Voisi vähentää elokuvien katselua tässä heinäkuun jälkeen ”radikaalisti”. Katsotaan tuleeko mitään…
11.7. Summer of Sam (1999) (PC)
Spike Leen – jälleen yksi – kaksi- ja puolituntinen spektaakkeli kertoo sarjamurhaaja Son of Samista, joka piti valkoista naapurustoa pelon vallassa New Yorkissa kuumana ja hikisenä kesänä -77. Filmin tarkoitus on esittää valkoisille katsojille, millaista on elää alituisen väkivallanuhan alla, johon rikosten riivaamissa mustien getoissa on totuttu. Lee kuvaa amerikanitalialaisen yhteisön hyvinkin kuvottavana ja konservatiivisena, jossa machoilu, tekopyhyys ja syrjintä rehottavat – tällä kertaa sen saa osakseen yhteisön sisällä omituiselta näyttävä punkkari. Tämä on oikein passeli valinta, sillä muistan Kody Scottin maininneen elämänkerrassaan Monster: Crips-jengiläisen muistelmat valkoihoisten punkkarien ottaneen hänet eräässä elämänvaiheessaan hyvin vastaan, koska kumpikin porukka pukeutui samaan tyyliin tai jotakin sinne päin. Toki myös mustia muistetaan mollata italiaanojen repliikeissä ja toteaapa eräässä kohtauksessa muija tv-kameralle, että on tyytyväinen että valkoinen tyyppi tappaa valkoisia: jos syyllinen olisi musta, syntyisivät hänen (=Spiken) mukaansa kaupungissa sen historian pahimmat mellakat. Myös italialaisten perustama katupartio ja sen lopulta aloittamat lynkkaustoimet ovat melkeinpä yhtä ahdistavia, kuin satunnaisia uhrejaan kaduilla suurikaliiperisine aseineen metsästävä murhaaja. Musiikit ovat jälleen loistavat, puhuva koira sen sijaan kuorenpala munakkaassa.
11.7. Ghost in the Shell – aaveääni (1995) (DVD)
Katsoin tätä animea levottomassa mielentilassa joskus myöhäiseen kellonaikaan, joten en pystynyt keskittymään sen juoneen ihan täysillä. Aika Blade Runneriltahan tämä vaikutti. Sävellykset, piirrosjälki ja värimaailma ovat kuitenkin niin upeita, että jatko-osa meni kirjastosta varaukseen.
12.7. Bamboozled (2000) (PC)
Spike Leen mestariteos ja epäilemättä hänen uransa paras leffa, vaikka koluaminen on vielä pahasti kesken. Huvittavana alkava pätkä tuntuu kuin satiirilta ja katsoja naureskelee valkoisen pukumiehen selittäessä tummille pojille, että tietää kaiken ”nekruista”, yhden tyypin nimen ollessa Big Blak Afrika sekä toisen Pikkuneekeri-Jim, jätkän kertoessa ällikällälyödyille mustille steppaajille että nämä pitää kenkälankata näyttääkseen synkemmiltä tv-showssa ja valkoisen naisen selittäessä afromiehelle, että tietää kyllä mistä puhuu, sillä on kirjoittanut heistä yliopistossa väitöskirjan. Tilanteen kiristyessä ja Leen esittäessä hirvittävän kasan jokapäiväistä rasismia, asemaan sopeuttavaa aivopesua ja vastaavaa ja kaiken eskaloituessa päättyen suoranaiseen katastrofiin, on katsojalla aidosti paha mieli. Tietoisku siitä, että mustaihoinen luettiin Yhdysvalloissa vielä ei niin kovin kauan aikaa sitten osittain eläimeksi ja lopun kollaasi vanhojen elokuvien rasistisesti, alatyylisesti ja pilkallisesti esitetyistä lapsenomaisista tummista saavat olon jo hyvin surulliseksi. Kaiken kaikkiaan Leen onnistuu tiivistämään maailmankuvansa ja omat kyyniset asenteensa reilussa kahdessa tunnissa todella vahvasti ja ymmärrettävästi. Niin ja pääsimme jälleen maailmankartalle, sillä eräs hahmo kiljuu noin tunnin kohdalla elokuvaa, ettei välitä vittuakaan Suomesta. Terveisiä Jasperille.
