle jääneet joku toinen kerta. Ehkäpä huomenna.