12.7. Iskelmäkaruselli pyörii (1960) (PC)
Jälleen yksi lauluelokuva, jonka tökerö juoni kertoo meille muun muassa sen, kuinka Laila Kinnusesta oikein tuli tähti. Tai oikeastihan mitään sellaista ei edes ollut, tarina kun on musiikkinumeroiden väliin kömpelösti kieritetty lankakerä, jolla ei lopulta ole muuta virkaa, kuin huijata tämän kokonaisuuden olevan oikea leffa. Jos biisejä edes tykkäisi kuunnella olisi kaikki kai jotenkin ok, mutta suurin osa näistä rock-tähdistä ja muista lurittajista on paria poikkeusta lukuun ottamatta oikeasti aika kamalaa kuunneltavaa ja jossain välissä hermot olivat helvetin pahasti koetuksella, kun taas yksi makeileva viihdetaileilija veti jotain lipeää tulkintaansa lavalla. Myös juontajana kuultavan radiopersoonan setämäinen artikulointi saa sieppaamaan sydämestä ja hellyyttävät kuulijapalutteet tyylillä ”olkaa hei arvon herra niin kiltti ja soittakaa meille sitä jenkkaa, kun minä niin kovin kovasti pyydän ja kun sitä soitetaan niin kauhean vähän, voi arvon herra rakas kiltti” kuiskivat korvaan, että sammuta nyt koko vitun filmin. Kyllä ne ovat näemmä kamalaa saastaa osanneet jo kauan ennen Solar Filmsin aikoja suoltaa.
Onneksi yksi psykedeelinen kohtaus pelastaa kaiken (tai ainakin melkein…), sillä äkisti kameran eteen hyppäävät Saukin täytetyt käsinukkepikkuoravat (miksi, mistä, mitä, häh?) ja alkavat pomppien vinkumaan Jöröjukkarockia. Tämän jälkeen leikataan pirisevään puhelimeen, eikä tuota suoraan sairaasta alitajunnasta pulpunnutta skeneä tai sen olemassaolon syitä selitetä mitenkään. Siinä oli singota silmät vasten peeceen ruutua ja tulla kahvit housuihin. Katsoin tämän kohtauksen uusiksi sangen monta kertaa.
12.7. The Dead Are Alive! (1972) (PC)
Muija pyysi katsottavaksi jotain 70-luvun italialaista, niin pistin sitten pyörimään tämän giallon, jossa nuoren alkoholistiprofessorin (miten lie mahtanut diplominsa hankkia…) johtama arkeologinen ryhmä löytää muinaisen etruskihaudan, minkä jälkeen nuoria pareja alkaa löytyä ketsupin peitosta. Ääniraita kusi ripissä pahanlaisesti, mutta musiikit Riz Ortolanin olivat tyylikkäät. Juoni nyt on vähän mitä on ja murhaajan paljastuminen melkoinen vitsi, mutta joku näissä leffoissa kuitenkin jaksaa itseäni viehättää. Ainakin ne etruskit olivat ihan jänniä. Sain filkan jälkeen kuulla, että se oli ollut lähinnä tylsä.
13.7. Gamera vs. Jiger (1970) (PC)
Gamera-projekti jatkuu. Tämä oli kuvattu osittain jossain messuilla ja katsomani versio oli dubattu raivostuttavasti englanniksi. Tällä kertaa Gamera myllyttää jonkun triceratopsia muistuttavan mörököllin kanssa, enkä itse asiassa enää muista, mitä muuta sarjan muihin osiin nähden maininnanarvoista tässä oikein tapahtui. Olisiko tämä ollut muuten se osa, missä tyypeillä oli joku jättimäinen kilpikonnan luuranko seinällä ja Gamera sai jonkun viiruksen, mutta lapset pelastavat hänet? Saattoi muuten olla, sillä nyt tuli kutina, että valmistin tämän aikana nakkikeittoa ja raparperipiirakkaa. Ruoka oli hyvää, tämä sarja puolestaan alkaa maistua hiljalleen paskalta.
13.7. Skandaali (1950) (DVD)
Alan vähän lottoamaan, että Akira Kurosawa saattaa oikeasti olla se maailman paras ohjaaja: vaikkei hänen elokuviaan kohtaan ole koskaan palavaa intohimoa tai samanlaista suhdetta kuin vaikkapa Jodorowskyn tai Argenton ohjauksiin, ne tuntuvat kerta toisensa jälkeen laadukkailta, nerokkailta, mukavilta katsoa ja olo on kokemuksen jälkeen lähes aina kuin palkintokoiralla. Tällä kertaa Kurosawa kertoo, millaisia paskakärpäsiä journalisteiksi itseään kutsuvat madot ovat. Lapsenuskoa oikeuden toteutumiseen siihen varatun järjestelmän kautta puidaan ja elokuvassa nähtävästä joulujaksosta tuli itse asiassa jouluisempi fiilis, kuin kymmenestä amerikkalaisesta siirappisonnasta yhteensä. Tuberkuloosia sairastava, yltiöpositiivinen ja ihmisten läpi näkevä pikkutyttö on hahmona epäonnistunut, mutta yritin ajatella sitä lähinnä jonkinlaisena äärikärjistyksenä ja suhtautua tähän jouluntaikana tai jonakin.
14.7. KM31 – pahuuden tienristeys (2006) (DVD)
Olin saanut jostakin tämän laadukkaaseen Dark Label -sarjaan kuuluvan DVD:n ja koska aloin äkisti kokea jonkinlaista kieroa halua katsoa huonoa kauhua…
Olisi tehnyt mieli sylkeä tämä meksikolainen torttu pitkin isännän seiniä. Jossain välissä oli vielä jotain yritystä rakentaa mystistä tunnelmaa, mutta viimeistään CGI-kummitusten rynnistäessä lavalta suoraan katsomoon, on pakko laittaa käsi silmiensä suojaksi ihan vääristä syistä. Tällä näkyy luonnollisesti olevan olemassa myös jatko-osa, kuinkapa muutenkaan.
14.7. Ring 2 (2005) (DVD)
Koska ulkona paistoi aurinko ja tekemistä on muutenkin riesaksi asti, kusetin itseäni ja jatkoin pääni tunkemista yhä vain syvemmälle ja syvemmälle kakkatunkioon. Alkuperäisen Ringun ohjaajan jenkkiremaken jatko-osasta ei pysty löytämään siitäkään mitään hyvää sanottavaa. Tämä kesti jotakin 105 minuuttia ja kauhu on sitä luokkaa, että huomaa miettivänsä kaiken tylsyyskuoleman keskellä, miksi ihmeessä minä teen itselleni tällaista? Kuka tästä hyötyy? Voisin olla istuskelemassa penkillä ulkona hyvän kirjan kanssa tai kirjoittaa romaania, mutta tuhlaan vapaapäivääni sitten tällaiseen. Viimeistään kohtaus, missä lapsenuskoni joulupukkiin vieneet CGI-peurat juoksevat ruutuun, sai suuttumaan: mikä mainstream-yleisöä vaivaa, jos ovat todella menneet tuhlaamaan rahojaan tähän törkyyn ja vielä kehdanneet mahdollisesti kirkuakin näyttämössä? Kuinka pirun typerää ihmiskunta oikein on?
Oli muuten aika läppä, että mennessämme illalla juoksulenkille onnistuimme tunkemaan syrjäisellä peltopolulla metsästä jolkottavan peuraemon ja tämän vasan väliin. Siitäpä äiti suuttui aivan jumalattomasti, alkoi mylviä kuin viimeistä päivää ja lopulta lähti ajamaan meitä takaa: onneksi onnistuimme juoksemaan metsään, jolloin eläin rauhottui. Se siitä CGI:stä.
Sori muuten kaikki kirjoitusvirheet, en enää tässä välissä iltaa jaksa oikolukea näitä.
15.7. Gamera vs. Zigra (1972) (PC)
Gamera ottaa yhteen rauskuhirviön kanssa. Olikohan tämä se, missä otuksemme sylkee tulta veden alla? Ihan samaa kamaa kuin mihin on totuttu, jälleen kerran surkeasti englanniksi dubattuna. En muista, kuultiinko tässä Gameran laulua. En oikeastaan muista mitään muutakaan. Mutta ovathan nämä julisteet ainakin veikeitä ja Japanissa sentään tehtiin lapsille kaijua, eikä pelkkää Mikki Hiirtä vessahädässä.
15.7. Evil Eye (1975) (DVD)
Tämä oli tuplaajana Welcome to Grindhouse -levyllä, jonka ostin oikeastaan Black Candlesin vuoksi. Kammottavan tylsä ja mitäänsanomaton kauhufilmi, josta ei kannata sanoa muuta, kuin että älkää nyt te hyvät ihmiset tuhlatko aikaanne tällaiseen. Nyt lähden nukkumaan, hyvää yötä.
